Laboren innovaatioiden, tuottavuuden ja talouskasvun tutkimusohjelma käynnistyy
7.10.2022 08:40:02 EEST | Työn ja talouden tutkimus LABORE | Tiedote

Palkansaajasäätiön hallitus päätti 4.10.2022 myöntää Työn ja talouden tutkimus LABOREn kolmivuotiselle Innovaatiot, tuottavuus ja talouskasvu -tutkimusohjelmalle vuosittain 150 000 euron suuruisen rahoituksen. Ohjelma ajoittuu vuosille 2023-2025. Siinä tutkitaan innovatiivisuuteen vaikuttavia tekijöitä ja innovoinnin vaikutuksia kansantalouden tuottavuuteen, palkkoihin ja talouskasvuun sekä työmarkkinoiden toimintaan. Tutkimusohjelma on kunnianhimoinen ja laaja. Siinä yhdistyvät toisaalta mikro- ja makrotaloustiede ja toisaalta teoreettinen ja empiirinen tuottavuus- ja palkkatutkimus. Hankkeen rakenne on kuvion mukainen.
Hankkeen keskiössä on yritysten innovatiivisuus ja yrityksissä tapahtuva tuottavuuden kasvu, jota tarkastellaan yhdistettyjä yritys- ja työntekijäaineistoja hyödyntäen. Niiden avulla analysoidaan johtamiskäytäntöjen, koulutustason ja muidenkin tekijöiden tuottavuusvaikutuksia. Hankkeen makrotaloustieteellisen osan perustana toimii innovaatioperusteinen kasvuteoria.
Innovaatioperustaisen kasvuteorian mukaan yritykset innovoivat uusia tuotteita tai tuotantotapoja kilpailun paineessa. Tämä “innovoinnilla kamppailu” nostaa kansantalouden teknologista tasoa ja tuottavuutta. Teknologinen kehitys tarjoaa edellytyksen reaalipalkkojen nousulle, mutta toisaalta koettelee työmarkkinoiden dynamiikkaa.
Hanketta johtaa Laboren tutkimusohjaaja Ilkka Kiema ja siihen osallistuu tutkijoita Laboren kaikista tutkimuslohkoista. Tutkimusohjelman puitteissa on tarkoitus tehdä yhteistyötä myös yliopistojen kanssa sekä tutkimuksessa että opetuksessa, ja kuten kuviosta ilmenee, ohjelma kytkeytyy myös useisiin Laboren tutkijoiden muihin hankkeisiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilkka KiematutkimusohjaajaMakrotalous ja ennustetoiminta
Puh:040 940 2287ilkka.kiema@labore.fiMika Malirantajohtaja, päätoimittaja
Puh:050 369 8054mika.maliranta@labore.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työn ja talouden tutkimus LABORE
Talous & Yhteiskunta 3/2026 | Sukupolvet9.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Yhteiskunta voi näyttää eri sukupolville hyvin erilaiselta. Millaista eri aikoina on ollut esimerkiksi astua työelämään taantumassa?
Luova tuho on kannatellut Suomen kilpailukykyä – tutkijan mukaan neuvotteluosapuolten yhteinen tilannekuva kasvattaisi jaettavaa kakkua8.10.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Laboren tutkijoiden Paolo Fornaron ja Mika Malirannan tutkimus osoittaa, että yritys- ja työpaikkarakenteiden uudistuminen eli luova tuho on vahvistanut Suomen yrityssektorin kustannuskilpailukykyä keskimäärin 0,7 prosenttiyksikköä vuodessa vuosina 1995–2024. Vaikutus on voimistunut finanssikriisin jälkeen: vuoden 2008 jälkeen yrityssektorin työn tuottavuuden kasvu – kustannuskilpailukyvyn keskeinen tukijalka – on ollut kokonaan luovan tuhon varassa. Tärkein mekanismi on työvoiman siirtyminen heikon tuottavuuden ja kannattavuuden yrityksistä korkean tuottavuuden yrityksiin. Rinnakkaisartikkelissaan Maliranta katsoo, että palkkamaltti korjaa vaurioita, mutta kestävä kilpailukyky rakentuu tuottavuudesta ja toimivista työmarkkinainstituutioista, ja ehdottaa neuvotteluosapuolten tietokuilun kaventamista Ruotsin mallin mukaan.
Hallituksen käyttämä ennuste viittaa EU:n menorajojen ylitykseen jo ensi vuonna7.10.2026 07:35:01 EEST | Tiedote
Hallituksen talousarvioesitykseen sisältyvän valtiovarainministeriön ennusteen mukaan Suomi ylittää sille EU:n liiallisen alijäämän menettelyssä asetetut nettomenorajat jo ensi vuonna. Labore toteaa eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle antamassaan lausunnossa myös, että yhteisöveron alennuksen epäsuorista vaikutuksista on jo melko laaja tutkimuskirjallisuus, eikä sen mukaan alennus maksa itseään edes pitkällä tähtäimellä valtiolle takaisin.
Suomalaisia koulutusmyyttejä: Perusopetuksen ongelmat ratkeavat lisärahalla?1.10.2026 06:00:00 EEST | Blogi
Heikkenevät oppimistulokset, OECD-maiden suurimmat erot oppilasryhmien välillä ja muut koulumaailman ongelmat ovat herättäneet huolta suomalaisen peruskoulun tilasta. Lääkkeeksi tarjotaan usein lisäresursseja: pienempiä ryhmäkokoja, lisää opettajia ja avustajia sekä kohdennettua lisärahoitusta.
Alustatyötä tekevät eivät ole yhtenäinen ryhmä30.9.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Alustatyö on Suomessa monimuotoinen ilmiö, jossa tekijäprofiilit, taloudellinen asema ja työmarkkinapolut vaihtelevat merkittävästi. Tutkimus osoittaa, että alustatyötä tehdään hyvin erilaisista lähtökohdista – eikä alustatyötä tekevistä voida puhua yhtenäisenä ryhmänä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

