Kyselyn mukaan 60 prosenttia Hekan asukkaista suosittelisi vuokranantajaansa suurella todennäköisyydellä

Vastaajat olivat yleisesti hieman tyytymättömämpiä kuin vuoden 2021 kyselyssä. Muutokset edelliseen vuoteen ovat kuitenkin pieniä.
Isännöinnin, asiakaspalvelun, huollon ja siivouksen kokonaistulos asteikolla 1–5 oli nyt 3,52 (2021: 3,61). Kokonaistyytyväisyys Hekaan vuokranantajana säilyi hyvällä tasolla 3,98 (2021: 4,1). Tyytyväisimpiä ovat uudet asukkaamme, eli alle vuoden Hekalla asuneet, ja alle 30-vuotiaat asukkaat.
Erittäin tyytyväisiä oltiin asioinnin sujuvuuteen vuokranmaksuongelmissa. Myös asuntoihin ollaan yhä tyytyväisiä, erityisesti asuntojen sijaintiin ja kokoon. Vastaajat ovat edelleen tyytyväisiä henkilökuntamme ammattitaitoon ja palvelualttiuteen.
Hekan taloissa olevat kierrätysmahdollisuudet saivat kiitosta
Yksittäisistä väittämissä eniten parannusta on Hekan kaakon alueella tyytyväisyydessä siivoukseen. Tulos oli nyt 3,69 (2021: 3,58).
"Kaakon alueella siirsimme siivousta ostopalveluista omaksi työksi, ja iloksemme tämä näkyy asukkaiden tyytyväisyytenä. Asukkaamme arvostavat Hekan omia siivoojia", aluejohtaja Niila Ivari kertoo.
Hekan pitkäjänteinen ympäristötyö näkyy kyselyn tuloksissa: asukkaiden tyytyväisyys ympäristöasioiden hoitoon säilyi hyvänä. Etenkin kierrätysmahdollisuudet saivat kiitosta, arvosanaksi muodostui 3,95.
Eniten edellisvuodesta laski tyytyväisyys asunnon vuokraan. Hekan pihojen hoito talvella ei viime vuonna onnistunut vastaajien mielestä yhtä hyvin kuin edellisenä vuonna. Parannettavaa on yhä myös järjestyshäiriöihin puuttumisessa, jätekatosten siisteydessä ja asuntojen lämpötilassa.
Avoimia kommentteja ja kehitysehdotuksia saimme kyselyn yhteydessä yli 1300 asukkaalta.
"Vastaajien antamassa palautteessa nousi esiin toisten asukkaiden huomioiminen arjessa esimerkiksi järjestyssääntöjen, pihatupakoinnin tai jätekatosten siisteyden osalta. Lisäksi saimme paljon ehdotuksia toimintamme kehittämiseen kuten talojen yleiseen kunnossapitoon, pihojen viihtyisyyteen, vikailmoitusten käsittelyyn ja asukasyhteistyöhön", asiakkuusjohtaja Riitta Pulkka kertoo.
NPS-luku yhä korkea
Asukkaiden suositteluhalukkuutta mittaava NPS-luku säilyi hyvällä tasolla, mutta laski selvästi edellisten vuosien tasosta. Vuoden 2022 kyselyn NPS-luku oli +49 (2021: +58).
NPS-luku mittaa suositteluhalukkuutta kysymyksellä ”kuinka todennäköisesti suosittelisitte Helsingin kaupungin asunnot Oy:llä asumista ystävillenne ja tuttavillenne”. Vastaajista 60 prosenttia suosittelisi Hekaa suurella todennäköisyydellä ja antoi Hekalle arvosanan 9 tai 10 (asteikko 0–10). Arvostelijoita eli arvosanan 0–6 antaneita oli 11 prosenttia vastaajista.
Noin 3500 asukasta vastasi kyselyyn
Vuosittaiseen asukastyytyväisyyskyselyymme vastasi 3465 asukasta marraskuussa 2022. Kysely lähetetiin satunnaisotannalla 14 000:een Hekan asuntoon sähköpostitse tai kirjeitse. Vastausprosentti oli 24,8.
Kyselyn toteutti ja vastausten tilastoinnin ja raportoinnin teki puolueeton tutkimustoimisto Feelback Oy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riitta PulkkaasiakkuusjohtajaHelsingin kaupungin asunnot Oy
Hekan asiakkuuksiin liittyvät haastattelu- ja aineistopyynnöt.
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupungin asunnot (Heka) on Suomen suurin asuntojen vuokranantaja. Noin 53 000 asunnossamme asuu lähes 100 000 helsinkiläistä eli noin joka seitsemäs helsinkiläinen. Tarjoamme asukkaillemme kohtuuhintaista, laadukasta ja turvallista arkea.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka)
Kehittämällä uudenlaisia ratkaisuja Heka haluaa toimia suunnannäyttäjänä ja vaikuttaa kiinteistöalan kestävään kehitykseen9.5.2023 12:24:55 EEST | Tiedote
Hekan tavoitteena on olla vuokra-asumisen vaikuttavin toimija. Kehitämme toimintaamme jatkuvasti, jotta toimintamme ja asuminen asunnoissamme on energiatehokkaampaa, vastuullisempaa ja sosiaalisesti kestävää.
Itäkeskukseen valmistunut Hekan uudiskohde Kauppakartanonkatu 16 täydentää ympäristöään28.2.2023 12:08:00 EET | Tiedote
Itäkeskukseen valmistui helmikuun lopussa uusia Hekan vuokra-asuntoja osoitteeseen Kauppakartanonkatu 16. Uudiskohde rakennettiin 1970-luvun lopulla valmistuneen, puretun Hekan kohteen tilalle. Puretut rakennukset olivat teknisesti käyttöikänsä päässä, eikä alun perin opiskelija-asuntolaksi suunniteltujen rakennusten tilankäyttö vastannut tämän päivän tarpeita. Kohteen peruskorjaaminen olisi tullut kalliimmaksi kuin uuden rakentaminen. Purkutyöt käynnistyivät alkuvuodesta 2020. Tontille voitiin uudisrakentamalla sijoittaa kaksinkertaisesti asuinneliöitä.
Hekan suojellun vuokratalokohteen peruskorjaus valmistui Käpylässä3.1.2023 08:39:17 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin asunnot Oy:lle (Heka) valmistui mittava, kohteen rakennusajankohdan tunnelmaa kunnioittava peruskorjaus. Vuosina 1950–1952 valmistuneen Pohjolankatu 47:n peruskorjauksessa säilytettiin mahdollisimman paljon alkuperäistä ja myös palautettiin rakennusten yksityiskohtia alkuperäistä vastaaviksi.
Suomen suurimmalle vuokranantajalle valmistuu ensi vuonna liki 800 uutta asuntoa ympäri Helsinkiä29.12.2022 09:01:19 EET | Tiedote
Tämänhetkisten suunnitelmien mukaan Helsingin kaupungin asunnot Oy:lle eli Hekalle valmistuu vuoden 2023 aikana 781 uutta asuntoa. Asuntoja valmistuu ympäri Helsinkiä: Tapanilaan, Itäkeskukseen, Käpylään, Länsi-Herttoniemeen, Pasilaan ja Kalasatamaan.
Muistutuskutsu medialle: Tervetuloa tutustumaan Hekalla käyttöönotettuun innovatiiviseen energiaratkaisuun torstaina 8.12.2022 klo 97.12.2022 08:03:00 EET | Kutsu
Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka) tähtää kiinteistöjensä energiaomavaraisuuden kasvattamiseen. Yksi esimerkki tästä työstä on Hekan kohde Eskolantie 4 Pukinmäessä. Vuonna 2015 valmistuneen puurakenteisen kerrostalon katolle asennettiin ensin aurinkopaneelit ja nyt startup-yritys Cactosin valmistama, käytetyistä Tesla-sähköauton akuista koottu energiavarasto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme