Avain

Kylässä Italiassa -kirja kuljettaa italialaisille toreille ja kujille

Jaa
Heli Pekkarisen Kylässä Italiassa on kirja Italiasta, sen kulttuurista ja historiasta kiinnostuneelle. Kirja vie lukijan keskiaikaisiin kyliin eri puolille Italiaa ja kuljettaa niin kukkuloilla olevien kivikylien kapeilla kujilla kuin kalastajakylien pittoreskeilla piazzoillakin.
"Kerron kirjassani (Kylässä Italiassa) kylistä satunnaisen kävijän näkökulmasta ja kuvaan niitä sellaisina kuin ne nyt ovat tai jollaisina ne itse koen."
"Kerron kirjassani (Kylässä Italiassa) kylistä satunnaisen kävijän näkökulmasta ja kuvaan niitä sellaisina kuin ne nyt ovat tai jollaisina ne itse koen."

“Tähän kirjaan olen valinnut sellaisia kyliä, joissa minulle on herännyt jokin erityinen tunne. Suurimman osan kirjan kylistä olen valinnut intuition varassa, ilman loogista perustetta. Minulla on kuitenkin tapana ihastua keskenään aika samantapaisiin kyliin, joten olen kierrellyt kirjaa varten myös muun muassa Pohjois-Italiassa ja Sisiliassa, jotta saisin mukaan enemmän vaihtelua. Käytännöllisistä syistä kirjassa esitellyt kylät sijaitsevat enimmäkseen kuitenkin Keski-Italiassa”, kertoo Heli Pekkarinen.  

Kylien viehätys piilee niiden hiljaisuudessa ja rauhoittavan hitaassa elämäntavassa. Vaikka aika tuntuu kylissä monesti pysähtyneen, voi keskiaikaisten muurien, kirkkojen ja linnoitusten keskellä kohdata katutaidetta, nauttia Michelin-tasoisen ravintolan anneista tai kuulla yllättäviä tarinoita.  

“Kerron kirjassani kylistä satunnaisen kävijän näkökulmasta ja kuvaan niitä sellaisina kuin ne nyt ovat tai jollaisina ne itse koen.” 

Pienten kylien omaleimainen tunnelma välittyy kirjan kuvista. 



“Kierrän kyliä aina myös kamera kädessäni ja kirjani kuvat ovat minun ottamiani. Kuvissa on vain harvoin ihmisiä. Joidenkin kylien kohdalla se johtuu siitä, että ne vain ovat hyvin hiljaisia, mutta suurimman osan kohdalla siitä, että käyn kylissä mieluiten sesongin ulkopuolella. Pidän nimittäin siitä tunteesta, että saan koko kylän vain itselleni.”



Heli Pekkarinen on Roomassa asuva filosofian tohtori, vapaa kirjoittaja ja innokas harrastajavalokuvaaja. Hän tunnustautuu ”kylähulluksi”, joka suuntaa hiljaisiin keskiaikaisiin kyliin aina kun voi.

teos: Kylässä Italiassa

kirjailija: Heli Pekkarinen

kuvat: nelivärivalokuva

kuvaaja: Heli Pekkarinen

kustantaja: Avain

ISBN: 9789523044555
sivuja: 192
ilmestymispäivä: 16.5.2023

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet


Avain, Suomen kirjastopalvelu Oy, viestintäjohtaja Vilja Kujanpää, vilja.kujanpaa@avain.net, puh. 040 755 3319


arvostelukappaleet: info@avain.net

Kuvat

"Kerron kirjassani (Kylässä Italiassa) kylistä satunnaisen kävijän näkökulmasta ja kuvaan niitä sellaisina kuin ne nyt ovat tai jollaisina ne itse koen."
"Kerron kirjassani (Kylässä Italiassa) kylistä satunnaisen kävijän näkökulmasta ja kuvaan niitä sellaisina kuin ne nyt ovat tai jollaisina ne itse koen."
Lataa
Heli Pekkarinen, kuvaaja: Heli Pekkarinen
Heli Pekkarinen, kuvaaja: Heli Pekkarinen
Lataa
Heli Pekkarinen, kuvaaja: Heli Pekkarinen
Heli Pekkarinen, kuvaaja: Heli Pekkarinen
Lataa
kansi: Heli Pekkarinen, Kylässä Italiassa (Avain)
kansi: Heli Pekkarinen, Kylässä Italiassa (Avain)
Lataa
Scanno Abruzzo, kuvaaja: Heli Pekkarinen
Scanno Abruzzo, kuvaaja: Heli Pekkarinen
Lataa
Sperlona, kuvaaja: Heli Pekkarinen
Sperlona, kuvaaja: Heli Pekkarinen
Lataa
Torre di Palme, kuvaaja: Heli Pekkarinen
Torre di Palme, kuvaaja: Heli Pekkarinen
Lataa
Canterano, kuvaaja: Heli Pekkarinen
Canterano, kuvaaja: Heli Pekkarinen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Avain
Avain
Työpajankatu 13 A
00580 Helsinki

09 5840 440https://avain.net/

Avain on suomalainen kirjakustantamo, joka kustantaa laadukasta kotimaista kirjallisuutta. Kustantamo on palkittu Selkokeskuksen Seesam-palkinnolla tunnustuksena selkokirjallisuuden edistämisestä.

Avain on osa Suomen kirjastopalvelu Oy:tä ja Booky Groupia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Avain

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye