Maaseuturahoituksen vuosikatsaus - Pohjois-Karjalan maaseudulle rahoitusta 86 miljoonaa vuonna 2022

Maaseudun yritysrahoitus Pohjois-Karjalassa maan kärkitasoa
Pohjois-Karjalan ELY-keskus myönsi viime vuonna maaseuturahaston yritysrahoitusta 64 kohteeseen yhteensä 5,8 miljoonaa euroa. Maaseuturahoituksen yritystuen suosio on edelleenkin koko maan mittakaavassa ykköstasoa. Vuonna 2022 yritysrahoituksen avulla luotiin 13 uutta yritystä ja 120 uutta työpaikkaa Pohjois-Karjalaan. Eniten ELY-keskuksen myöntämää yritysrahoitusta kohdistui Lieksaan, Kiteelle ja Tohmajärvelle. Toimialoista eniten tuettiin uusiutuvaa energiantuotantoa.
Elpymisrahoitusta energiahankkeisiin
Maaseuturahaston elpymisvarojen yritystukien haku käynnistyi vuoden 2021 puolella ja viimeiset päätökset tehtiin vuoden 2022 loppuun mennessä. Koronapandemiaan liittyvä elpymistuki yrityksille oli suunnattu hankkeisiin, joissa hankitaan uutta ja tehokkaampaa tai energiaa säästävää taikka muilla tavoin parasta käyttökelpoista tekniikkaa, lisätään uusiutuvan energian käyttöä ja tuotantoa sekä digitaalisuutta yritystoiminnassa. Elpymisrahoitusta myönnettiin varsinkin uusiutuvan energiatuotannon edistämiseen. Pielisen Bio Oy:lle Lieksaan myönnettiin yli 2,5 miljoonan euron avustus biokaasulaitoksen rakentamiseen. Maaseuturahaston yritystukea hyödynnettiin muutenkin uusiutuvan energiatuotannon edistämiseen: mm. lähes kuudellekymmenelle eri aurinkopaneelihankkeelle myönnettiin tukea yhteensä yli 600 000 euroa.
Maatalouden tilanne erittäin haasteellinen
Maatalouden tilanne maakunnassa jatkuu edelleen erittäin haasteellisena. Yhä useampi maanviljelijä on joutunut lopettamaan tilanpidon kustannusten nousun ja energiakriisin vuoksi. Maitotilojen määrän ja maidon kokonaistuotannon lasku jatkuu. Vuonna 2022 maitoa tuottavia tiloja oli 276 kpl, mikä on 21 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Maidontuotanto väheni n. 4 prosenttia 108 milj. litraan. Sukupolvenvaihdoksia maakunnan maatiloilla tehtiin vain 2 kpl vuonna 2022, kun edellisenä vuonna niitä tehtiin 17 kpl.
Luomun ja luonnontuotteiden suosio jatkuu
Luomutuotannon osalta Pohjois-Karjalan tilanne on edelleen erinomainen. Luomun osuus kokonaispeltopinta-alasta on Suomen kärkitasoa eli kaikkiaan 27 prosenttia. Valtakunnallisesti vastaava luku on 15 %. Maatiloja maakunnassa oli vuonna 2022 kaikkiaan 1 999 kpl, joista luomutiloja oli 332. Maatilayritykset pyrkivät panostamaan entistä enemmän luomuun ja eläinten hyvinvointiin.
Marjanviljelyala jatkaa hyvää kasvuaan Pohjois-Karjalassa. Vuonna 2022 viljelty ala oli 987 hehtaaria, kun vuoden 2021 lopussa se oli 964 hehtaaria. Marjoista eniten viljeltyjä ovat mustaherukka ja mansikka. Eniten marjanviljelypinta-alaa löytyy Kiteeltä ja Ilomantsista.
Marjoja hyödyntää myös kiteeläinen pakastekuivausyritys Nordic Freeze Dry Oy, joka on saanut rahoituspäätöksen ensimmäisen vaiheen investointeihin Pohjois-Karjalan ELY-keskukselta. Kahden miljoonan investointihanke sai tukea 35 % kustannuksista eli 700 000 euroa. Kyseessä on Suomen ensimmäinen teollisen mittakaavan pakastekuivauslaitos.
Uusi ohjelmakausi CAP27 alkoi, mikä muuttui?
EU:n uusi ohjelmakausi CAP27 käynnistyi vuoden 2023 alussa. Lyhenne CAP tarkoittaa EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa. Alkava ohjelmakausi tuo mukanaan muutoksia sekä maaseudun kehittämisen tukiin että viljelijätukiin. Tukien valvonta tulee muuttumaan, kun satelliittikuvantamiseen perustuva peltovalvonta otetaan käyttöön. Kaikissa hakumuodoissa luovutaan paperilomakkeista ja siirrytään sähköiseen hakuun.
Kaikista uuden ohjelmakauden mukanaan tuomista muutoksista kerrotaan Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen järjestämissä koulutus- ja infotilaisuuksissa, joista löytyy tarkempaa tietoa ELY-keskuksen tapahtumakalenterista: Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen järjestämät CAP27 koulutus- ja infotilaisuudet kevät 2023
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen maaseutu ja energia -yksikön päällikkö Timo Tanskanen, puh. 0295 026 170, timo.tanskanen(at)ely-keskus.fi
Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen maaseutu- ja energiayksikön johtava asiantuntija Arto Ruuska, puh. 0295 026 098, arto.ruuska(at)ely-keskus.fi
Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen maaseutu- ja energiayksikön johtava asiantuntija Jarmo Heikkilä, puh. 0295 021 265 jarmo.heikkila(at)ely-keskus.fi
Kuvat

Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Kauppakatu 40 B, PL 69
80101 Joensuu
0295 026 000https://www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus
ELY-keskus myönsi Pohjois-Karjalan yrityksille ja yhteisöille kehittämisrahoitusta alkuvuonna 2025 yli 5,5 miljoonaa euroa6.5.2025 09:05:01 EEST | Tiedote
Myönnetystä rahoituksesta suurin osa, noin 3 miljoonaa euroa, oli yrityksen kehittämisavustusta. Maaseuturahastosta myönnettiin erilaisiin hankkeisiin rahoitusta yli 1,5 miljoonaa euroa. Hyviä yrityshankkeita ja yleishyödyllisiä ympäristö- ja ilmastoinvestointeja kaivataan edelleen rahoitettaviksi.
Alueelliset kehitysnäkymät: Pohjois-Karjalan suhdannenäkymissä orastavaa toiveikkuutta29.4.2025 09:19:53 EEST | Tiedote
Taloussuhdanteen odotetaan kääntyvän Pohjois-Karjalassa ensi keväänä parempaan suuntaan. Pientä positiivista virettä tulevaisuuden näkymiin tuo hidastuva inflaatio, laskeneet korot ja Itä-Suomen ohjelman toimenpiteiden eteneminen.
Pohjois-Karjalassa oli maaliskuussa 10 836 työtöntä24.4.2025 08:03:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Karjalassa oli maaliskuun lopussa 10 836 työtöntä työnhakijaa, 934 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten. Lomautettuna oli 1 039. Lomautettujen määrä vähentyi 58 henkilöllä vuoden takaiseen verrattuna.
Maaliskuu oli Pohjois-Karjalassa lämmin ja lumet olivat vähissä15.4.2025 13:20:10 EEST | Tiedote
Maaliskuun keskilämpötila oli noin 2,5 astetta keskimääräistä lämpimämpi. Sulamisen käynnistyminen näkyy nousuun lähteneinä vedenpinnakorkeuksina. Maakuntaan ennustetaan keskimääräistä pienempiä virtaamia, kevättulvia sekä pohjavedenkorkeuksia.
Juuan veet ja vaarat – Pohjois-Karjalan ensimmäinen Helmi-keskittymä7.4.2025 15:11:06 EEST | Tiedote
Pohjois-Karjalan ELY-keskus on valmistellut alueellisen Helmi-METSO -yhteistyöryhmän kanssa maakunnan ensimmäisen Helmi-elinympäristöohjelmaan kuuluvan Juuan veet ja vaarat -keskittymän. Keskittymä nimettiin joulukuussa 2024. Juuassa sijaitsevan keskittymän tavoitteena on edistää ja jatkaa luonnontilan parantamista niin suojelualueilla kuin niiden ulkopuolella. Juuan veet ja vaarat -keskittymästä järjestetään kaikille avoin yleisötilaisuus Juuan kunnantalon valtuustosalissa tiistaina 15.4.2025 klo 18 alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme