SPR Veripalvelu

Matkailun aiheuttamat ajankohtaiset verenluovutusrajoitukset

Jaa
Katso tiedotteesta viikon 28 verenluovutustilaisuudet alueellanne.

Ulkomaanmatkailun hiljalleen taas käynnistyessä verenluovutuksessa noudatetaan useita matkustuksen jälkeisiä tilapäisiä luovutusrajoituksia. Euroopan alueella matkustaville on alueesta riippuen voimassa 14 ja 28 vuorokauden rajoituksia matkalta paluusta. Pohjoismaissa (pois lukien Ruotsi) ja Baltian maissa matkailusta ei varoaikaa tule lainkaan.

Veripalvelun sivuilla olevasta taulukosta voi hakea ajankohtaisimman tiedon matkailun vaikutuksista verenluovutukseen.

Tällä hetkellä matkailun aiheuttamiin luovutusrajoituksiin vaikuttaa paitsi koronaviruspandemia, myös Länsi-Niilin viruskausi. Hyttysten välityksellä leviävä virus on aiheuttanut 2010-luvulla ihmisille epidemioita osassa Etelä- ja Itä-Eurooppaa sekä muutamissa Välimeren alueen maissa. Länsi-Niilin viruksen epidemiakauden aikana 1.7. - 30.11. riskialueilla oleskelusta seuraa 28 vuorokauden verenluovutusrajoitus, koska mahdollinen oireeton virustartunta voi levitä verensiirron välityksellä. Osa alueista ei kata koko maata.

Koronapandemian aiheuttamia voimassa olevia matkustusrajoituksia tarkennetaan tarvittaessa viranomaisten suositusten muuttuessa.

Euroopan ulkopuolella matkailusta seuraa vuoden ympäri vähintään 28 vuorokauden luovutuseste matkalta paluusta.

Verenluovutuksessa palvellaan ajanvarauksella. Ajan voi varata Veripalvelun verkkosivuilta. Myös terveyskysely kannattaa täyttää jo etukäteen sähköisesti.

Lue lisää:

Matkailun vaikutukset verenluovutukseen

Koronaepidemia ja verenluovutus

Alueellanne järjestetään verenluovutustilaisuus viikolla 28 (6.–10.7.):

maanantai 6.7.

klo 12.00-17.30 PIETARSAARI, Seurakuntakeskus, Ebba Brahen puistikko 2
klo 12.00-16.00 NIVALA, nuorisoseurantalo, Olkkosentie 12
klo 12.00-17.00 KERAVA, seurakuntakeskus, Papintie 2-6
klo 12.30-17.30 PORI, Srk-sali, Itäpuisto 14
klo 13.00-18.00 VIHTI, Vihdin Puistola, Raasakankuja 1  

tiistai 7.7.

klo 11.00-15.30 KAJAANI, Linnantauksen seurakuntakeskus, Kaplastie 2
klo 13.00-18.00 LAPPEENRANTA, Tirilän työväentalo, Onninkatu 6 (myös ke 8.7.)
klo 14.00-18.00 SASTAMALA, Srk-talo, Asemakatu 6
klo 14.00-18.00 MASKU, Maskutalo, Seurantalontie 2

keskiviikko 8.7.

klo 12.00-17.00 LAPPEENRANTA, Tirilän työväentalo, Onninkatu 6 (myös ti 7.7.)
klo 12.00-17.00 LIEKSA / Seurakuntatalo, Mönninkatu 13
klo 13.00-18.00 PARAINEN, Srk-talo, Kirkkoesplanadi 3
klo 14.00-18.00 KYRÖSKOSKI, "Entinen seurakuntatalo", Kirkkokatu 3
klo 14.00-18.00 VEIKKOLA, seurakuntakoti, Kisapolku 2

torstai 9.7.

klo 13.00-17.00 KIURUVESI / Kulttuuritalo/Kiurusali, Lähteentie 10 A
klo 13.00-18.00 PORVOO, Nuorisotila Zentra, WSOY-talo, Mannerheiminkatu 20
klo 13.00-18.00 RAISIO, Vanha kauppaoppilaitos, Juhaninkuja 3
klo 13.00-17.00 KORIA, monitoimitalo, Kyntäjäntie 9
klo 14.00-18.00 KURIKKA, Seurakuntakeskus, Kurikantie 21
klo 14.00-18.00 PÄLKÄNE, Srk-talo, Onkkaalantie 75

perjantai 10.7.

klo 11.30-17.00 RAUMA, Poselli, Nortamonkatu 12
klo 12.00-16.00 KUOPIO KAUPPAKESKUS MATKUS / toinen kerros, Matkuksentie 60
klo 13.00-18.00 NUMMELA, työväentalo Rientola, Pisteenkaari 3
klo 13.00-18.00 HÄMEENLINNA, Hämeen Suoja, Palokunnankatu 12
klo 13.00-17.30 NÄRPIÖ, Luthergården, Carlborgsvägen 5

Kuka voi luovuttaa?

Suurin osa suomalaisista voi luovuttaa verta. Yleisimmin käytetyt lääkkeet kuten verenpaine-, kolesteroli- ja lievät masennuslääkkeet eivät lääkkeinä estä verenluovutusta. Verenluovuttajan tulee olla terve, 18–70-vuotias ja painaa vähintään 50 kiloa. Uuden luovuttajan tulee olla alle 60-vuotias. 66 vuotta täyttänyt henkilö voi luovuttaa verta, jos edellisestä verenluovutuksesta on alle kaksi vuotta. Miehet voivat luovuttaa verta 61 ja naiset 91 vuorokauden välein.

Hemoglobiiniarvo mitataan aina ennen luovutusta ja sen tulee olla miehillä vähintään 135 g/l ja naisilla 125 g/l. Verenluovuttajan tulee todistaa henkilöllisyytensä virallisella henkilötodistuksella.

Vuosittain arviolta 40 000 potilasta saa Suomessa hoitoa verivalmisteilla. Verivalmisteita tarvitaan muun muassa leikkaus- ja syöpäpotilaiden hoidossa, onnettomuuksien uhreille sekä keskosvauvoille.

Veripalvelutoimistot: Espoo Iso Omena, Suomenlahdentie 1, p. 029 300 1040 • Helsinki Sanomatalo, Töölönlahdenkatu 2, p. 029 300 1030 • Helsinki Kivihaka, Kivihaantie 7, p. 029 300 1020 • Jyväskylä Kalevankatu 8, p. 029 300 1220 • Kuopio Sektori, Puijonkatu 23, p. 029 300 1170 • Lahti Trio, Kauppakatu 10, p. 029 300 1240 • Oulu Isokatu 32 C, p. 029 300 1110 • Seinäjoki Kauppakatu 26, p. 029 300 1190 • Tampere Koskikeskus, Hatanpään valtatie 1 • Turku Yliopistonkatu 29 B, 3. krs. p. 029 300 1140

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Viestintäsuunnittelija Sanna Kettunen, Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu, p. 029 300 1916

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SPR Veripalvelu
SPR Veripalvelu
Härkälenkki 13
01730 VANTAA

029 300 1010https://www.veripalvelu.fi

Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tuottaa sairaaloille potilaiden hoidossa tarvittavia turvallisia ja tehokkaita verivalmisteita sekä laboratoriopalveluja. Huolehdimme veren keräämisestä vapaaehtoisilta verenluovuttajilta potilashoidon tarpeiden mukaisesti. Tarjoamme sairaaloille myös kantasolu- ja elinten siirtoja tukevia palveluita. Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio. Vuosibudjettimme on noin 60,5 milj. euroa ja palveluksessamme on noin 500 henkilöä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye