Gummerus

Maailmanloppu peruttu – 7 väitettä kiertotaloudesta on rohkea visio maailmasta, jossa vallitsee hyvän kierre

Jaa
Kiertotalous on paras ja ehkä ainoa mahdollisuutemme elää nykyistä parempaa elämää rajallisten resurssien maapallolla, huomauttaa Pasi Nokelaisen uutuustietokirja Maailmanloppu peruttu – 7 väitettä kiertotaloudesta (Gummerus). Nokelaisella on hyviä uutisia: Kuluttamista ei tarvitse lopettaa, kun tavaroita käytetään palveluna omistamisen sijaan.
Maailmanloppu peruttu - painetun kirjan kansikuva.
Maailmanloppu peruttu - painetun kirjan kansikuva.

Maailmanloppu peruttu sisältää 7 konkreettista visiota yhteiskunnasta, joka toimii kiertotalouden ehdoilla. Kiertotaloudessa materiaaleja hyödynnetään kestävästi ja mahdollisimman pitkään tuotteita korjaamalla, kierrättämällä, jakamalla ja palveluna käyttämällä.

Nokelaisen mielestä kiertotalous voi uudistaa maatalouden perinpohjaisesti, pysäyttää maaseudun tyhjenemisen ja samalla tuottaa taloudellista hyvinvointia ja lisätä tasa-arvoa. Tavaroiden huoltamisesta ja korjaamisesta voi tehdä nykyistä kannattavampaa. Nokelaisen mukaan muutos on jo iduillaan, mutta ihmisen ajattelu muuttuu hitaammin.

Kirjoitin tämän kirjan juuri ajattelutapojen muuttamiseksi. Kiertotaloudesta ei tule totta, jos vain seminaaripullaa ja -porkkanoita popsiva väki puhuu siitä”, Nokelainen kirjoittaa.

Esimerkiksi rakentamisen kiertotaloudesta puhutaan jo paljon Suomessa. Toistaiseksi puhe kuitenkin muistuttaa lähinnä teinipoikien seksipuhetta: juttua riittää, vaikka vain harvalla on vielä omakohtaista kokemusta.”

Nokelainen esittelee väitteensä kertomalla, miten suomalaisperhe vuonna 2038 esimerkiksi nauttii vaatteista palveluna tai hukkalämmön järkevämmästä hyödyntämisestä.

Tarinoiden jälkeen taustoitan, miten tällainen muutos voisi olla mahdollinen. Perheen tarinat auttavat ymmärtämään, miten kiertotalous voi muuttaa arkeamme: pukeutumista, energiankulutusta, liikkumista, ruokaa, rakentamista sekä sosiaalista todellisuutta ja taloutta”.

Kirjailija Pasi Nokelainen (VTM) työskentelee johtajana kestävän kehityksen toimisto Kaskasissa. Hän suhtautuu kiertotalouteen intohimoisesti ja asuu perheensä kanssa Helsingissä kodissa, johon on ostettu uutena vain yksi huonekalu. Nokelaisen edellinen teos Afrikan valloittajat (Avain, 2018) käsitteli yritystoimintaa Afrikan mantereella.

Pasi Nokelainen: Maailmanloppu peruttu – 7 väitettä kiertotaloudesta
269 sivua
Ilmestyy myös e- ja äänikirjana 12.6., lukija Raiko Häyrinen

Arvostelukappale-, haastattelu- ja kuvapyynnöt:

Pauliina Pietilä, tuottaja, p. 040 779 2942, pauliina.pietila@gummerus.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pauliina Pietilä
Tuottaja
pauliina.pietila@gummerus.fi
040 7792942

Kuvat

Maailmanloppu peruttu - painetun kirjan kansikuva.
Maailmanloppu peruttu - painetun kirjan kansikuva.
Lataa
Maailmanloppu peruttu -äänikirjan kansikuva.
Maailmanloppu peruttu -äänikirjan kansikuva.
Lataa
Pasi Nokelainen. Kuva: Marek Sabogal
Pasi Nokelainen. Kuva: Marek Sabogal
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Gummerus
Gummerus
PL 1000 / Käenkuja 3 A
00501 HELSINKI

*010 6836 200http://www.gummerus.fi

Gummerus

Vuonna 1872 perustettu Gummerus on Suomen vanhin yleiskustantamo. Toteutamme edelleen perustajamme Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

Anni Kuu Nupposen Sydänmeri on maaginen romaani merestä ja kaunokirjallinen hätähuuto merensuojelun puolesta5.6.2023 08:22:44 EEST | Tiedote

Anni Kuu Nupposen Sydänmeri (Gummerus) piirtää toiveikkaan kuvan lähitulevaisuudesta, jossa ympäristöongelmia on ratkaistu. Päähenkilönsä, seitsemänkymppisen merenvartija Marian kautta teos pohtii palaamista yhteisöön, vastuun ottamista omista teoista, anteeksiantoa ja vanhemman naisen valtaa.​ Tarina ammentaa monille kulttuureille yhteisistä vedenpaisumusmyyteistä.

Palkitun Nilla Kjellsdotterin Murhia Pohjanmaalla -dekkareita on myyty jo yli 100 000 kappaletta – Taivaankartano ilmestyy suomeksi 12.6.30.5.2023 09:17:26 EEST | Tiedote

Nopeasti bestseller-dekkaristiksi nousseen Nilla Kjellsdotterin Murhia Pohjanmaalla -sarjan kahta ensimmäistä osaa on myyty yhteensä jo yli 100 000 kappaletta ruotsiksi ja suomeksi. Kjellsdotterin viime vuonna ilmestynyt läpimurtoteos Kivipuiston tyttö (Gummerus) palkittiin Suurella äänikirjapalkinnolla Storytel Awards -gaalassa vuoden 2022 parhaana jännityskirjana. Kjellsdotterille on myös myönnetty Österbottens svenska kulturfondin palkinto Pohjanmaan tunnetuksi tekemisestä. Murhia Pohjanmaalla -sarjan toinen osa Taivaankartano (Gummerus) ilmestyy suomeksi 12.6.

Ennakkotiedote: Kuinka suomalaisjuristi selviää vauva-arjesta Japanissa vailla kielitaitoa ja verkostoja? Kimono kireällä ilmestyy 7.6.12.5.2023 10:26:50 EEST | Tiedote

Anu Aspiala lähti vastasyntyneen esikoisensa kanssa vuodeksi Sapporoon puolisonsa työn vuoksi ja monien hulvattomien ja opettavaisten sattumusten kautta perehtyi äidin, lapsen ja perheen rooliin japanilaisessa kulttuurissa. Kimono kireällä – Kuinka selvisin vauvavuodesta Japanissa (Gummerus) vie keskelle teeseremoniaa huutavan vauvan kanssa, salakuvaamisen kohteeksi joutumista kauppareissulla ja ihmettelemään rokotuskäytäntöjä paikallisessa neuvolassa.

Nimitysuutinen: Aleksi Pöyry Gummeruksen kotimaisen kaunokirjallisuuden ja digitaalisten kirjojen kustantajaksi11.5.2023 11:14:31 EEST | Tiedote

Kustannusalalla vuodesta 2008 työskennellyt Aleksi Pöyry aloittaa Gummeruksen kotimaisen kaunokirjallisuuden ja digitaalisten kirjojen kustantajana sekä johtoryhmän jäsenenä 7.8.2023. Pöyry siirtyy Gummerukselle Storytelistä, missä hän on toiminut Pohjoismaiden Storytel Original -äänikirjatuotannoista vastaavana kustannuspäällikkönä. Ennen Storyteliä Pöyry työskenteli kustannuspäällikkönä Otavalla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme