Terveysteknologia ry

Meditas auttaa löytämään ratkaisuja työkyvyn ylläpitämiseen

Jaa

Meditas Oy on suomalainen terveys- ja hyvinvointialan yritys, joka tarjoaa uusinta teknologiaa työntekijöiden fyysiseen hyvinvointiin. Meditas tuo maahan ja myy exoskeletoneja eli fyysistä työtä tukevia ulkoisia tukirankoja, sekä kouluttaa niiden käytössä. Tärkeää Meditakselle on tarpeenarviointi ja asiantuntijuus tuotteen käytössä.

 

Haastattelussa Meditas Oy:n toimitusjohtaja ja perustaja Minna Laine kertoo, että tavoitteena on ratkaisukeskeinen myynti. Tarpeen arviointi voidaan tehdä myös yhdessä työterveyshuollon kanssa ja sopiva ratkaisu arvioidaan jokaiselle yksilöllisesti. Laine korostaa yhteistyön tärkeyttä eri osapuolien kanssa. Tavoitteena on tehdä työnteosta turvallisempaa ja kevyempää. Ongelmia kartoittaessa lähdetään ensin liikkeelle ergonomiasta.

Esimerkiksi paljon nostoja tekevät henkilöt saattavat tarvita myös nostossa avustavia laitteita, uusi teknologia mahdollistaa fyysisen työn tukemista.

Laine aloitti toiminnan vuonna 2018 etsimällä tuotteita Euroopasta, ja tämän jälkeen hän siirtyi kartoittamaan Suomen tarvetta. Exoskeletoneiden maahantuonnin hän aloitti vuonna 2019. Euroopassa tällä tuotealueella ollaan jonkin verran edellä Suomea, mutta kotimaassa kiinnostus on kovaa. Meditas tekee vahvasti yhteistyötä eri valmistajien kanssa useissa eri maissa, sekä kehitystyötä yhdessä valmistajien kanssa.

Suomessa tehdään paljon fyysistä työtä, keho rasittuu ja tämä tuottaa ongelmia. Meditas auttaa löytämään ratkaisuja työkyvyn ylläpitämiseen. Pääasiassa Meditaksen tuotteiden tarkoituksena on ennaltaehkäistä kuormitusta, kehon väsymistä ja toistuvaa rasitusta. Suurin osa Meditaksen toiminnasta tähtää tulevien ongelmien ennaltaehkäisyyn. Teollisuudessa on erilaiset tarpeet kuin sote-puolella. Terveydenhoidon puolella esimerkiksi hoitajien tuki- ja liikuntaelimistön kuormituksesta puhutaan aika vähän, vaikka työ on kuormittavaa. Tähän yksi ratkaisu voi olla oikeanlainen exoskeleton. Lääkinnälliseltä puolelta löytyy myös exoskeletoneja eri tilanteisiin, joissa työntekijän alaselkään kehittyy ongelmia, jotka johtavat pitkiin sairaslomiin. Lannerangan vaivat rajoittavat toimintaa ja työntekoa, niihin voi auttaa motorisoitu exoskeleton, joka keventää lannerangan välilevyjen painetta ja mahdollistaa liikkumisen.

Teknologiset ratkaisut sotealalla kehittyvät ja lisääntyvät nopeasti. Hyvinvointiteknologian hyödyntäminen sotealan kentällä on kuitenkin hidasta. Laine tekee hankeyhteistyötä mm. yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja ammatillisten oppilaitosten kanssa, jotta tulevia sotealan ammattilaisia päästään herättämään teknologian mahdollisuuksiin jo opiskeluaikana.

Meditaksen voi tavata messuilla, esimerkiksi Sähkö, Valo, Tele Av -messuilla puhutaan yläkäsityöskentelystä ja selän keventämisestä. Tulossa on myös Työhyvinvointimessut sekä Fysioterapia ja hyvä ikä -messut.

Suomessa on monenlaista teknologiaa valmiina, sitä kohti olisi tarpeen ottaa rohkeita askelia!

https://www.meditas.fi/

Lisätiedot:
Minna Laine, tj
+358 40 7479 033
minna.laine(at)meditas.fi
 

Meditas Oy on Healthtech Finland:n uusi jäsenyritys. 

Kirjoittanut: Päivi Ahlgren, Healthtech Finland, paivi.ahlgren(at)teknologiateollisuus.fi

 

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Terveysteknologia ry
Terveysteknologia ry



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveysteknologia ry

Upgraded, the health startup organization of Finland, joins forces with Healthtech Finland14.9.2022 10:26:39 EEST | Press release

The leading industry association in the health technology sector, Terveysteknologia ry – Healthtech Finland, and the association of health startups, Upgraded ry, have decided to join forces. Going forward, Upgraded’s operations will continue as a division of Healthtech Finland. By merging, the needs of Startup companies can be better highlighted, and the opportunities for cooperation between companies of different sizes are improved.

Terveysalan startup-järjestö Upgraded yhdistyy osaksi Terveysteknologia ry:tä14.9.2022 10:09:41 EEST | Tiedote

Terveysteknologia-alan johtava toimialayhdistys Terveysteknologia ry – Healthtech Finland ja terveysalan startup-yritysten järjestö Upgraded ry ovat päättäneet yhdistää voimansa. Upgradedin toiminta siirtyy osaksi Healthtech Finlandia, ja sen toiminta jatkuu Healthtech Finlandin jaostona ”Upgraded part of Healthtech Finland”. Yhdistymällä saadaan Startup-yritysten tarpeet paremmin esiin ja parannetaan erikokoisten yritysten yhteistyömahdollisuuksia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme