Keskuskauppakamari

Lautakunnan suositus kirjallisista sopimuksista ja sopimusten yksipuolisesta muuttamisesta

Jaa

Elintarvikeketjun kauppatapalautakunta on antanut suosituksen 23.1.2018. Lautakunta suositti, että elintarvikeketjun sopimussuhteissa lähtökohtana on oltava kirjallinen sopimus. Etenkin silloin, kun liikesuhde on ajallisesti pitkä, sopijaosapuolten välillä tulee aina laatia kirjallinen sopimus. Tällaisissa tapauksissa kirjallinen sopimus on tehtävä, vaikkei toinen osapuoli osaisi sellaista vaatiakaan. Lisäksi lautakunta korosti, että sopimus on koko arvoketjun perusta ja sisältää kaupallisen riskin jakamisen. Näiden syiden vuoksi lautakunta suositti, että alan toimijat kiinnittävät huomiota siihen, ettei sopimuksia muuteta yksipuolisesti.

Lautakunta selvitti oma-aloitteisesti elintarvikeketjun sopimusasioita ja kuuli alan eri toimijoita. Asiassa tuli ilmi, että alalla on sopimusasioissa erilaisia käytäntöjä. Lautakunta tahtoi suosituksellaan selventää hyvän kauppatavan periaatteita alan hyvien käytäntöjen turvaamiseksi ja alan kehittämiseksi.

Suositus on luettavissa kokonaisuudessaan elintarvikeketjun kauppatapalautakunnan verkkosivuilla.

Lautakunnan aikaisempi suositus on luettavissa täällä.

-----------------------------------------------------------

Elintarvikeketjun kauppatapalautakunta on perustettu 15.3.2017. Lautakunta edistää hyvän kauppatavan mukaisia menettelytapoja elintarvikeketjussa. Se voi puuttua havaitsemiinsa epäkohtiin antamalla yleisiä hyvää kauppatapaa koskevia suosituksia. Lisäksi lautakunta antaa lausuntoja hyvän kauppatavan periaatteiden noudattamisesta. Yritys voi pyytää lautakunnalta myös ennakkolausuntoa.

Lautakunnalle voi kertoa epäterveistä kauppatavoista anonyymisti lähettämällä sähköpostia osoitteeseen ekka@chamber.fi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari työskentelee valtakunnallisesti elinkeinoelämän hyväksi, elinvoimaisen Suomen puolesta. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Helsinki Brand Summit: Tulevaisuuden kuluttaja vaatii brändeiltä yllätyksellisyyttä ja uusia ratkaisuja7.2.2018 09:11Tiedote

Tulevaisuus tuo mukanaan yhä vaativampia kuluttajia, mikä korostaa brändien merkitystä, uskoo Keskuskauppakamarin järjestämässä Helsinki Brand Summit -tilaisuudessa lähes sadalle yritysjohtajalle ja asiantuntijalle puhunut hallitusammattilainen Marina Vahtola. Hän kannustaa suomalaisyrityksiä nostamaan brändistrategian keskeiseksi osaksi liiketoiminnan kehittämistä.

Suomi tarvitsee toimia työllisyyden parantamiseksi vastakkainasettelun sijasta31.1.2018 15:38Tiedote

Uutiset parantuneesta taloustilanteesta ja aktiivimallin aiheuttama kuohunta ovat peittäneet alleen Suomen karun tilanteen. Väestön ikääntyminen aiheuttaa suuria paineita jo ennestään velkaantuneelle julkiselle taloudelle. “Riitelyn ja lakkoilun sijaan on löydettävä rakentava tapa yhdessä pohtia muutoksia, joilla vahvistamme työllisyyttä ja turvaamme yhteisen tulevaisuuden”, Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa kehottaa.

Iranin tilanne vaatii yrityksiltä riskienhallintaa4.1.2018 15:20Tiedote

Iranin kasvava epävarmuus vaatii nyt suomalaisyrityksiltä osaavaa riskienhallintaa, toteaa Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n maajohtaja, Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori. “Menestyäkseen yritysten on jatkuvasti otettava huomioon eri maiden muuttuvat poliittiset ja taloudelliset riskit. Markkinoiden jättäminen on aina viimeisin keino reagoida kasvaviin riskeihin. Iranille ei kuitenkaan vielä kannata kääntää selkää, mutta tilannetta on syytä seurata tarkasti", toteaa Vuori.

Keskuskauppakamarin viisi keinoa työllisyysasteen nostamiseksi2.1.2018 10:31Tiedote

Työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin tulee Keskuskauppakamarin mukaan asettaa Suomen keskeisimmäksi tavoitteeksi vuonna 2018 ja viiden vuoden tähtäimellä 80 prosenttiin. Ilman uudistuksia vanheneva väestö ei pysty tulevaisuudessa pitämään yllä nykyisiin odotuksiin perustuvaa hyvinvointiyhteiskuntaa. Keskuskauppakamari on laatinut listan keskeisistä rakenteellisista toimenpiteistä työllisyysasteen nostamiseksi.

Kauppakamarin vientiasiakirjojen kysyntä kasvaa – Kiina hipoo jo kärkeä2.1.2018 05:00Tiedote

Kauppakamarin alkuperätodistusten kysyntä on tänä vuonna noussut ennätystasolle. Alkuperätodistuksia on myönnetty marraskuun loppuun mennessä yli 64 000 kappaletta. Vastaavin lukuihin ollaan päästy viimeksi vuonna 2013. Kehitys myötäilee tullin vientikaupan tilastoja. Alkuperätodistusten kohdemaiden kärjessä on jo pitkään ollut Venäjä, mutta kakkospaikalla on nyt toista vuotta Kiina. Kauppakamarien todistuksilla sujuvoitetaan suomalaisyritysten vientiä EU:n ulkopuolelle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme