Luvattomasta asbestipurusta ja riittämättömästä asbestikartoituksesta sakkoja
Käräjäoikeuden käsiteltävänä ollut asia tuli ilmi työsuojelutarkastuksella syyskuussa 2020 ja se liittyi purettuun rakennukseen. Työsuojelutarkastuksella selvisi muun muassa, että Seinäjoella sijainneen vanhan omakotitalon ja piharakennuksen asbestipurkutyö oli toteutettu sellaisen toimijan toimesta, jolla ei ole asbestipurkutyölupaa työsuojeluviranomaiselta. Lisäksi ennen purkutyöhön ryhtymistä ei ollut tehty sellaista asbesti- ja haitta-ainekartoitusta, jonka perusteella olisi voitu varmistua siitä, ettei purettavissa kohteissa ole ollut asbestia.
Käräjäoikeus toteaa tuomiossaan, että vastaajat ovat törkeästä huolimattomuudesta laiminlyöneet huolehtia siitä, että rakennustyömaalla olisi asbestipurkutyöhön käytetty sellaista työntekijää tai itsenäistä työnsuorittajaa, jolla on ollut asbestipurkutyöhön vaadittu pätevyys ja joka on ollut rekisteröity työsuojeluviranomaisen pitämään asbestipurkutyöhön pätevien henkilöiden rekisteriin. Lisäksi tuomiossa todetaan, että purkukohteesta ei ole tehty riittävällä tarkkuudella asbestikartoitusta. Asiassa kiinnitettiin huomiota siihen, että kartoituksessa ei ole tehty tutkimuksia tai mittauksia. Kartoituksen laatimisajankohta jäi vielä käräjäoikeudessa epäselväksi.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue korostaa, että ennen rakennuksen purkua tulee olla tehty asianmukainen ja riittävä asbestikartoitus. Asbestipurkutyö tulee toteuttaa sellaisen toimijan toimesta, jolla on asbestipurkutyölupa työsuojeluviranomaiselta. Ennen rakennuksen varsinaista purkua rakennuksesta on purettava asbestipitoiset materiaalit lainsäädännön vaatimilla menetelmillä. Purkutyömaalla tulee myös varautua siihen, että piilossa olevasta rakenteesta saattaa löytyä asbestia. Tällaisen löydöksen jälkeen tulee purkutyömaalla edetä asianmukaisesti siihen asti, kunnes purkutyömaalla on taas turvallista tehdä työtä.
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden asia numero R 22/626. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lakimies Pia Skoglund, 0295 018 689, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lainsäädäntö uudistui 21.12.2025: Miten asbestityöt pitää tehdä uudistuksen jälkeen?22.12.2025 07:41:37 EET | Tiedote
Asbestilainsäädäntö uudistui 21. joulukuuta. Uudistuneeseen lainsäädäntöön liittyen työsuojeluviranomainen on julkaissut päivitetyn soveltamisohjeen. Soveltamisohje kertoo, miten asbestityöt pitää käytännössä tehdä Suomessa uudistuksen jälkeen.
Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.
Tillsyn avslöjade brister i behörighetsvillkoren för personalen på privata daghem19.12.2025 11:45:39 EET | Pressmeddelande
År 2025 övervakade regionförvaltningsverken att behörighetsvillkoren enligt lagen om småbarnspedagogik uppfylldes för de privata daghemmens fostrings-, undervisnings- och vårdpersonal samt daghemsföreståndare. Som ett resultat av tillsynen gav regionförvaltningsverken över 200 tjänsteproducenter administrativ styrning.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
