Matkailijat aiheuttavat valtaosan moottorikelkkaonnettomuuksista, mutta pahimmat kolarit sattuvat paikallisille

Onnettomuuksien määrä on Ifin yksityisomisteisen moottorikelkkavahinkotilastojen mukaan kasvanut selvästi vuosina 2020–2022.
- Osin tämä selittyy varmasti korona-ajalla, jolloin on pysytty enemmän kotimaassa. Kuten moottoripyöriä ja veneitä on myös moottorikelkkoja hankittu koronavuosina tavallista enemmän, kommentoi ajoneuvovakuutusten tuotepäällikkö Mikael Tervonen.
Tavallisimpia moottorikelkkailuonnettomuuksia ovat kelkan kaatuminen, reitiltä ulosajo ja törmäys kiveen tai puuhun.
- Pakollinen liikennevakuutus ei korvaa omaa ajoneuvoa, eli jos haluaa suojata oman kelkkansa, on hyvä ottaa kaskovakuutus, sanoo Tervonen.
Lapissa suuri osa onnettomuuksista sattuu ulkopaikkakuntalaisille
Eniten vahinkoja tapahtuu tietysti siellä, missä on eniten luntakin eli Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Näillä alueilla korostuu myös ulkopaikkakuntalaisten osuus vahingoista, lähes 40 prosenttia Lapin vahingoista tapahtuu ulkopaikkakuntalaisille, joista suurin osa saapuu muista maakunnista.
- Kun eteläsuomalaisella on kelkka, niin hyvin todennäköisesti se on Pohjois-Suomessa omalla vapaa-ajanasunnolla tai kulkee mukana matkustettaessa lumen perässä, kertoo Tervonen.
Vieraalla paikkakunnalla kuitenkin ajetaan varovaisemmin, pahimmat kolarit ja henkilövahingot sattuvat omalla kotipaikkakunnalla ajettaessa.
- Kaasukahva on helposti vähän eri asennossa tutuilla reiteillä kuin vieraassa maastossa, Tervonen toteaa.
Tyypillisimmiltä henkilövahingoilta voi suojautua
Ifin tilastojen mukaan moottorikelkkavahingoissa korvataan useimmin ajoneuvoille koituneita vauriota, mutta yli 40 prosenttia tapauksista sisältää myös henkilövahinkoja.
- Näissä tilastoissa on huomioitu yksityisomistuksessa olevat moottorikelkat. Vuokrakelkoissa henkilövahinkojen osuus on vielä huomattavasti suurempi, Tervonen selventää.
Tyypillisimpiä henkilövahinkoja moottorikelkalla ovat kylkiluumurtumat sekä rintarangan vammat törmäyksen seurauksena. Jos kelkka puolestaan kaatuu, tulee henkilöille usein murtumia tai nivelsidevammoja.
- Tavallisimpien turvallisuusohjeiden noudattamisen lisäksi tyypillisimmiltä vahingoilta voi suojautua tehokkaasti ylimääräisin turvavarustein kuten rinta- ja selkäpanssarilla, ohjeistaa Tervonen.
Moottorikelkkatapaturmissa henkilövahingot ovat usein vakavia ja vaativat useita lääkärikäyntejä. Vaikka määrällisesti Ifissä korvataan eniten oman ajoneuvon vahinkoja, korvaussummissa mitattuna henkilövahingot menevät kuitenkin reippaasti yli peltivahinkojen.
- Valitettavan usein vakavissa vahingoissa on osallisena myös alkoholi, Tervonen huomauttaa.
On kelkka sitten oma tai vuokrattu, on turvallisuusohjeet tärkeä muistaa:
- Pysy merkityillä reiteillä.
- Ryhmässä ajettaessa säilytä turvaväli.
- Kypärä päähän ajajalla ja kyydittävillä. Rinta- ja selkäpanssari suojaavat törmäystilanteessa.
- Noudata nopeusrajoituksia.
- Varmista liikennevakuutuksen voimassaolo ennen ajoa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henna Nikkariviestinnän asiantuntija
Puh:010 514 1245henna.nikkari@if.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Teini-iässä terveysriskit muuttuvat, eivät katoa - lapsivakuutus auttaa myös vanhempaa lasta3.9.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Joskus vanhemmat miettivät, onko lapsivakuutukselle tarvetta enää pikkulapsiajan jälkeen, kun lastentautien aiheuttamat toistuvat lääkärikäynnit vähenevät. Ifin tilastot kuitenkin osoittavat, että lapsen kasvaessa riskit eivät katoa vaan ne muuttuvat.
Ifin kyselytutkimus: Pitkät sairauslomat yksi suurimpia uhkia pienyrityksille – myös työntekijät huolissaan22.8.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Pitkät sairauslomat aiheuttavat taloushuolia sekä yrityksille että työntekijöille, selviää Ifin kyselytutkimuksista.
Ifin Q2-tulos: Vahvaa kokonaiskasvua, jota vauhditti henkilövakuutusten kysyntä6.8.2025 08:42:17 EEST | Tiedote
Ifin teki toisella vuosineljänneksellä vahvan tuloksen, jota tukivat korkea asiakaspysyvyys sekä asiakasmäärän kasvu. Inflaatio ja korvauskehitys olivat matalampia verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon, jota rasittivat yksittäiset suuret vahingot. Myös kustannus- ja hinnoittelutoimet tukivat positiivista kehitystä neljänneksen aikana.
If on jakanut Keltanokka-lippiksiä jo 20 vuotta - lasten liikenneturvallisuus parantunut huimasti samassa ajassa5.8.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
If jakaa tällä viikolla ekaluokkalaisille keltaiset huomiolippikset jo 20. kerran. Liikenneturvan tilastoista selviää, että 20 vuodessa lasten liikenneturvallisuus on ottanut selkeän loikan parempaan suuntaan.
Rajuja ukkosia taas luvassa - älä unohda robottileikkuria28.7.2025 15:12:56 EEST | Tiedote
Ukkonen aiheuttaa joka kesä satoja vahinkoja, joista tyypillisimpiä ovat kodinkoneiden rikkoutumiset, käy ilmi Ifin vahinkotilastoista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme