Springvest Oyj

LS CancerDiagin teknologia voi pelastaa miljoonia ihmisiä – 5,4 miljoonan euron osakeanti merkittiin täyteen viidessä päivässä

Jaa
LS CancerDiagin 5,4 miljoonan euron osakeanti merkittiin täyteen vain viidessä päivässä 600 suomalaisen yksityissijoittajan voimin. Yhtiön teknologia voi pelastaa jopa miljoonia ihmishenkiä tehostamalla maailman yleisimmän perinnöllisen syöpäoireyhtymän diagnosointia.
Lynchin syndrooma altistaa erityisesti paksusuolen, kohdunrungon ja munasarjan syöpiin. Oireyhtymän tuoma riski sairastua syöpään on jopa 80 % ja usein henkilö sairastuu elinaikanaan useampaan kuin yhteen syöpään. – Diagnosoimalla tauti varhaisessa vaiheessa, henkilöt voidaan ohjata ennaltaehkäisevään seurantaan ja siten välttää syöpien kehittyminen tai havaita syöpä ajoissa, jolloin ennusteet paranevat huomattavasti, LS CancerDiagin toimitusjohtaja Niklas Lahti sanoo.
Lynchin syndrooma altistaa erityisesti paksusuolen, kohdunrungon ja munasarjan syöpiin. Oireyhtymän tuoma riski sairastua syöpään on jopa 80 % ja usein henkilö sairastuu elinaikanaan useampaan kuin yhteen syöpään. – Diagnosoimalla tauti varhaisessa vaiheessa, henkilöt voidaan ohjata ennaltaehkäisevään seurantaan ja siten välttää syöpien kehittyminen tai havaita syöpä ajoissa, jolloin ennusteet paranevat huomattavasti, LS CancerDiagin toimitusjohtaja Niklas Lahti sanoo.

Suomalainen kasvuyhtiö LS CancerDiag on kehittänyt uuden teknologian Lynchin syndrooman diagnosointiin. DiagMMR-teknologian avulla perinnöllinen syöpäoireyhtymä voidaan diagnosoida huomattavasti aiempaa tehokkaammin ja näin ennaltaehkäistä syöpää, alentaa terveydenhuollon kustannuksia ja pelastaa ihmishenkiä.

LS CancerDiagin innovaatio syntyi yli kymmenen vuoden mittaisen akateemisen tutkimustyön tuloksena. DiagMMR-teknologian johtava keksijä on Helsingin yliopiston genetiikan ja epigenetiikan professori Minna Nyström, joka on myös LS CancerDiag Oy:n perustaja ja hallituksen puheenjohtaja.

LS CancerDiag tavoittelee uudella teknologialla kaupallista menestystä erityisesti Yhdysvaltojen markkinoilla. Kasvun tueksi yhtiö järjesti 5,4 miljoonan euron osakeannin kasvurahoitusyhtiö Springvestin kautta ja osakeanti merkittiin täyteen etuajassa, vain viisi päivää kierroksen käynnistymisen jälkeen.

– Uskoin osakeannin kiinnostavan sijoittajia, mutta sijoitusten nopeus heti ensimmäisestä päivästä lähtien tuli yllätyksenä, etenkin näin haastavassa markkinatilanteessa. Iso kiitos koko yhtiön puolesta sijoittajille luottamuksesta, LS CancerDiagin toimitusjohtaja Niklas Lahti sanoo.

LS CancerDiagin hallituksen jäsen Tuomas Tenkanen suositteli Springvestiä aiempien hyvien kokemustensa tukemana.

– Springvestin tiimi oli erittäin asiantunteva ja rahoituskierroksen järjestelyissä oli selkeä työnjako. Saimme luotua ammattimaiset materiaalit, jotka kertoivat sijoittajille selkeästi yhtiön saavutuksista ja tulevaisuuden näkymistä,Lahtisummaa kierroksen kulkua.

Yhtiöön sijoitti yhteensä yli 600 yksityissijoittajaa. Lahden mukaan laaja omistajapohja tuo paljon mahdollisuuksia yhtiölle.

– Hyödynnämme mielellämme omistajaverkostoa yhtiön kehittämisessä, kuten tuotteen kaupallistamisessa, rekrytoinneissa ja Yhdysvaltojen markkinoiden skaalaamisessa. Laaja omistuspohja ja verkosto voi edesauttaa yhtiön kehitystä monessa asiassa, joten jokaisen uuden omistajan osaaminen ja mahdollinen apu otetaan ilolla vastaan.

Innovaatio auttaa tunnistamaan perinnöllisen alttiuden syöpään

Maailman yleisin syöpäoireyhtymä Lynchin syndrooma altistaa erityisesti paksusuolen, kohdunrungon ja munasarjan syöpiin. Oireyhtymän tuoma riski sairastua syöpään on jopa 80 % ja usein henkilö sairastuu elinaikanaan useampaan kuin yhteen syöpään. Diagnosoimalla tauti varhaisessa vaiheessa, henkilöt voidaan ohjata ennaltaehkäisevään seurantaan ja siten välttää syöpien kehittyminen tai havaita syöpä ajoissa, jolloin ennusteet paranevat huomattavasti.

Yhtiön tavoitteena on tehdä DiagMMR:stä uusi diagnosointistandardi, jonka avulla päästään eroon oireyhtymän epätarkoista ja mahdollisesti virheellisistä testitulkinnoista, selvittämättömien epäilyjen aiheuttamasta ahdistuksesta ja turhista terveydenhuollon kustannuksista.

– Lynchin syndrooman tunnistaminen ja diagnosointi on nykymenetelmillä tehotonta. Diagnosointiprosessi on monimutkainen ja liian usein tulos jää epäselväksi. Markkinoilla on siksi tarve tarkalle ja tehokkaalle diagnosointimenetelmälle, jolla Lynchin syndrooma löydetään ja henkilöt voidaan ohjata ennaltaehkäisevään seurantaan, Lahti kertoo.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa arvion mukaan Lynchin syndroomaa sairastaa noin 1 200 000 ihmistä, joista 90–95 % on diagnosoimatta.

– Lynchin syndrooman diagnoosi koskee aina koko perhettä. Alttius periytyy vallitsevasti 50 prosentin todennäköisyydellä ja tämän takia perheenjäsenten testaus on erittäin tärkeää. Usein ihmisille on helpottavaa saada tietää, miksi omassa perhepiirissä on niin paljon syöpätapauksia - etenkin, kun syövät olisi isolla todennäköisyydellä ennustettavissa. Samalla on myös erittäin tärkeää poissulkea tauti niiltä perheenjäseniltä, joilla Lynchin syndroomaa ei ole, Lahti toteaa.

Diagnoosin avulla oireyhtymän omaaville perheenjäsenille tehdään syöpää ennaltaehkäisevä hoitosuunnitelma varhaisen syöpädiagnoosin varmistamiseksi ja hoitoennusteen parantamiseksi.

Menestyminen Yhdysvaltojen markkinoilla edellyttää vahvaa brändäystä

Niklas Lahti aloitti LS CancerDiagissa talousjohtajana kuusi vuotta sitten ja viime syksynä hänet nimitettiinyhtiön toimitusjohtajaksi. Vahvan taloustaustan omaava Lahti keskittyy työssään erityisesti vahvan henkisen pääoman omaavan tiimin tukemiseen ja kaupallisen strategian luotsaamiseen.

Kaupallistamisstrategian päätavoitteena on lanseerata DiagMMR Yhdysvaltojen markkinoille LDT-testinä (Laboratory Developed Test), minkä mahdollistaa yhtiön oma kehitystyö ja teknologian omistus. Näin teknologia saadaan tehokkaasti maailman suurimmalle terveydenhuoltomarkkinalle, vastaten samalla sen tiukkoihin regulaatiovaatimuksiin.

– LDT-liiketoimintamallin takia meiltä ei vaadita FDA-hyväksyntää (Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto). Tämä liiketoimintamalli edellyttää, että perustamme Yhdysvaltoihin oman laboratorion, jolle hankitaan sertifikaatti diagnostiseen käyttöön. Näin saamme oikeuden myydä teknologiaa suoraan kliinikoille, mutta testaukset teemme itse omassa laboratoriossamme.

Kansainvälisillä markkinoilla menestymiseen tarvitaan myös suunnitelmallista brändin rakentamista.

– Meillä on jo kaikki onnistumisen avaimet vahvan tuotteen ja tutkimustaustan sekä tohtoritason huippuosaavan tiimin ansiosta. Usein suomalaiset yhtiöt ovat kuitenkin liian tuotevetoisia, eivätkä panosta riittävästi brändäykseen. Me toimimme toisin ja aiomme rakentaa vahvan brändin, joka menestyy Yhdysvaltojen markkinoilla ja vastaa yhtiömme korkean laadun arvoja, Lahti summaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lynchin syndrooma altistaa erityisesti paksusuolen, kohdunrungon ja munasarjan syöpiin. Oireyhtymän tuoma riski sairastua syöpään on jopa 80 % ja usein henkilö sairastuu elinaikanaan useampaan kuin yhteen syöpään. – Diagnosoimalla tauti varhaisessa vaiheessa, henkilöt voidaan ohjata ennaltaehkäisevään seurantaan ja siten välttää syöpien kehittyminen tai havaita syöpä ajoissa, jolloin ennusteet paranevat huomattavasti, LS CancerDiagin toimitusjohtaja Niklas Lahti sanoo.
Lynchin syndrooma altistaa erityisesti paksusuolen, kohdunrungon ja munasarjan syöpiin. Oireyhtymän tuoma riski sairastua syöpään on jopa 80 % ja usein henkilö sairastuu elinaikanaan useampaan kuin yhteen syöpään. – Diagnosoimalla tauti varhaisessa vaiheessa, henkilöt voidaan ohjata ennaltaehkäisevään seurantaan ja siten välttää syöpien kehittyminen tai havaita syöpä ajoissa, jolloin ennusteet paranevat huomattavasti, LS CancerDiagin toimitusjohtaja Niklas Lahti sanoo.
Lataa
Lynchin syndrooman diagnoosi koskee aina koko perhettä. Alttius periytyy vallitsevasti 50 prosentin todennäköisyydellä ja tämän takia perheenjäsenten testaus on erittäin tärkeää.
Lynchin syndrooman diagnoosi koskee aina koko perhettä. Alttius periytyy vallitsevasti 50 prosentin todennäköisyydellä ja tämän takia perheenjäsenten testaus on erittäin tärkeää.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Springvest Oyj
Springvest Oyj
Pohjoisesplanadi 21 B
00100 Helsinki

https://www.springvest.fi

Springvest Oyj on Suomen johtava listaamattomien kasvuyhtiöiden osakeantien järjestäjä. Springvest tarjoaa kasvurahoitusta suomalaisille kasvuyhtiöille ja sijoittajille mahdollisuuden sijoittaa listaamattomiin osakkeisiin. 

10 vuotisen historiansa aikana Springvest on järjestänyt yli 80 onnistunutta rahoituskierrosta ja välittänyt rahoitusta yli 200 miljoonaa euroa. Springvest on kohdeyhtiöidensä vähemmistöomistaja, ja sen portfolioon kuuluu tällä hetkellä osakkeita yli 30 yhtiöstä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Springvest Oyj

ReOrbitin 45 miljoonan A-rahoituskierros on tehnyt suomalaista startup-historiaa9.9.2025 07:00:00 EEST | Tiedote

Satelliittiyhtiö ReOrbitin 45 miljoonan euron A-rahoituskierros on Suomen startup-historian suurin laatuaan. Se oli myös poikkeuksellinen yhdistelmä eri rahoituslähteitä, ja kotimaisten sijoittajien osuus oli huomattavan korkea. Lisäksi kierroksen järjestäjänä toiminut sijoituspalveluyhtiö Springvest saavutti oman nopeusennätyksensä: yleisöannissa saatiin sijoituksia 8 miljoonaa euroa alle viidessä tunnissa.

Kvanttialan kärkiyhtiö muutti Suomeen – taustalla sarjayrittäjä ja Applelle myydyn VocallQ:n kasvun vauhdittaja1.9.2025 10:35:19 EEST | Tiedote

Ohjelmistoyhtiö QuantrolOx kiihdyttää maailmanlaajuista kehitystä kohti kaupallisia kvanttitietokoneita. Yhtiön toimitusjohtaja Vishal Chatrath on työskennellyt mm. Nokialla sen huippuvuosina sekä ollut ydinroolissa Applelle myydyssä VocallQ:ssa. QuantrolOxin 6.5 miljoonan osakeanti kasvusijoituspalvelu Springvestin kautta ylimerkittiin alle kahdessa vuorokaudessa perjantaina 29.8.

Kansainvälisen merenkulun päästöjen sääntely tiukentumassa dramaattisesti – suomalaisella Norsepowerilla valmis ratkaisu26.5.2025 09:48:27 EEST | Tiedote

Merenkulkuvaltioiden uusi sopimus laivojen päästömaksuista pakottaa alaa etsimään uusia keinoja hiilipäästöjen hillintään päästömaksujen uhalla. Norsepower tarjoaa tehokkaan ratkaisun Norsepower Rotor Sail™ -roottoripurjeellaan, jollaisia voisi nytkin asentaa 30 000 laivaan. Yhtiöllä on käynnissä osakeanti kasvusijoituspalvelu Springvestin kautta.

Iso osa lääkkeistä ei sovi lapsille – CurifyLabs helpottaa räätälöintiä maailman johtavissa sairaaloissa ja apteekeissa19.2.2025 09:08:02 EET | Tiedote

Euroopassa peräti puolella lääkkeistä ei ole myyntilupaa lapsille, mistä seuraa ongelmia niin apteekeissa kuin perheissä. Ratkaisun tarjoaa suomalainen CurifyLabs, jonka teknologialla voi automatisoida lääkkeiden räätälöinnin apteekeissa ja sairaala-apteekeissa. CurifyLabs on juuri solminut useita sopimuksia useiden maailman johtavien sairaaloiden kanssa. Yhtiöllä on parhaillaan käynnissä osakeanti yhteistyössä kasvusijoituspalvelu Springvestin kanssa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye