Lemmikkimessujen ohjelmassa laaja näyttelyohjelma

Lemmikkieläinten lajiyhdistykset ovat laajasti mukana Lemmikkimessuilla, mikä luo ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua erilaisiin lemmikkeihin sekä saada tietoa niiden hoidosta. Tapahtumassa järjestetään Cat Fanciers Finlandin kissanäyttely sekä Show Tasticin järjestämänä koirien näyttelytreenejä ja Match Show.
”Olemme erittäin iloisia uuden tapahtuman avauksesta. Lemmikkimessut tuovat Lapsimessujen kävijöille runsaasti sisältöä ja iloa”, sanoo Marcus Bergström Messukeskusta.
”Ohjelmasisällössä on paljon näyttelyjä ja kilpailuja sekä tietoiskuja lemmikkien hoitoon liittyen. Näiden lisäksi paljon viihdyttäviä ohjelmia, kuten Satujen alpakat, ”aasien agility” sekä pupunpaijauspiste ja perinteinen poniratsastus”, kertoo tapahtuman tuottaja Pasi Mannila.
Tapahtumassa järjestetään myös estekanikisat ja mm. neitokakadunäyttely, minkä lisäksi kävijä voi tutustua erilaisiin lintuihin ja matelijoihin sekä kaloihin, kaneihin ja kesyrottiin. Erilaiset agilityesitykset ja marsujen juhlanäyttely ovat monen messukävijän kohokohtia.
Pienimmät messukävijät voivat kokeilla kepparirataa tai osallistua lelukissanäyttelyyn. Jopa merihevosten on huhuttu tulevan kepparikisojen starttiviivalle. Koirien hajutyöpaja saattaa kiinnostaa koirien kasvatuksesta kiinnostuneita kävijöitä, kuten myös koronakoirat Kössi ja Masa.
Kissan, koiran tai jonkun muun lemmikin hankintaa suunnittelevien on hyvä tietää kunkin lajin lajikohtaiset tarpeet ja erikoisuudet etukäteen. Lemmikkimessuilla on mahdollista saada tietoa lemmikkien hoidosta suoraan lajiyhdistyksiltä.
Mukana ovat mm. Suomen Kesyrottayhdistys, Suomen Marsuyhdistys, Suomen Kaniyhdistys, Suomen Chinchillayhdistys, Suomen Hamsteriyhdistys, Suomen Gerbiiliyhdistys, Pieneläinharrastajat ry, Suomen Estekanit ja Cat Fanciers of Finland. Lintuja esittelevät Kaijuli ry ja Help parrot ry. Pupujen halaus onnistuu Suomen Lemmikkikanit ry:n osastolla. Helsingin Akvaarioseura HAS ry sisustaa upeat akvaariokokonaisuudet ihailtavaksi, mukana on myös SEA LIFE. Matelijoita pääsee ihastelemaan mm. Suomen herpetologisen yhdistyksen ammattilaisten opastamana.
Lemmikkimessut järjestetään omassa hallissaan Lapsimessujen yhteydessä la-su 15.-16.4.2023. Perjantai 14.4.2023 on allergiavapaa päivä. Lapsi- tai Lemmikkimessuille ei voi tuoda omia lemmikkejä. Ainoastaan opas- ja avustajakoirat sekä näihin tehtäviin harjoittelevat, opastunnuksin merkityt koirat voivat vierailla messuvieraiden mukana Messukeskuksessa.
Toimittajien akkreditoituminen ennakkoon osoitteessa tai tapahtuman aikana Messukeskuksen Lehdistökeskuksessa (eteläinen sisäänkäynti, 2. kerros).
Lisätiedot: https://lemmikki.messukeskus.com, Facebook: @LemmikkimessutHelsinki
Messukeskus, Anu-Eveliina Mattila, p. 050 555 6183, anu-eveliina.mattila@messukeskus.com.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anu-Eveliina Mattilaviestinnän asiantuntija
viestintä | tapahtumat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Radical Health Festival Helsinki Returns in 2026 with the Theme “Operationalising Precision Health”8.5.2025 10:50:11 EEST | Press release
Radical Health Festival Helsinki, Europe’s leading health innovation event, will return to the Helsinki Expo and Convention Centre (Messukeskus) from 19 to 21 January 2026. Organised by éditohealth and Messukeskus, in partnership with the City of Helsinki and the Finnish Ministry of Social Affairs and Health, the festival brings together global changemakers to accelerate the transformation of health systems.
Radical Health Festival Helsinki ohjaa terveydenhuoltoa vaikuttavaan ja ennakoivaan suuntaan – teemana “Operationalising Precision Health”8.5.2025 10:41:47 EEST | Tiedote
Euroopan johtava terveysalan innovaatiotapahtuma, Radical Health Festival Helsinki, järjestetään seuraavan kerran 19.–21. tammikuuta 2026 Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtuman järjestävät éditohealth ja Messukeskus yhteistyössä Helsingin kaupungin ja sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. Festivaali kokoaa yhteen terveydenhuollon uudistajat vauhdittamaan järjestelmätason muutosta.
Taloyhtiöiden remonttitarpeet kohtaavat tekijänsä Kiinteistömessuilla lokakuussa8.5.2025 08:28:07 EEST | Tiedote
Korjausrakentamisen ja kiinteistöjen ylläpidon suurin tapahtuma Kiinteistömessut 2025 järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 8.–9.10.2025. Rakennusten energiatehokkuus, korjaushankkeet, kunnossapito sekä isännöinti ja talous ovat tapahtuman tärkeimmät ohjelmateemat.
Helsinki Expo and Convention Centre continued its impressive sustainability efforts in 20247.5.2025 10:17:50 EEST | Tiedote
Last year, Helsinki Expo and Convention Centre made strides in various areas of sustainability, leveraging these advancements to drive its growth strategy. The sustainability report highlights the centre's sustainability efforts in 2024.
Helsingin Messukeskuksen vastuullisuusvuosi 2024: Pitkäjänteistä työtä ja edistysaskelia7.5.2025 09:34:43 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskus otti viime vuonna edistysaskelia useilla vastuullisuuden osa-alueilla hakien niistä myös vauhtia kasvustrategiansa toteuttamiseen. Vastuullisuusraportti esittelee messujen vastuullisuusvuotta 2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme