Visit Naantali

LUONTOKOKOUKSET SAARISTOSSA KOETAAN EDELLEEN TURVALLISIKSI

Jaa

Yritystilaisuuksien varaustilanne saariston kokouskohteissa näyttää positiiviselta koronapandemiasta huolimatta, vaikkakin ryhmäkoot ovat pienentyneet. Fyysisen yhdessäolon ja tiimiytymisen merkitys on edelleen suuri, ja kun tarve yhteen kokoontumiselle tulee, koetaan turvalliseksi lähteä kokoustamaan ja virkistäytymään ulos luontoon, missä on tilaa. Esimerkiksi Naantalin saaristossa sijaitsevan Herrankukkaron lähes viiden hehtaarin alueella riittää luonnollisia turvavälejä ja yritystilaisuuksia on syksylle varattu lähes saman verran kuin viime vuonna.

Laiturikokous
Laiturikokous

Saariston kokouskohteisiin ryhmät voidaan kuljettaa omalla yksityisbussilla tai -veneellä. Useisiin paikkoihin pääsee autolla perille saakka. Kohteet sijaitsevat yleensä omassa rauhassaan, joten kokouksen osallistujat eivät ole kontaktissa paikallisväestöön. Ja kun kokoukset ja ruokailut ovat yksityisiä oman ryhmän kesken, myös kontaktit muihin kokousryhmiin jäävät minimiin. Kotimaan matkailussa on saariston oma matkailukupla siis jo olemassa, mikäli palvelu on huolella suunniteltu ja tuotteistettu.

Aktiiviselle palvelumuotoilulle on tarve

–Yritystilaisuus suomalaisen saaristoluonnon keskellä on hyvä lähtökohta myydä luonnollisia, eristettyjä matkailukäytäviä tai -polkuja Suomessa. Tämä edellyttää, että palvelumuotoilussa on oikeasti suunnittelun kautta eliminoitu mahdolliset kontaktipinnat. Korostan myös matkailijoiden oman vastuullisuuden osuutta, hygieniaohjeistuksia tulee noudattaa, sanoo Executive Director Paavo Virkkunen Visit Finlandista.

–Nyt, kun osataan jo vähän ennakoida viruksen käyttäytymistä ja miten sen kanssa pystyy elämään, on loistavaa, että matkailuyrittäjät kehittävät itse aktiivisesti liiketoimintaansa ylläpitäviä ja sitä edistäviä palveluita. Myös testausmenetelmien kehittyminen ja uudet innovaatiot digiympäristössä luovat mahdollisuuksia matkailuelinkeinon kehittymiselle niin kutsutussa uudessa normaalissa.

Huutoetäisyyttä riittää

Naantalin saaristossa sijaitsevan Herrankukkaron ympärivuotinen Luontokokous-tuote on kehitetty sopivaksi myös nykyiseen pandemia-aikaan. Yritysryhmiä olikin elokuussa lähes yhtä paljon kuin viime vuonna, tosin ryhmäkoot olivat pienempiä. Myös syksyn ja talven varaustilanne näyttää hyvältä.

Innovatiivisena tunnettu matkailuyrittäjä Pentti-Oskari Kangas luonnehtii tilannetta tyydyttävän hyväksi ja kiittää avaraa luontoa.

–Asiakkaistamme 95 prosenttia on kotimaisia kokous- ja koulutusvieraita. Luontokokouksemme on saanut hyvän vastaanoton ja kehitämme tällä periaatteella palvelutuotteitamme jatkossakin. Ryhmillä on käytössään omat tilat koko tapahtuman ajan ja kokoustaa voi myös ulkoilmassa. Saariston villiruokaa tarjotaan turvallisesti yksityistiloissa ja mennään vuodenajasta riippumatta rantalaavulle, nuotion ääreen, kesällä myös laiturille tai vaikkapa rantaan ankkuroituun rysäveneeseen. Oheisaktiviteetit pidetään myös puhtaan ja raikkaan luonnon keskellä, tilaa on yli viisi hehtaaria. Niinpä turvavälien sijaan meillä onkin alettu puhua huutoetäisyyksistä.

Ajanmukaisia innovaatioita

Visit Naantali myy ryhmä- ja kokousmatkoja oheisohjelmineen Naantaliin ja saaristoon ympäri vuoden.

–Kulunut kesä on ollut saariston kannalta loistava, matkailijat ovat löytäneet saariston. Uskomme ja toivomme, että suosio jatkuu myös syksyllä ja talvella. Jo marraskuisen myrskyävän meren katselu voi olla eksoottista ja sillä on uskomattoman rauhoittava vaikutus, kertoo Visit Naantalin toimitusjohtaja Tarja Rautiainen.

–Tämä aika vaatii luovuutta ja huolellista suunnittelua, turvallisen ryhmäohjelman tulee olla toteutettavissa missä ja milloin vain ilman ulkopuolista yleisöä. Esimerkkinä uusin innovaatiomme eli Louhisaaressa esitettävä Mannerheim-monologi, tarina aikansa sankarista. Esitys sopii myös kiertäväksi ryhmäohjelmaksi: se ei vaadi suuria näyttämöitä eikä rekvisiittaa ja aihe on ajaton. Lisäksi Naantalin matkailuyrittäjät saaristossa ja mantereella ovat kehittäneet monenlaista tähän aikaan sopivaa oheistarjontaa.

Tarja Rautiaisen mukaan Naantaliin on helppo tulla; esimerkiksi pääkaupunkiseudulta Naantalin saaristoon on ajoaikaa vain 2,5 tuntia ja hän vinkkaa, että Saariston Rengastiet ovat avoinna myös syyskuun kolme ensimmäistä viikonloppua.

Lisätietoja:

VISIT NAANTALI, toimitusjohtaja Tarja Rautiainen, + 358 40 7478847

tarja.rautiainen@visitnaantali.com

www.visitnaantali.com

HERRANKUKKARO, yrittäjä Pentti-Oskari Kangas. +358 400 221 122

oskari@herrankukkaro.fi

www.herrankukkaro.fi

http://www.herrankukkaro.fi

Avainsanat

Kuvat

Laiturikokous
Laiturikokous
Lataa
Näkymä Rymättylän Uutiskuuvan vuorelta Airistolle
Näkymä Rymättylän Uutiskuuvan vuorelta Airistolle
Lataa
Rantanuotion äärellä
Rantanuotion äärellä
Lataa
Airismaa
Airismaa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Visit Naantali

Naantalin Vierassatama Oy:n yrittäjät vuoden 2020 Valtakunnan Viralliseksi Unikeoksi27.7.2020 07:00:00 EESTTiedote

Vuoden 2020 Valtakunnan Viralliseksi Unikeoksi ™ on valittu Naantalin Vierassatama Oy:n yrittäjät, Anna-Maija ja Miska Pekkola sekä Satu ja Petri Silvo perheineen. Yli kuusikymmenvuotisen ja arvostetun perinteen mukaisesti Naantalin Vierassataman valinta julkistettiin tällä kertaa - ei heittämällä, vaan kippaamalla yrittäjä Petri Silvo mereen Unikeonpäivänä maanantaina 27.7.2020 klo 7.00 Naantalin Muumimaailman edustalla. Tuoreen Unikeon kippaamisen mereen mahdollisti Markku Jussilan kaunis Stor Båt – puuvene.

YLI KAKSISATAA PYÖRÄILIJÄÄ POLKEE HEINÄ-ELOKUUSSA SUOMEN MAAKUNNISSA MILJOONAPOTTIA SYÖPÄSAIRAIDEN LASTEN HYVÄKSI29.6.2020 07:50:00 EESTTiedote

Hyväntekeväisyyspyöräily Team Rynkeby – God Morgonin joukkueet ajavat tänä vuonna ympäri Suomen maakuntia kerätäkseen varoja syöpäsairaiden lasten hyväksi. Perinteisesti joukkueet ovat ajaneet Suomesta Pariisiin, mutta tänä vuonna koronaviruksen aiheuttaman pandemian takia Suomen eri kaupunkien joukkueet polkevat omat “Tour de Finlandinsa”. Kaikki kahdeksan joukkuetta kiertävät itse suunnittelemansa reitin, jonka varrella tuetaan paikallisia matkailu- ja ravintolayrittäjiä. Pyöräilijöitä Suomessa on liki kolmesataa, joista suurin osa osallistuu myös kotimaan kierroksille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme