Mainonnan eettinen neuvosto otti kantaa Vantaan kaupungin koronarokotekampanjaan – Kampanja hyvän tavan mukainen
29.9.2021 09:51:14 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

Asiassa oli kysymys Vantaan kaupungin kampanjasta, jonka tavoitteena oli kannustaa nuoria aikuisia ottamaan koronavirusrokote. Kampanjaa toteuttamaan valittiin sosiaalisen median vaikuttajia. He kampanjoivat Instagramissa rokotteen ottamisen puolesta kesäkuussa 2021. Lukuisat yksityishenkilöt tekivät lausuntopyyntöjä neuvostolle katsoen muun muassa, että kampanja on ”asiaton ja vastuuton, koska rokotteilla on ehdollinen myyntilupa”. Vantaan kaupunki perusteli kampanjaa terveysturvallisuudella, sillä kampanjan kohderyhmään kuuluvien 20–24-vuotiaiden nuorten aikuisten keskuudessa koronavirustartunnat olivat kampanjan aikana kasvussa.
MEN katsoi, että kampanja ei ole hyvän tavan vastainen.
”Neuvosto kuuli asiassa Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeaa saadakseen taustatietoa lausuntopyynnöissä käytettyjen käsitteiden osalta”, kertoo mainonnan eettisen neuvoston pääsihteeri Paula Paloranta.
”Neuvosto totesi lausuntonsa lopussa, että koronarokotteita koskevaa faktapohjaista informaatiota on helposti saatavilla esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilla. Sosiaali- ja terveysministeriön verkkosivuston mukaan rokotteet ovat yksi tehokkaimmista keinoista tartuntatautien torjumiseksi”, Paloranta sanoo.
Neuvoston lausunto oli yksimielinen.
Mainonnan eettinen neuvosto (MEN) antaa lausuntoja markkinoinnin hyvän tavan mukaisuudesta. Se voi ottaa kantaa myös yhteiskunnallisiin kampanjoihin, jos niissä on käytetty markkinoinnin keinoja. Markkinointia suunnitteleva taho voi pyytää ennakkolausuntoa halutessaan varmistaa menettelynsä hyvän tavan mukaisuuden.
MENin toiminnasta vastaavat Mainonnan neuvottelukunta ja Keskuskauppakamari.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paula PalorantaPääsihteeri, markkinointioikeudelliset asiat
Puh:09 4242 6212paula.paloranta@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Myytkö tavaroitasi ahkerasti netissä? Siinä saattaa piillä yllättävä veroansa6.11.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Netti tarjoilee lukuisia mahdollisuuksia tarpeettomien tavaroiden myyntiin ja lisätulon hankintaan. Harva kuitenkaan tietää, että verottaja saattaa iskeä ahkeraan nettimyyjään yllättävän nopeasti.
Keskuskauppakamari: Peruskouluihin tarvitaan kansalliset kokeet – ”Kyse on oppilaiden oikeusturvasta"5.11.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Eduskunta käsittelee torstaina tarkastusvaliokunnan mietintöä, jossa esitetään kansallisten kokeiden kokeilua perusopetukseen. Keskuskauppakamarin mukaan kokeilu on aloitettava, koska arvosanat eivät enää kerro luotettavasti, mitä oppilas osaa.
Keskuskauppakamari: Sininen aalto Yhdysvalloissa haastaa Trumpin aseman, mutta huoli maan ulko- ja kauppapolitiikasta kasvaa4.11.2026 07:51:43 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan demokraattien todennäköinen voitto Yhdysvaltain välivaaleissa on kaivattu jarru presidentti Donald Trumpin politiikalle. Huolena on, että Trump suuntaa voimansa entistä arvaamattomammin ulko- ja kauppapolitiikkaan sekä mahdollisiin sotatoimiin.
Eurooppalainen yrityskysely: Suomalaisyritysten luottamus tulevaan on eurooppalaisittain vahvaa3.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Edellisvuoden vastaava aikaan tehtyyn selvitykseen verrattuna suomalaisyritysten seuraavaa vuotta koskevat odotukset paranivat. Tiedot käyvät ilmi Euroopan kauppakamarien kattojärjestön Eurochambresin kyselystä, johon vastasi yli 40 000 yritystä 27 maasta.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Talouden kasvu jatkuu – ”Elpyminen edelleen oikeilla raiteilla”30.10.2026 08:44:41 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan kokonaistuotannon suhdannekuvaaja näyttää oikean suuntaiselta. Samalla saatiin pitkään odotettu ennakollinen arvio vuoden 2026 kolmannen neljänneksen bruttokansantuotteen kehityksestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme