Matkailulle kohdistetuista alkuvaiheen koronatuista suurin osa meni ravintoloille

VTV on tarkastellut Business Finlandin ja ELY-keskusten myöntämiä kehittämistukia matkailutoimialojen yrityksille koronakriisin alkuvaiheessa keväällä 2020. Matkailutoimialat eli majoitus-, ravitsemis- ja muut matkailupalvelualat ovat kärsineet merkittävästi koronaepidemian aikana.
Tarkastetuille matkailutoimialoille myönnettiin tukea yhteensä lähes 120 miljoonaa euroa, josta Business Finlandin osuus oli noin 84 miljoonaa euroa ja ELY-keskusten noin 35 miljoonaa euroa. Tuesta suurin osa eli 40 prosenttia kohdistui ravintolayrityksille. Tukea hakeneiden ja saaneiden yritysten toimialat vaihtelivat alueellisesti. Lapissa tukea saivat majoitustoimiala ja matkanjärjestäjät, Uudellamaalla eniten tukea saivat ravintolat.
VTV:n mukaan tukien myöntämisessä oli alueellisia eroja. Business Finland esimerkiksi hylkäsi suurimman osan Päijät-Hämeen yritysten kehittämisrahoitushakemuksista ja noin neljäsosan Lapin yritysten hakemuksista.
”Yleisesti hylkäysperustelut olivat kriteerien mukaiset eli rahoitusta ei voinut käyttää esimerkiksi yrityksen investointeihin, jakelukanavan rakentamiseen eikä operatiiviseen toimintaan, eikä rahoitusta saanut, jos yritys oli vaikeuksissa jo ennen koronaa”, VTV:n johtava tuloksellisuustarkastaja Osmo Halonen kertoo.
Aluekehittämispäätöksessä korostettujen teemojen eli digitalisaation tai kestävän kehityksen maininta hakemuksessa paransi hakemuksen läpimenoa vaikka teemat eivät olleet ehtoina tuen saamiselle.
Visit Arctic Europe -hankkeen vaikutuksesta ei luotettavaa näyttöä
VTV tarkasteli erikseen Visit Arctic Europe -matkailuhanketta, jota rahoitettiin EU:n alueellisen yhteistyön ohjelmasta. Hanke sai noin 13 miljoonaa euroa rahoitusta ja se oli selvästi keskimääräistä ohjelmahankettasuurempi ja pitkäkestoisempi. Sen yhtenä tavoitteena oli ulkomaalaisten matkailijoiden yöpymisvuorokausien lisääminen 10 prosentilla. Rahoitus jaettiin tasan osallistujamaiden eli Suomen, Ruotsin ja Norjan kesken.
VTV ei löytänyt alueellisten matkailutilastojen analysoinnissa luotettavaa näyttöä siitä, että hanke olisi lisännyt ulkomaisten matkailijoiden yöpymisvuorokausia pohjoiskalottialueella eli Pohjois-Suomessa, Pohjois-Ruotsissa ja Pohjois-Norjassa. Suomessa hankkeen vaikutusta ei voitu erottaa Lapin pitkän ajan matkailutrendistä, jossa kansainvälinen matkailu on kasvanut nopeammin kuin muualla maassa.
Visit Arctic Europe on osa EU:n alueellista yhteistyötä 2014–2020, ja sillä pyrittiin vahvistamaan alueen kilpailukykyä ja vetovoimaa. Visit Arctic Europe -hanke alkoi elokuun 2015 alussa, ja se sai jatkohankkeen, joka päättyy syyskuussa 2022.
Tutustu julkaisuun: Alueiden elinkeinoelämän kasvun ja kilpailukyvyn edistäminen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osmo HalonenJohtava tuloksellisuustarkastaja, ledande effektivitetsrevisor
Puh:040 735 7435etunimi.sukunimi@vtv.fiVille VehkasaloJohtava tuloksellisuustarkastaja, ledande effektivitetsrevisor
Puh:040 735 7381etunimi.sukunimi@vtv.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on eduskunnan yhteydessä toimiva ylin kansallinen tarkastusviranomainen, joka tarkastaa valtion taloudenhoitoa ja omaisuuden hallintaa sekä valvoo puolue- ja vaalirahoitusta. Tarkastustyöllä virasto varmistaa, että valtion varoja käytetään eduskunnan päättämiin kohteisiin lakia noudattaen ja järkevästi.
Statens revisionsverk (VTV) finns i anknytning till riksdagen och är den högsta externa revisorn, som reviderar skötseln av statsfinanser, övervakar finanspoltiken och utövar tillsyn över parti- och valfinansieringen. Med oberoende revisionsarbetet säkerställer verket att statens medel används för av riksdagen beslutade ändamål på ett lagenligt och ändamålsenligt sätt och att finanspolitiken utövas på ett hållbart sätt.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto
Långt liv kan vittna om god hantering av informationssystemets livscykel17.5.2023 06:45:00 EEST | Tiedote
I bakgrunden till statsförvaltningens gamla informationssystem finns olika leverantörsberoenden. Att ett informationssystem har en lång livscykel kan dock också vittna om god planering och upphandling samt gott underhåll.
Pitkä ikä voi kertoa tietojärjestelmän elinkaaren hyvästä hallinnasta17.5.2023 06:45:00 EEST | Tiedote
Valtionhallinnon vanhojen tietojärjestelmien taustalla on erilaisia toimittajariippuvuuksia. Tietojärjestelmän pitkä elinkaari voi kuitenkin olla myös todiste hyvästä suunnittelusta, ylläpidosta ja hankinnasta.
Den första delegationen för öppenhetsregistret har inlett sin verksamhet10.5.2023 14:42:03 EEST | Tiedote
Delegationen valde Tuomo Yli-Huttula till sin ordförande.
Avoimuusrekisterin ensimmäinen neuvottelukunta aloitti toimintansa10.5.2023 14:42:01 EEST | Tiedote
Neuvottelukunta valitsi puheenjohtajakseen Tuomo Yli-Huttulan.
Splittringen av företagsservicesystemet försämrar dess tillgänglighet och styrbarhet20.4.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Det finns ett stort utbud av offentliga tjänster för företag. Servicesystemet är dock komplicerat, vilket försvårar användningen av tjänsterna och styrningen av systemet. Servicesystemet bör förenklas genom att förtydliga arbetsfördelningen och rollerna för organisationer som tillhandahåller tjänster och andra aktörer. Det är i första hand arbets- och näringsministeriet som ansvarar för styrningen av servicesystemet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme