LiveFIN ry järjestää valtakunnallisen hiljaisen hetken suomalaisen elävän musiikin puolesta

Kotimaisen elävän musiikin alan edunvalvoja LiveFIN ry järjestää valtakunnallisen hiljaisen hetken suomalaisen elävän musiikin puolesta perjantaina 12.3. klo 14.05–14.06. Tällöin tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun hallitus tiedotustilaisuudessaan suositteli yli 500 hengen tapahtumia kiellettäväksi. Siitä alkoi suomalaisen elävän musiikin eloonjäämistaistelu, jossa ala jätettiin selviytymään ilman toimintavalmiuksia tai tulevaisuutta.
“Musiikkitapahtumien järjestäminen on ollut viimeisen vuoden ajan vuoroin kiellettyä, vuoroin tarkasti säädeltyä. Viimeisin toimialaa kurittava sulku on jatkunut marraskuusta lähtien. Elävän musiikin ala on sopeuttanut toimiaan ja etsinyt uusia, terveysturvallisia tapoja järjestää musiikkitapahtumia. Näillä toimenpiteillä tartuntariskiä on torjuttu tehokkaasti. Silti tapahtumien järjestämisen mahdollisuuksia on vain kiristetty, eikä vastuullinen toiminta ole avannut minkäänlaisia näkymiä tulevaan”, kertoo LiveFin ry:n toiminnanjohtaja Jenna Lahtinen.
“#VuosiHiljaisuutta-kampanjalla haluamme muistuttaa, että kohta on kulunut vuosi. Toista vuotta emme kestä. Vieläkään ei ole syntynyt päätöksiä riittävistä tuista ja työkaluista, jotka mahdollistaisivat alan selviytymisen ja näkymän tulevaisuuteen. Ilman pikaisia toimenpiteitä ja riittäviä tukitoimia elävän musiikin tapahtumien järjestäminen vaikeutuu oleellisesti, sillä alan infrastruktuuri murenee ja osaaminen katoaa. Kampanjalla vaadimme päättäjiltä tekoja ennen kuin on liian myöhäistä”, sanoo LiveFIN ry:n hallituksen jäsen ja Ruisrockin vastaava tuottaja Piia Lääveri.
Kampanja hiljentää 13 radiokanavaa
Elävän musiikin yksityissektori menetti viime vuonna koronan vuoksi 360 miljoonaa euroa eli 80 % alan koko vuoden liikevaihdosta. Yksinomaan yksityissektorilla jäi vuonna 2020 toteutumatta yli 15 000 tapahtumaa, 30 000 musiikkiesitystä ja 7,4 miljoonaa konserttikäyntiä. Alaa on tuettu opetus- ja kulttuuriministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön määrärahoista, mutta yksityissektorin saamat tuet eivät ole olleet riittäviä eikä niitä ole onnistuttu kohdentamaan riittävän laajasti.
“Haluamme julkista keskustelua alan exit-suunnitelmasta. Haluamme myös riittävää taloudellista tukea, joka kohdistuu koko elävän musiikin ekosysteemiin: tapahtumajärjestäjiin, muusikoihin ja alihankintaketjuun. Tarvitsemme myös tapahtumien takuutukimallin, joka aidosti toimii riskinhallinnan välineenä epävarmana aikana”, kertoo Lahtinen.
“Mutta ennen kaikkea haluamme äänemme entistä paremmin kuuluviin ja vaikuttavaksi osaksi alamme asioita koskevaa päätöksentekoa.”
#VuosiHiljaisuutta-kampanja kulminoituu perjantaina 12.3. klo 14.05–14.06 hiljaiseen hetkeen, johon voivat osallistua kaikki, jotka kokevat asian ja elävän musiikin omakseen. Hiljaista hetkeä viettävät kanavillaan myös Aito Iskelmä, HitMix, Iskelmä, Me Naiset Radio, Radio Helsinki, Radio Nostalgia, Radio Nova, Radio Pooki, Radio Suomipop, Radio Rock, Radio 957, SuomiRock ja SuomiRäp.
”Olemme otettuja kampanjan saamasta radiotuesta. Ei ole ihan jokapäiväistä, että kaupalliset mediat lähtevät tekemään kampanjaa yhdessä. Asia selvästi koskettaa”, Lahtinen iloitsee.
Hiljaisen hetken Facebook-eventin löydät täältä, ja aihetta voi kommentoida sosiaalisen median kanavissa #VuosiHiljaisuutta-tunnisteella.
Vuosi hiljaisuutta — valtakunnallinen hiljainen hetki elävän musiikin puolesta
#VuosiHiljaisuutta-kampanjalla vaaditaan suomalaisen elävän musiikin alan pelastamiseksi:
✖️ Taloudellista tukea, joka kohdistuu koko elävän musiikin ekosysteemiin: tapahtumajärjestäjiin, alihankintaketjuun, muusikoihin ja heidän välittäjäportaaseensa. Tämä edellyttää elävän musiikin ekosysteemin ja sen luomien työpaikkojen sekä alalle tyypillisten työn muotojen tunnistamista ja tunnustamista.
✖️ Tapahtumien takuutukimallia, joka aidosti toimii riskinhallinnan välineenä epävarmana aikana.
✖️ Julkista keskustelua ja tietoa alan exit-suunnitelmasta.
✖️ Julkista keskustelua ja tietoa alaan vaikuttavista tulevaisuuden näkymistä.
✖️ Musiikkialan ammattilaisten ehdottamien ratkaisumallien ottamista osaksi päätöksentekoa.
***
LiveFIN ry on Suomen musiikkitapahtumien verkosto ja elävän musiikin alan edunvalvontajärjestö, joka edustaa kotimaista elävän musiikin yksityissektoria – keikkapaikkoja, festivaaleja, konserttijärjestäjiä, agentteja ja managereja sekä muita keskeisiä livemusiikin toimijoita.
Yhdistyksen jäseniä ovat muun muassa Ruisrock, Flow Festival, Musiikkitalo, Tampere-talo, Tavastia, Live Nation, Tuska Festival, Provinssi, Ilosaarirock, G Livelab, Bar Loose, Lutakko, Rytmikorjaamo, Kerubi, Club 45, Suomen ohjelmatoimistot ja agentit ry sekä Music Manager’s Forum Finland.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Jenna Lahtinen
Toiminnanjohtaja
LiveFIN ry
+358 50 376 3767
jenna.lahtinen@livefin.fi
Aiheeseen liittyen haastatteluja antavat myös Carla Ahonius / Manage Me, Esa Tontti / Alt Agency & Management, Kari Pössi / Piikkikasvi Agency, Panu Hattunen / Ilosaarirock & Kerubi, Nina Hartikainen / Tavastia, Zachris Sundell / Live Nation (haastattelut myös ruotsiksi) sekä artistit Maija Vilkkumaa, Olavi Uusivirta ja Jesse Markin.
Haastattelupyynnöt:
Mari Wainio
Mellakka Helsinki
+358 40 828 0508
mari@mellakkahelsinki.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Pursimiehenkatu 29-31 A
00150 HELSINKI
info@mellakkahelsinki.fihttp://mellakkahelsinki.fi
Mellakka Helsinki on luova PR- ja viestintätoimisto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mellakka Helsinki
Mellakasta Suomen suurin vaikuttajamarkkinointitoimisto7.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Mellakka Helsinki ostaa vaikuttajamarkkinointitoimisto Hypementin – kokonaisuuden liikevaihto lähes 13 miljoonaan
Solmu Brewery avasi oman panimoravintolan Lauttasaareen30.10.2024 10:01:00 EET | Tiedote
“Ruokalistalla tulee olemaan rentoa, mutta erittäin varteenotettavaa merihenkistä ruokaa”, ruoat suunnitellut Sylvester Soisalo sanoo.
Helsingissä sijaitseva legendaarinen skeittipuisto uudistuu – avajaiset heinäkuun lopussa5.7.2023 08:15:00 EEST | Tiedote
Perinteisen katuskeittauksen tyylistä inspiroitunut skeittipuisto Ponke’s Park saa uuden elämän paikallisten yrittäjien yhteisellä ponnistuksella. Eiran merellisissä maisemissa sijaitseva skeittipuisto uusitaan asfalttia myöten.
Suomen suurimman manageritoimiston toimitusjohtaja vaihtuu: “Markkina on kypsä uusille avauksille”7.6.2023 09:16:42 EEST | Tiedote
Manageritoimisto Mellakka Managementin toimitusjohtaja Emma Alftan jättää tehtävänsä elokuusta alkaen. Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty pitkän uran markkinointiviestinnässä tehnyt Vivan Daaboul. Alftan jatkaa yhtiössä managerina.
Suomalainen metaversumiosaaja Burst yhteistyöhön yhdysvaltalaisen jättiagentuurin kanssa23.5.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Burst pääsee Endeavor Groupin yhteistyön kautta kehittämään metaversumielämyksiä maailman suurimmille artisteille ja tapahtumille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme