Suomen Franchising-Yhdistys

Laatutakuu valittiin Vuoden Franchisingketjuksi

Jaa

Suomen Franchising-Yhdistys on valinnut siivous- ja kiinteistöhuoltoketju Laatutakuun Vuoden 2020 Franchisingketjuksi. Palkinto jaettiin tiistaina 22.9. järjestetyssä Franny Awards -tapahtumassa.

Laatutakuu-ketju tarjoaa siivous- ja kiinteistöhuoltopalveluita yrityksille ja taloyhtiöille. Ketju on perustettu vuonna 1993, ja nyt siihen kuuluu yli 114 yritystä yli 50 paikkakunnalla kautta Suomen. Ketjun kokonaisliikevaihto vuonna 2019 oli 19 miljoonaa euroa. Laatutakuu on aikaisemmin palkittu Vuoden Franchisingketjuna vuonna 2007.

Viime vuosina Laatutakuu on kasvanut aidosti valtakunnallisesti ketjuksi ja toiminut franchisingyrittäjyyden edistämiseksi erityisesti aktiivisella sosiaalisen median viestinnällä. Laatutakuu on myös panostanut samanaikaisesti sekä ketjun työntekijöiden että asiakkaiden tyytyväisyyteen.

”Laatutakuu on toiminut koko olemassaolonsa ajan johdonmukaisesti suomalaisen yrittäjyyden puolesta ja tehnyt esimerkillistä työtä franchisingyrittäjyyden edistämiseksi. Ketju on erinomainen esimerkki siitä, että panostus yrittäjien tyytyväisyyteen on franchisingtoiminnan kivijalka, joka heijastuu aina myös asiakkaiden tyytyväisyyteen ja lopulta taloudelliseen tulokseen”, sanoo Suomen Franchising-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Juha Vastamäki.

Vuoden Franchisingyrittäjäksi Eezy-ketjun Jukka Korhonen

Vuoden Franchisingyrittäjän palkinnon sai tänä vuonna henkilöstöpalveluja tarjoavan Eezy-ketjun Jukka Korhonen, jonka yritys HR-palvelut toimii Hyvinkään, Järvenpään ja Riihimäen alueella.

Korhonen on toiminut franchisingyrittäjänä vuodesta 2006. Viime vuonna hän nousi koko Eezy -ketjun suurimmaksi yrittäjäksi lähes 10 miljoonan euron liikevaihdolla. HR-palvelut maksoi viime vuonna palkkaa yli tuhannelle henkilölle, eli se on noussut myös merkittäväksi työllistäjäksi keskisellä Uudellamaalla.

Vuoden Franchisingketju ja Vuoden Franchisingyrittäjä on palkittu Franny Awards -tapahtumassa vuosittain vuodesta 1991 lähtien. Suomen Franchising-Yhdistys perustettiin vuonna 1988 suomalaisen franchisingtoiminnan yhteistyö- ja itsesäätelyelimeksi.

Franchisingsektori työllistää Suomessa yli 100 000 työntekijää ja franchisingketjujen yhteenlasketuksi liikevaihdoksi arvoidaan 5,5 miljardia euroa. Franchisingketjuja toimii Suomessa kaikkiaan yli 250.

Yhteyshenkilöt

Toiminnanjohtaja Juha Vastamäki
Suomen Franchising-Yhdistys
juha.vastamaki@franchising.fi
050 337 5768

Tietoja julkaisijasta

Suomen Franchising-Yhdistys
Suomen Franchising-Yhdistys
Bulevardi 21
00180 Helsinki

http://www.franchising.fi
Vuonna 1988 perustettu Suomen Franchising-Yhdistys tarjoaa ajankohtaista tietoa franchisingista. Yhdistyksen tehtävänä on palvella franchisingyrityksiä ja franchisingtoiminnasta kiinnostuneita tahoja. Ylläpidämme ja kehitämme franchisingin Eettisiä Sääntöjä ja järjestämme seminaareja ja koulutustapahtumia. Teemme myös yhteistyötä eri tahojen kanssa, jotta franchisingtoiminta kehittyisi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Franchising-Yhdistys

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme