Työn ja talouden tutkimus LABORETyön ja talouden tutkimus LABORE

M&A-podcast: Bisnesjohtajan uudet vaatteet

2.9.2022 06:00:00 EEST | Työn ja talouden tutkimus LABORE | Tiedote

Jaa
M&A-podcastin kauden avaus tuo huonoja uutisia johtoportaan Tarzaneille. Tuoreen kansainvälisen tutkimuksen mukaan johtajan koulutustausta näkyy yrityksen tuloksissa, mutta ei ihan odotetulla tavalla. Bisneskoulun käynyt johtaja leikkaa kyllä itsevarmasti palkkoja, mutta pitkän jänteen tuottavuudessa tai investoinneissa hän ei ole muita taitavampi. Miten on mahdollista, että laadukkaan koulutuksen saava huippuaines ei pärjää paremmin? Onko vika kouluissa, mittareissa vai palkitsemisen logiikassa?

Kuuntele M&A-podcastin toisen tuotantokauden ensimmäinen jakso

_________________________________________________________________________

Mika Malirannan ja Matti Apusen talouspoliittinen M&A-podcast ilmestyy joka kolmas perjantai. Ensimmäinen jakso julkaistiin 19. marraskuuta 2021. M&A jatkaa samojen tekijöiden suosittuja A/M ja SPAM -podcasteja. 

M&A on 45 minuutin briketti ajankohtaisia aiheita ja ajattomia talouden kysymyksiä. Podcastissa lähtökohtaisesti eri nurkista lähtevät keskustelijat väittelevät, sopuilevat ja paljastavat yhteiskunnallisen keskustelun silmänkääntötemppuja. 

Ohjelmassa vierailee eturivin ekonomisteja, joiden kanssa käsitellään taloustieteen löydöksiä ja huippuhetkiä. Podcast on tarkoitettu kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita taloustieteen vaikutuksista lähiympäristöönsä.

Ensimmäisen tuotantokauden kaikki jaksot:

  1. Pieni palkka, iso haloo!
  2. Paras kokeilla
  3. Avoimen ajattelun pahimmat jarrut
  4. Turmeleeko valta ja mistä syystä?
  5. "Myyty hyväuskoiselle huutajalle eturivissä!”
  6. Sulaa hulluutta vai kylmä laskelma?
  7. Ilmestyskirjan numerot
  8. Kylläpä muuten vituttaa
  9. Ajattelun ansa: tuhoaako omahyväisyysharha politiikan?
  10. Palkankorotusten oikea ja väärä
  11. Usko, toivo ja IT-hankkeet

 

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Työn ja talouden tutkimus LABORE
Työn ja talouden tutkimus LABORE
Arkadiankatu 7
00100 Helsinki

040 940 1940https://labore.fi
Työn ja talouden tutkimus LABORE (ent. Palkansaajien tutkimuslaitos) on vuonna 1971 perustettu itsenäinen talouden tutkimuslaitos, jossa tehdään tieteen kansainväliset laatukriteerit täyttävää soveltavaa taloustieteellistä tutkimusta. Tutkimuksen painopistealueet ovat työn ja koulutuksen taloustiede, julkistaloustiede sekä makrotaloustiede. Lisäksi Labore tekee talousennusteita ja julkaisee Talous&Yhteiskunta-lehteä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työn ja talouden tutkimus LABORE

Suomalaisia koulutusmyyttejä: Kyse ei ole kasvatustieteen ja taloustieteen vastakkainasettelusta3.11.2026 18:07:01 EET | Blogi

Kasvatustieteen ja taloustieteen vastakkainasettelu johtaa suomalaista koulutuskeskustelua harhaan, kirjoittaa Laboren tutkimusohjaaja Hannu Karhunen. Hänen mukaansa todellinen kiista koskee sitä, millaista tutkimusnäyttöä tarvitaan, kun halutaan arvioida koulutuspoliittisten päätösten vaikutuksia – ja millä perusteella väitteitä siitä, mikä toimii, voidaan pitää uskottavina.

Suomalaisia koulutusmyyttejä: Onko kehittävästä arvioinnista mitään hyötyä?26.10.2026 06:30:00 EET | Blogi

Kehittävä arviointi on suomalaisen koulutuksen arvioinnin keskeinen periaate. Mutta mistä tiedämme, parantaako se koulutusta? Laboren tutkimusohjaaja Hannu Karhusen Labore-blogien Suomalaisia koulutusmyyttejä -sarjan neljäs osa kysyy, miksi arviointiprosessien hyödyllisyyttä perustellaan osallistujien kokemuksilla ja mitä niiden todellisista vaikutuksista pitäisi selvittää.

Esimerkkiperheet 2026–2028: Työssäkäyvien ja työttömien ostovoima eriytyy22.10.2026 00:01:00 EEST | Tiedote

Laboren syksyn 2026 esimerkkiperhelaskelmissa seurataan kahdeksan kuvitteellisen kotitalouden tulojen, verojen ja veronluonteisten maksujen sekä ostovoiman kehitystä. Palkankorotukset ja vuoden 2027 veronkevennykset vahvistavat työssäkäyvien ostovoimaa, mutta työttömillä se heikkenee jokaisena ennustevuonna. Työttömien esimerkkihenkilöiden tulot jäävät suuntaa antavassa vertailussa kohtuullisen minimin alapuolelle.

Mika Maliranta selvittämään tekoälyn vaikutuksia työelämään ja työmarkkinoihin20.10.2026 12:48:42 EEST | Tiedote

Laboren johtaja Mika Maliranta on nimetty selvityshenkilöksi arvioimaan tekoälyn vaikutuksia suomalaiseen työelämään ja työmarkkinoihin. Työministeri Matias Marttinen on nimennyt selvityshenkilöiksi lisäksi Maija Hovilan ja Teemu Roosin. Selvityksen tavoitteena on esittää johtopäätökset ja toimenpidesuositukset siitä, miten Suomi voi hyödyntää tekoälyn mahdollisuudet ja tukea ihmisiä ja työpaikkoja muutokseen sopeutumisessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye