Mediakutsu / Tältä näyttää kestävämpi maailma: puuglitteriä, sähköveneitä ja printtiaurinkokennoja
31.8.2020 11:08:37 EEST | Aalto-yliopisto | Tiedote

Energiankulutuksen ennustetaan kasvavan 50 prosenttia vuoteen 2040 mennessä. Maailmantalous käyttää vuodessa 92,8 miljardia tonnia mineraaleja, fossiilisia polttoaineita, metalleja ja biomassaa. Vain yhdeksän prosenttia tästä palaa kiertoon, mikä uhkaa ilmastoa, resurssien riittävyyttä ja kestävän kasvun mahdollisuuksia.
Suunnan kääntäminen kestäväksi vaatii yhdessä tekemistä ja päättäväisiä, luovia ratkaisuja kaikilla yhteiskunnan aloilla.
Aalto-yliopiston 2. syyskuuta avautuva, Helsinki Design Weekin ohjelmistoon kuuluva Designs For a Cooler Planet -tapahtuma esittelee neljä YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin liittyvää näyttelyä. Näyttelyjen teemat ovat tulevaisuuden energiaratkaisut, kiertotalous ja biomateriaalien uudet mahdollisuudet, elinvoimaiset ympäristöt ja harkitseva kuluttaminen.
Näyttelyjen yli 30 hankkeeseen voi tutustua kattavasti verkossa sekä kampuksella myöhemmin varattaviksi tulevilla pienryhmävierailuilla. Toimittajien on mahdollista tutustua näyttelyihin paikan päällä ottamalla yhteyttä etukäteen Tiina Toivolaan (yhteystiedot alla). Kaikki tapahtumat (paitsi Infrastruktuurikävely) järjestetään virtuaalitapahtumina.
Designs For a Cooler Planet esittelee muun muassa nämä monialaisen yhteistyön tuloksena syntyneet prototyypit:
- Puuglitteri
Upeasti hohtavan pinnan salaisuus on luonnon oma ihmeaine nanoselluloosa, jota voidaan valmistaa puun lisäksi esimerkiksi bakteereista ja maatalousjätteestä. Värissä ei ole lainkaan väripigmenttejä, vaan se syntyy valoa heijastavista nanorakenteista, samaan tapaan kuin luonnon kirkkaimmat värit riikinkukon sulissa tai perhosen siivissä. - Sähkövene
Äänettömästi vesillä lipuva vene saa voimansa aurinkokennoista. Vene on suunniteltu yhteiskäyttöä ajatellen, jotta mahdollisimman monella olisi tulevaisuudessa mahdollisuus nauttia vesillä olosta – ja säästää samalla luontoa ja materiaaleja. - Tulostettavat, kuvioitavat aurinkokennot
Edulliset aurinkokennot voidaan valmistaa mustesuihkutulostimella ja silkkipainatuksella, ja niitä on myös mahdollista kuvioida tarpeiden ja toiveiden mukaan. Uuden teknologian myötä rakennukseen ei enää tarvittaisi erillisiä aurinkopaneelialueita. - Chemarts-keittokirja - materiaalikokkailua kotikeittiössä ja laboratoriossa
Bioliimasta ruokopaneeleihin ja selluloosavaahtoon – muotoilijoiden ja biomateriaalitutkijoiden yhteistyönä syntynyt ainutlaatuinen teos näyttää, mihin kaikkeen luonnonmateriaalit taipuvat. Osaa resepteistä voi testata kotona, osa sopii paremmin koulujen ja yliopistojen laboratorioihin.
Designs for a Cooler Planet -tapahtuman verkkosivut
Huom! Tämänhetkisten koronavirusohjeiden mukaisesti vain Aallon opiskelijat ja henkilökunta voivat käydä Otaniemen kampuksen näyttelyissä ilman ennakkovarausta
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Näyttelyt ja tapahtumat
Enni Äijälä, Designer in Residence
puh. 050 359 4810
enni.aijala@aalto.fi
Viestintä
Tiina Toivola, erityisasiantuntija, kumppanuuskehittäminen
puh. 050 326 0300
tiina.toivola@aalto.fi.
Kuvat

Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 16 000 opiskelijaa ja 5 200 työntekijää, joista 446 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Katalyysi uudessa valossa: mikrotason vuorovaikutukset voivat tehostaa puhtaan energian teknologioita13.3.2026 11:30:00 EET | Tiedote
Uusi tutkimus avaa tarkemman näkymän siihen, miten katalyytit toimivat kemiallisten reaktioiden aikana. Löydös voi auttaa kehittämään tehokkaampia materiaaleja esimerkiksi vihreän vedyn tuotantoon ja kestävämpään kemianteollisuuteen.
Aalto-yliopisto sai oman kvanttitietokoneen – AaltoQ20 kouluttaa tulevaisuuden kvanttiosaajat11.3.2026 12:01:00 EET | Tiedote
AaltoQ20 on maailmallakin harvinainen ja Suomessa täysin ainutlaatuinen huipputason kvanttitietokone, jolla paitsi koulutetaan tulevaisuuden osaajia, myös tutkitaan kvantti-ilmiöitä ja kehitetään uutta teknologiaa.
Aalto University unveils AaltoQ20 – a state-of-the-art quantum computer for educating quantum talent of the future11.3.2026 12:01:00 EET | Press release
AaltoQ20 is a unique quantum computer that researchers can also use to study quantum phenomena and develop new technology.
“Mesoskaalan” uimarit voivat avata tien kehon sisäisille lääkeroboteille3.3.2026 11:10:00 EET | Tiedote
Tutkijat ovat selvittäneet, miten pienet eliöt rikkovat fysiikan lakeja uidakseen nopeammin. Löytö voi auttaa esimerkiksi lääkkeitä annostelevien robottien kehittämisessä.
Hanaholmens 50-årsjubileumsutställning får nytt liv online – det finsk-svenska samarbetets historia är nu tillgängligt för alla16.2.2026 07:30:00 EET | Pressmeddelande
Hanaholmens 50-årsjubileumsutställning tas ner senare i år, men berättelsen om samarbetet mellan Finland och Sverige lever vidare. Institutet för mätning och modellering av den byggda miljön (MeMo) har dokumenterat jubileumsutställningen som en trespråkig virtuell 3D-utställning som kan upplevas online världen över.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
