
Meidät pelastaa enää vain kulttuuri!
Tiesitkö, että WHO viettää kansainvälistä mielenterveyspäivää (World Mental Health Day) samana päivänä kuin me vietämme suomalaisen kirjallisuuden päivää eli Aleksis Kiven syntymäpäivää 10. lokakuuta? Se on oiva sattuma, koska lukemisella ja hyvinvoinnilla on yhteys.
Uudessa kirjassa Sanojen liike kulttuurialan toimijat Tarja Tornaeus ja Piia Kleimola löytävät monia asiayhteyksiä, joissa sanat, kieli ja lukeminen auttavat ihmisiä ja yhteiskuntaa voimaan paremmin. Kirja on terveellistä luettavaa erityisesti niille, joille sanat luovuus, taide ja kulttuuri ovat ennakkoluulojen värittämiä kirosanoja.
Hyvä esimerkki on kuntasuunnittelu. Kuntaan haetaan elinvoimaa, yrityksiä ja asukkaita kaikista muista näkökulmista paitsi kulttuuripalveluista, vaikka onhan selvää, että alueelle muuttoa harkitsevan päätöksessä painaa juuri kulttuuritarjonta: onko kirjasto lähellä, järjestetäänkö kansalaisopistossa omaan harrastukseen liittyviä kursseja, pääseekö paikkakunnalla elokuviin, konsertteihin ja teatteriin, järjestetäänkö siellä taidenäyttelyitä ja kesätapahtumia, onko lapsille tarjolla toimintaa. Yhtä tärkeitä ovat urheilun seuratoiminta ja luonnossa liikkumisen mahdollisuudet.
Omituisinta on se, että kulttuuri nähdään menoeränä, vaikka taide-, kulttuuri- ja tapahtuma-ala työllistää laskentatavasta riippuen 100–200 00 ihmistä ja sen osuus bkt:sta on suurempi kuin esimerkiksi metsä- ja maatalouden. Yrittäjien osuus alalla on suurempi (27 %) kuin muilla aloilla (13 %).
Kulttuurialojen menetelmät ja lähestymistavat ovat käytössä opetus-, kasvatus-, sosiaali- ja terveysaloilla. Ne ovat usein tehokkaita ja taloudellisia keinoja edistää oppimista, parantaa viihtymistä, estää syrjäytymistä, vähentää yksinäisyyttä ja lisätä osallisuutta. Lauluhetkillä hoitokodissa ja nuorten teatteriprojektilla voidaan saavuttaa valtavia tuloksia hyvinvoinnissa ja säästää yhteiskunnan kuluja. Kulttuuripanostus maksaa itsensä takaisin.
Kulttuuri voidaan yhdistää mihin tahansa muuhun toimintaan. Tornaeus keskittyy kirjassa kirja-alan yhteistyöhön muiden toimialojen kanssa ja Kleimola teatterityön ja draaman mahdollisuuksiin. Kirjoittajat heittävät haasteen itse kullekin pohtia, miten kulttuuri voi liittyä vaikkapa maanrakennusalaan, jätehuoltoon, liikenteeseen… you name it.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna HasuReuna Publishing House Oy / Kustannuspäällikkö
Puh:040 5483 608johanna.hasu@reunakirja.fiOlli SarpoReuna Publishing House Oy / Toimitusjohtaja
Puh:040 9010 411olli.sarpo@reunakirja.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Reuna Publishing House Oy on 2022 Kouvolan Myllykoskella perustettu kustantamo. Jatkamme Reuna-kustantamon perinnettä ja vaalimme reunalaista henkeä. Reunan tapa toimia on avoin ja yhteisöllinen. Edellä mainittujen lisäksi arvojamme ovat rohkeus, iloisuus, moniarvoisuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Joukossamme on yli 100 kirjailijaa, jotka osallistuvat kirjoittamisen lisäksi toimintaan monin tavoin. Julkaisemme koti- ja ulkomaista kauno- ja tietokirjallisuutta. Emme julkaise sarjakuvia, uskonnollista kirjallisuutta emmekä oppikirjoja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Reuna Publishing House
Hae Reunan maksuttomalle residenssiviikolle 14.–19.7.20248.3.2024 14:53:45 EET | Tiedote
Kymi Libri -kirjamessuja järjestävä yhdistys Pro Kaakon kirjamessut ry on saanut apurahan, jolla se järjestää neljälle kirjoittajalle maksuttoman residenssiviikon etelä-Kouvolassa, Anjalassa ja Myllykoskella. Viikko sisältää kirjoitusohjausta, kustannustoimittajan palautetta, päivän kirjakaupassa ja Reuna-kustantamossa sekä ryhmän esiintymisen Anjalan kartanon torstaiklubilla 18.7.
Kummalle presidenttiehdokkaalle suosittelisit tätä kirjaa?30.1.2024 13:41:06 EET | Tiedote
Lastenkirja nostaa aikuisten keskusteluun ihmisarvon käsitteen – mutta lapset lukevat sitä kuin mitä tahansa hyvää lasten kuvakirjaa.
Kymi Kantrin esiintyjät julkistettiin25.1.2024 12:52:21 EET | Tiedote
Heinäkuussa Kouvolan Myllykoskelle kokoontuu jälleen stetsonkansaa koko Suomesta. Viidettä kertaa järjestettävä Kymi Kantri -festivaali on Suomen suurin juurimusiikkitapahtuma.
Kerro rakkaimman taulusi tarina!17.1.2024 16:51:28 EET | Tiedote
Kulttuuritalo Wanhalla Rautakaupalla vietetään 23. maaliskuuta omien taulujen päivä. Myllykoskella ja lähellä asuvat voivat tuoda taulunsa yhdeksi päiväksi muiden nähtäville ja kertoa taulun tekijästä, vaiheista ja päätymisestä nykyiselle omistajalle. Kauempana asuvat voivat lähettää taulun tarinan videolla.
Kymi Librin uusi kirjoituskilpailu vie hautausmaalle10.1.2024 13:46:22 EET | Tiedote
Kävelyretki hautausmaalle tai sankarihaudoille saa miettimään elämän ja kuoleman suuria kysymyksiä ja ihmiskunnan historiaa. Teksti hautapaadessa tai erikoinen hautamonumentti saa kuvittelemaan, mikä tarina on kiven takana. Nyt on aika kirjoittaa se!