Nuorten yrittäjyys ja talous NYT

Mahdollistetaan kunnallinen tulevaisuus lapsille ja nuorille!

7.5.2021 07:55:34 EEST | Nuorten yrittäjyys ja talous NYT | Tiedote

Jaa
Talous ja nuoret TAT esittelee omia tavoitteitaan kuntavaalien alla ja haastaa ehdokkaita puhumaan kunnallista puhetta lasten, nuorten ja kuntien elinvoiman tulevaisuudesta. TAT haluaa vahvistaa lasten ja nuorten oman talouden hallinnan taitoja, varmistaa työelämäkokemusten saatavuuden ja kannustaa nuoria rohkeasti yrittämään. Kampanjalla pyritään herättämään keskustelua siitä, miten kuntien elinvoima varmistetaan jatkossakin, valtakunnallisesti.

Kuntien elinvoima, ilmastonmuutoksen hillitseminen, kuntien taloudellinen kestävyys. Kaikki nämä ovat tämän vuoden kuntavaaleissa vahvasti esillä ja asioita, joiden ratkaisemiseen tarvitaan pitkäjänteistä työtä. Tätä työtä tullaan tekemään pitkälle tulevaisuuteen. Lapset ja nuoret, yhteisen tulevaisuutemme tekijät, tulee huomioida myös kuntavaalikeskusteluissa, sillä tulevaisuutta rakennetaan nyt juuri heille, jokaisessa suomalaisessa kunnassa. TAT haluaa nostaa lapset ja nuoret ehdokkaiden puheisiin ja paneeleihin.

– Talous ja nuoret TAT tuo keskusteluun elinvoimaisen kunnan rakentamisen, missä aktiivinen osallisuus lähtee jo lapsuudesta. TATin tehtävänä on varmistaa, että jokainen lapsi ja nuori innostuu työelämästä, hallitsee talouttaan ja haluaa toimia yritteliäänä yhteiskunnan jäsenenä, summaa toimitusjohtaja Jenni Järvelä.

Kampanjassa herätetään puhetta rahasta, puhetta työelämästä ja puhetta yrittäjyydestä. Nuorten huoli taloudellisesta tilanteesta on entisestään kasvanut kuluneen koronavuoden aikana, samalla kun mahdollisuudet työelämäkokemuksiin ovat vähentyneet. Omalla palvelupolullaan TAT pyrkii vahvistamaan nuorten oman talouden hallinnan tietoja ja taitoja. Esimerkiksi etäTET-tapahtumilla TAT varmistaa myös tutustumisen työelämään, asuinpaikastakin riippumatta.

– Työllistyvä nuori oppii vahvuuksistaan ja rakentaa taloudellista itsenäisyyttään. Se kannustaa myös aktiiviseen osallistumiseen ympäröivässä yhteiskunnassa. Meidän on varmistettava, että pystymme tarjoamaan itsenäisyyttä vahvistavia kokemuksia mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jatkaa toimitusjohtaja Järvelä.

TAT Yrityskyliä on jo 11 alueella valtakunnallisesti. Yrityskylän oppimisympäristöissä lapset ja nuoret tutustuvat valtakunnallisten kumppaniyritysten lisäksi aina oman alueen yrityksiin. Näin nuoret näkevät ja kokevat mahdollisuuksia, mitä oma paikallinen ympäristö tarjoaa työllistymiseen ja opiskeluun. Yrityskylissä vierailee vuosittain yli 70 000 lasta ja nuorta, 80 prosenttia kaikista kuudesluokkalaisista ja 65 prosenttia yhdeksäsluokkalaisista.

TAT haastaa kaikki kuntavaaliehdokkaat puhumaan rahasta, työelämästä ja yrittäjyydestä hyvää. Kuntien elinvoimaisuutta rakennetaan lasten ja nuorten halusta nähdä mahdollisuuksia myös omassa kunnassaan ja sitä kannattaa tukea mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, positiivisten oppimiskokemusten avulla. Jokaisessa suomalaisessa kunnassa kestävä ja elinvoimainen tulevaisuus rakentuu kotona, koulussa ja vapaa-ajalla.

Lisää Kunnallinen tulevaisuus -kampanjasta voit lukea osoitteesta: www.tat.fi/kuntavaalit-2021

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Talous ja nuoret TATin toimitusjohtaja Jenni Järvelä
Talous ja nuoret TATin toimitusjohtaja Jenni Järvelä
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Nuorten yrittäjyys ja talous NYT
Nuorten yrittäjyys ja talous NYT
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

https://nuortennyt.fi/

Talous ja nuoret TATin tavoitteena on, että jokainen nuori innostuu työelämästä, hallitsee omaa talouttaan ja haluaa toimia yritteliäänä yhteiskunnan jäsenenä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Nuorten yrittäjyys ja talous NYT

Våga vara företagsam-finalen 2026: Shroomies NYT från Etu-Töölön lukio och Vaara Coaching NYT från Jyväskylä universitet går vidare till EM29.4.2026 11:59:40 EEST | Pressmeddelande

Till de bästa UF-företagen i Våga vara företagsam-finalen, som ordnades i Helsingfors 28–29.4, valdes Shroomies NYT, som tillverkar lufttorkad svampjerky, och Vaara Coaching NYT, som erbjuder coaching inom stresshantering. I finalen i Finlands största entreprenörskapstävling för unga deltog totalt 55 företag och cirka 170 unga från grundskolor, läroanstalter i andra stadiet och högskolor från hela Finland. På evenemanget belönades också teamen i tävlingen Företagshjälte, som är avsedd för elever i lågklasserna. Evenemanget ordnades av Ung företagsamhet och ekonomi NYT.

Nuorten Uskalla Yrittää -finaali 2026: EM-kilpailuihin etenevät Shroomies NYT Etu-Töölön lukiosta ja Vaara Coaching NYT Jyväskylän yliopistosta29.4.2026 11:59:40 EEST | Tiedote

Helsingissä 28.–29.4. järjestetyssä Uskalla Yrittää -finaalissa Suomen parhaiksi NYT-yrityksiksi valittiin ilmakuivattua sienijerkyä valmistava Shroomies NYT sekä stressinhallintaa tukevia valmennuksia tarjoava Vaara Coaching NYT. Suomen suurimman nuorten yrittäjyyskilpailun finaaliin osallistui yhteensä 55 yritystä ja noin 170 nuorta peruskouluista, toiselta ja korkea-asteelta eri puolilta Suomea. Tapahtumassa palkittiin myös alakoululaisten tiimit Yrityssankari-kilpailussa. Tapahtuman järjesti Nuorten yrittäjyys ja talous NYT.

Våga vara företagsam-finalen 2026: Shroomies NYT från Etu-Töölön lukio och Vaara Coaching NYT från Jyväskylä universitet går vidare till EM29.4.2026 11:52:30 EEST | Pressmeddelande

Till de bästa UF-företagen i Våga vara företagsam-finalen, som ordnades i Helsingfors 28–29.4, valdes Shroomies NYT, som tillverkar lufttorkad svampjerky, och Vaara Coaching NYT, som erbjuder coaching inom stresshantering. I finalen i Finlands största entreprenörskapstävling för unga deltog totalt 55 företag och cirka 170 unga från grundskolor, läroanstalter i andra stadiet och högskolor från hela Finland. På evenemanget belönades också teamen i tävlingen Företagshjälte, som är avsedd för elever i lågklasserna. Evenemanget ordnades av Ung företagsamhet och ekonomi NYT.

Nuorten Uskalla Yrittää -finaali 2026: EM-kilpailuihin etenevät Shroomies NYT Etu-Töölön lukiosta ja Vaara Coaching NYT Jyväskylän yliopistosta29.4.2026 11:52:30 EEST | Tiedote

Helsingissä 28.–29.4. järjestetyssä Uskalla Yrittää -finaalissa Suomen parhaiksi NYT-yrityksiksi valittiin ilmakuivattua sienijerkyä valmistava Shroomies NYT sekä stressinhallintaa tukevia valmennuksia tarjoava Vaara Coaching NYT. Suomen suurimman nuorten yrittäjyyskilpailun finaaliin osallistui yhteensä 55 yritystä ja noin 170 nuorta peruskouluista, toiselta ja korkea-asteelta eri puolilta Suomea. Tapahtumassa palkittiin myös alakoululaisten tiimit Yrityssankari-kilpailussa. Tapahtuman järjesti Nuorten yrittäjyys ja talous NYT.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye