Lounaistieto palkittiin Vuoden ICT-teko-tunnustuksella

”Lounaistiedon keskeisenä tavoitteena on kehittää avoimen tiedon ja paikkatiedon käytettävyyttä ja monipuolista hyödyntämistä sekä alueen toimijoiden yhteistyötä ja osaamista. Lounaistieto on onnistunut tässä tehtävässään erinomaisesti pitkäjänteisen työnteon kautta”, kiittää Turun kauppakamarin ICT-valiokunnan puheenjohtaja, Lounea Yritysratkaisut Oy:n toimitusjohtaja Petri Syväjärvi.
Lounaistieto on toiminut jo 2000-luvun alusta alkaen ja tehnyt tärkeää työtä paikkatiedon ja avoimen datan eteen. Raati toteaa, että Lounaistiedon toiminta ei nouse otsikoihin, sillä tieto ja työkalut on suunniteltu ennen kaikkea asiantuntijoiden ja päättäjien työn tueksi. Erityisen merkityksellisenä valitsijat pitävät sitä, että data on avointa ja yhdenmukaista, jolloin siitä saatava kokonaishyöty on kaikkein suurin. Yksi Lounaistiedon vahvuus on tarjota koti datalle, jolla ei ole ylläpitäjää. Jos tehdään esimerkiksi luontokartoitus ja hanke loppuu, niin hankkeen data voi siirtyä Lounaistiedon ylläpidettäväksi.
”Olemme verkostotoimija, eli tuomme ihmisiä ja organisaatioita yhteen ja välitämme tietoa avoimen datan ja paikkatiedon hyödyistä. Lisäarvo avoimesta datasta syntyy sen hyödyntämisestä ja jatkojalostamisesta uusiin arvaamattomiinkin käyttötarkoituksiin. Siksi on tärkeää, että avoin data on helposti saatavilla. Jaettu ymmärrys avoimen datan hyödyistä ja toimijoiden tunteminen ovat kuitenkin yhtä lailla tärkeitä, ja Lounaistieto pyrkii toiminnallaan edistämään näitä molempia, kuvailee Lounaistiedon tietopalvelupäällikkö Antti Vasanen, Varsinais-Suomen liitosta.
Vasasen mukaan lukuisat ihmiset ovat vieneet Lounaistiedon toimintaa eteenpäin kuluneen kahden vuosikymmenen aikana, eikä toiminta olisi nykyisen kaltaista ilman kaikkien panosta. Erityinen kiitos menee kutenkin toiminnan käynnistäjien visionäärisyydelle, kun Risto Kalliola Turun yliopistosta, Heikki Saarento Varsinais-Suomen liitosta ja Risto Rauhala silloisesta Lounais-Suomen ympäristökeskuksesta näkivät tarpeen paikkatietoyhteistyölle, joka on jatkunut tähän päivään saakka.
”Digitaalinen maailma Lounaistiedon ympärillä on muuttunut dramaattisesti, mutta datan avoin saatavuus ja yhteentoimivuus ovat yhä yhtä tärkeitä asioita kuin vuosituhannen vaihteessa”, hän sanoo.
Lounaistieto toimii osana Varsinais-Suomen liittoa, ja sen perusrahoituksen tarjoavat liiton lisäksi Turun yliopisto, Turun kaupunki, Åbo Akademi ja Satakuntaliitto. Valtaosa toiminnasta rahoitetaan kuitenkin ulkoisella rahoituksella hankkeiden ja palveluiden myynnin kautta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Puheenjohtaja Petri Syväjärvi, Turun kauppakamarin ICT-valiokunta, puh 050 65015
Tietopalvelupäällikkö Antti Vasanen, tietopalvelupäällikkö, puh. 050 410 2294
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Turun kauppakamari on Varsinais-Suomen alueella elinkeinoelämän edunvalvojana, kouluttajana ja asiantuntijana toimiva organisaatio. Kauppakamari on linkki yritysten ja julkisten päättäjien välillä, ja sen toiminta perustuu kauppakamarilakiin ja vapaaehtoiseen jäsenyyteen. Turun kauppakamari on perustettu vuonna 1917, ja se on yksi Pohjoismaiden suurimmista kauppakamareista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun kauppakamari
Kysely: Digitalisaatio ja tekoäly uudistavat työelämää – osaamisen ylläpitäminen työelämän murroskohdissa ja nuorten työllistyminen haasteena10.10.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Yli 250 henkilöä työllistävistä yrityksistä kaksi kolmannesta kertoo työn tuottavuuden parantuneen ja puolet hallintoon menevästä ajasta vähentyneen digitalisaation, automatisaation ja tekoälyn myötä. Tämä selviää kauppakamarien elokuussa toteuttamasta valtakunnallisesta osaajakyselystä, johon osallistui 93 yritystä Varsinais-Suomesta.
Lähes puolet varsinaissuomalaisista vientiyrityksistä kasvattaa vientiään8.10.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Turun kauppakamari selvitti alkusyksyn kyselyssään, minkälaisia mahdollisuuksia ja haasteita Varsinais-Suomen seudun vientiyrityksillä on tällä hetkellä. Kyselyssä selvisi myös, että vientikauppa käy seudulla paremmin kuin viime vuonna. Yksi vientiä merkittävästi kasvattaneista yrityksistä on ALMACO Group. Alueellinen kysely tehtiin tässä muodossaan ensimmäistä kertaa, ja siihen vastasi Turun, Loimaan, Salon ja Vakka-Suomen alueelta 48 vientiä aktiivisesti tekevää yritystä. Suurin osa näistä toimii teollisuuden alalla.
Kysely: Yritysten tunnelmiin vaikuttaa julkinen keskustelu2.10.2025 06:58:15 EEST | Tiedote
Yritysten arviot suhdannetilanteesta ottivat kauppamarien tuoreimmassa talouskyselyssä takapakkia verrattuna kevääseen. Varsinaissuomalaisten yritysten avoimissa vastauksissa pessimististen yleistunnelmien syyksi luetaan muun muassa vallitseva negatiivinen julkinen ilmapiiri. Kyselyyn vastasi valtakunnallisesti yli 1300 yritystä, joista 144 sijaitsee Varsinais-Suomessa.
Varsinais-Suomen sähköverkon kapasiteettihaasteet on ratkaistava29.9.2025 14:42:39 EEST | Tiedote
Energiamurros etenee vauhdilla, ja teollisuuden uudistumistarpeet kasvattavat sähkönsiirron kantaverkon kuormitusta. Ilman ripeitä verkkoinvestointeja Suomi voi jäädä paitsi vihreän siirtymän tarjoamista mahdollisuuksista ja teollisuuden investoinneista. Turun kauppakamari ja Varsinais-Suomen liitto esittävät viittä konkreettista toimenpidettä kapasiteettiongelmien ratkaisemiseksi.
Osaamiskysely: Teknologia haastaa yrityksiä uudistumaan29.9.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Yritykset eri puolilla Suomea kohtaavat haasteita tulevaisuuden johtamisen, liiketoiminnan kehittämisen, digitalisaation ja muuttuvien osaamistarpeiden osalta. Digitalisaatio, automatisaatio ja tekoälyn kehitys ovat parantaneet työn tuottavuutta ja vähentäneet hallintoon kuluvaa aikaa, mutta samalla ne ovat myös haastaneet yrityksiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme