Kustannusosakeyhtiö Aula & Co

Matt Haigin Suomeen sijoittuva menestyskirja Poika nimeltä Joulu elokuvaksi

29.11.2021 13:08:47 EET | Kustannusosakeyhtiö Aula & Co | Tiedote

Jaa
Osittain Suomessa kuvattu suurtuotanto Poika nimeltä Joulu on Netflixin suosituin elokuva. Osin Suomessakin kuvattua elokuvaa tähdittävät muun muassa Maggie Smith ja Sally Hawkins. Matt Haigin supersyksyssä on kolme kirjaa. Elokuvakantisen Poika nimeltä Joulu -kirjan lisäksi on ilmestynyt elokuvassakin esiintyvän, suomalaisesta Miika-hiirestä kertova kirja Hiiri nimeltä Miika. Tietokirja Syitä pysytellä hengissä on vertaisopas ahdistukseen ja masennukseen.

Matt Haig on Britannian tällä hetkellä tunnetuimpia nykykirjailijoita. Hänen teoksensa Keskiyön kirjasto, Syitä pysytellä hengissä ja lastenkirjansa ovat nostaneet hänet myydyimpien kirjailijoiden joukkoon. Arka kirjailija kuitenkin esiintyy harvakseltaan.

Haig sanoo kirjan Syitä pysytellä hengissä olevan hänen henkilökohtaisin kirjansa. Ibizalla yli 25 vuotta sitten hän seisoi kallionjyrkänteellä ja keräsi rohkeutta hypätä. Hän kuitenkin päätti elää vielä päivän, ja taas päivän, aina yhden kerrallaan. Lopulta, jyrkänteeltä hyppäämisen sijaan, hän alkoi kirjoittaa. Näin sai alkunsa Syitä pysytellä hengissä. 

Poika nimeltä Joulun, kuten kaikki hänen kirjansa, tärkein teema on omana itsenään pysymisen tärkeys. Kirsi Pihan haastattelussa Matt Haig kertoi, että kaikki hänen kirjansa koskettavat mielenterveyttä jollain tavalla.

Poika nimeltä Joulu -kirjaan perustuva elokuva on todella kuvattu Suomessa Lapissa. Tonttujen kylän lavasteet rakennettiin kuitenkiin Prahaan. “He rakensivat suomalaisen, Pohjois-Suomeen sijoittuvan tonttukylän, joka on Prahassa. Oli heinäkuu ja kiehuvan kuuma sää, mutta ihan joka paikassa oli tekolunta", Haig sanoo Pihan haastattattelussa.

LISÄTIETOJA

Katso Kirsi Pihan Matt Haig -haastattelu

Poika nimeltä Joulu -elokuvan traileri. Viime viikolla julkaistu elokuva on Netflixin tämän viikon suosituin elokuva.

Artikkeli Poika nimeltä Joulu -elokuvasta ja -kirjasta

Haigin esittely Aulan sivuilla

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Aula & Co
Kustannusosakeyhtiö Aula & Co
Kalevankatu 34
00180 HELSINKI

info@aulakustannus.fihttps://aulakustannus.fi/

Aula & Co on keskisuuri itsenäinen kirjankustantamo. Hittikirjojamme ovat muun muassa Heather Morrisin Auschwitzin tatuoija, ALS:ään kuolleen ex-munkki Björn Natthiko Lindebladin Saatan olla väärässä sekä Ison-Britannian tunnetuimman nykykirjailijan Matt Haigin teokset. 

Sami Tissarin romaani Krysa oli Finlandia-ehdokas vuonna 2022. Vehka Kurjenmiekka on ollut ehdolla usean kirjallisuupalkinnoin saajaksi, ja Talventaitto toi Kuvastaja-palkinnon 2025. Yang Shuang-Zin Matkapäiväkirja Taiwanista voitti Booker-palkinnon vuonna 2026.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Aula & Co

Ennakkotiedote: pappi ja kirjailija Vehka Kurjenmiekka kirjoittaa feelgoodia, jossa käsitellään myös hyväksikäyttöä15.9.2026 16:02:19 EEST | Tiedote

Millaista on kirjoittaa feelgoodia, jossa käsitellään traumoja ja hyväksikäyttöä? Pappi ja kirjailija Vehka Kurjenmiekan maailma on kuin Gilmoren tyttöjä ja Bridget Jonesia yhdistettynä tummiin puoliin. Kirja julkaistaan 24.9. Rosebud-kirjakaupassa ja on esillä myös muun muassa 26.9. Idän kirjamessuilla sekä Helsingin kirjamessuilla. Kurjenmiekka on myös jälleen ehdolla Kuvastaja-palkinnon saajaksi.

Kazuo Ishiguron tyttären romaani on animehenkinen sensaatio26.8.2026 12:59:49 EEST | Tiedote

Naomi Ishiguron Sadekatveen orvot aloittaa odotetun fantasiatrilogian. Kirja otti vaikutteita japanilaisesta kulttuurista, isän, Nobel-voittaja Kazuo Ishiguron kulttuuriperinnöstä. Se kertoo myyttisestä saaristosta täynnä lohikäärmeitä, aurinkohenkiä, teknologiaa, hakkereita ja kuplateetä. Kirja julkaistaan suomeksi samanlaisena upeana syrjävärjättynä erikoispainoksena kuin alkuteos, mutta sen rinnalle on otettu edullisempi pehmeäkantinen painos. Sille on jo merkittävä määrä ennakkotilauksia.

Lääketieteen vallankumous: Napoleonin koodi kertoo neuroepätyypillisestä apteekkarista keskellä tietämättömyyttä ja suvaitsemattomuutta11.8.2026 14:32:13 EEST | Tiedote

Milja Kauniston historiallinen uutuusromaani Napoleonin koodi pohjautuu kiehtoviin historiallisiin tosiasioihin: keisari Napoleon rokotutti armeijansa ensimmäisenä isorokkoa vastaan. Villecomtalin kylässä Ranskassa oli kuitenkin salainen rojalistinen veljeskunta, joka piti rokotteita Pedon merkkinä. Romaanin päähenkilö, apteekkari Artemis taistelee tyhmyyttä ja tietämättömyyttä vastaan 1800-luvun alun ranskalaiskylässä. Teosta voisi verrata teemojensa puolesta vaikkapa Umberto Econ Ruusun nimeen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye