Lääkärin ja hoitajan vastaanottojen puhelinpalvelun ruuhkaa puretaan lisähenkilöstöllä
Vastaanottojen yleiseen puhelinpalveluun saa kiireellisissä asioissa yhteyden pääosin samana päivänä, keskimäärin 3–4 tunnissa.
- Palvelua on sujuvoittanut merkittävästi alkuvuonna käyttöön otettu kiireellisyysvalinta, jonka tarkoituksenmukaisesta käytöstä saamme kiittää asiakkaitamme. Kiireellisen hoidon valintaa on käytetty harkiten: se on tehty noin 40 prosentissa tulleista puheluista, toteaa palvelujohtaja Susanna Pitkänen.
Sen sijaan kiireettömissä asioissa yleinen puhelinpalvelu on edelleen pahasti ruuhkautunut. Takaisinsoittoa joutuu odottamaan tällä hetkellä pisimmillään 1–2 viikkoa ja Mäntsälässä tätäkin pidempään.
Hoitovastaavien puhelinpalvelussa ei ole vielä käytössä kiireellisyysluokitusta. Tällä hetkellä yhteyden hoitovastaavaan saa Järvenpäässä pääosin samana päivänä, Nurmijärvellä päivän viiveellä ja Tuusulassa kahden päivän viiveellä. Hyvinkäällä ja Pornaisissa takaisinsoittoa joutuu odottamaan pisimmillään reilun viikon ja Mäntsälässä kaksi viikkoa.
Huomioitavaa on, että ruuhkanpurun aikana hoitovastaavan yhteydenottopyyntöihin voi poikkeuksellisesti vastata muukin ammattilainen.
Ruuhkia puretaan tehokkaasti lisähenkilöstöllä ja laajennetulla yhteistyöllä yksityisen palveluntuottajan kanssa
Osa yhteydenoton sujuvoittamiseksi saatu lisähenkilöstö on jo aloittanut työnsä ja loput aloittavat maaliskuun loppuun mennessä. He keskittyvät ensivaiheessa purkamaan syntyneitä jonoja. Jonojen purku on edennyt hyvin.
Mäntsälän ja Pornaisten kiireettömien lääkäripalveluiden ruuhkaa puretaan maaliskuun alusta yhteistyöllä Terveystalon kanssa. Laajennetun yhteistyön avulla saamme lisättyä Mäntsälän terveysasemalle läsnä- ja etälääkäripalveluita ja henkilöstöä Mäntsälän ja Pornaisten vastaanottojen puhelinpalveluun.
Lisäksi tavoitteemme on ottaa palvelusetelit käyttöön kevään aikana. Jatkamme myös muita toimenpiteitä palveluissa esiintyvien ruuhkien helpottamiseksi.
Kiireettömissä asioissa suosi sähköisiä palveluja
Kiireettömissä asioissa tulisi ensisijaisesti käyttää sähköisiä palvelujamme.
Omaolon avulla voi arvioida yksittäistä oiretta tai terveysongelmaa, saada toimintaohjeita ja tarvittaessa olla yhteydessä terveydenhuollon henkilöstöön.
Yhteys hoitovastaavaan on hyvä ensisijaisesti tehdä lähettämällä viesti sähköisessä asiointipalvelussa.
Lisäksi sähköisen asioinnin avulla voi perua vastaanottoajan ja uusia reseptit Omakannassa, reseptin uusinnan voi tehdä myös apteekkikäynnin yhteydessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Susanna PitkänenPalvelujohtaja
Puh:050 497 2651susanna.pitkanen@keusote.fiTietoja julkaisijasta
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Keusote tehostaa suun terveydenhuollon jonojen purkua6.6.2023 12:03:36 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) purkaa suun terveydenhuollon tarkastusten jonoja urakalla. Suun terveydenhuollon kiireettömät palvelut ovat olleet pidempään ruuhkautuneet. Ruuhkaa helpotetaan kesällä niin sanotuilla tiimipäivillä ja tarjoamalla vastaanottoaikoja myös arki-iltaisin ja lauantaisin.
Hyvinvointialueet toimivat mainettaan paremmin5.6.2023 11:35:00 EEST | Tiedote
Hyvinvointialueiden aluehallitusten puheenjohtajat, 2.6.2023 Suomen hyvinvointialueiden aluehallitusten puheenjohtajat toivovat suomalaisilta malttia ja rakentavaa keskustelua julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden ja pelastustoimen kehittämisestä.
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston puheenjohtajaksi Irma Pahlman26.5.2023 18:02:25 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto päätti kokouksessaan 25.5.23 myöntää aluevaltuuston puheenjohtajalle Eemeli Peltoselle eron puheenjohtajan luottamustoimesta. Eemeli Peltonen jätti eronpyynnön aluevaltuuston puheenjohtajan tehtävästä tultuaan valituksi eduskuntaan huhtikuun vaaleissa. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Keusoten valtuutettuna pitkään toiminut Irma Pahlman (sd.).
Päihdekuntoutuksessa kokemusasiantuntijat kulkevat rinnalla25.5.2023 08:21:47 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella (Keusote) kokemusasiantuntijat ovat tärkeässä roolissa päihteettömyyden tukemisessa. Tammikuussa avatussa päihdekuntoutuspiste Nuorten Kipinässä kokemusasiantuntijat kulkevat nuorten aikuisten rinnalla kohti päihteetöntä elämää.
Aluehallituksen päätöksiä 23.5.2324.5.2023 20:07:34 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallituksen päätöskooste
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme