Mellakka Helsinki

Mellakka Helsinki perustaa luovien ja yhteiskunnallisten vaikuttajien manageritoimiston

Jaa

Yrityksen vetäjänä aloittaa Otavalla pitkän uran tehnyt Emma Alftan.

Mellakka Managementin toimitusjohtajana ja osakkaana aloittaa pitkän uran Otavalla tehnyt Emma Alftan. Kuva: Anniina Nissinen
Mellakka Managementin toimitusjohtajana ja osakkaana aloittaa pitkän uran Otavalla tehnyt Emma Alftan. Kuva: Anniina Nissinen

Viestintä- ja pr-toimisto Mellakka Helsinki laajentaa toimintaansa ja perustaa manageritoimiston. Mellakka Management keskittyy luovien ja yhteiskunnallisten vaikuttajien strategiseen urasuunnitteluun, kaupallistamiseen ja puhujapalveluiden myyntiin niin Suomessa kuin ulkomailla. Edustuksen lisäksi Mellakka Management järjestää koulutusta sekä valmennusta asiantuntijoille ja yritysjohdolle.

“Vaikuttajien kanssa työskentely on Mellakan dna:ta. Vaikuttajamarkkina kehittyy koko ajan ja henkilöt medioituvat erittäin voimakkaasti. Artistien osalta kehityksessä ollaan pisimmällä, tubettajien ja bloggaajienkin kanavat on hyvin kaupallistettu, mutta monien muiden vaikuttajien kohdalla on lähinnä täyttymättömiä tarpeita ja hyödyntämättömiä mahdollisuuksia. He jäävät liian usein yksin”, Mellakka Helsingin toimitusjohtaja ja Managementin hallituksen puheenjohtaja Santtu Parkkonen sanoo.

Mellakka Managementin toimitusjohtajana ja osakkaana aloittaa pitkän uran Otavalla tehnyt Emma Alftan.

“Mellakka Management syntyi onnekkaasta kohtaamisesta ja samanaikaisesta huomiosta: kulttuuriset ja yhteiskunnalliset vaikuttajat tarvitsevat oman ammattimaisen ja strategisen manageritoimistonsa, jolla on myös kansainvälinen ulottuvuus. Nyt sellainen on, ja vielä fantastisen hienolla porukalla", hän sanoo.

Mellakka Managementin edustuksessa ovat alkuvaiheessa muun muassa Linda Liukas, Antti Holma, Jenni Pääskysaari, Henkka Hyppönen ja Jani Halme.

Tekijöillä on asioita ja joskus asioita on niin paljon, että tekijältä jäävät tekemiset tekemättä. Mellakka Managementin erinomainen tiimi saa nyt kontollensa osan asioistani ja minä saan keskittyä huumorihommiin”, Antti Holma sanoo.

“Kirjailijan ammattiin kuuluu paljon muutakin kuin kirjoittaminen – tässä kaikessa Mellakka Management auttaa. Emma on auttanut, järjestänyt ja tsempannut minua vuosia ja on ilo jatkaa yhteistyötä", sanoo Linda Liukas.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Emma Alftan, toimitusjohtaja Mellakka Management
emma@mellakkamanagement.fi
+358505286881

Santtu Parkkonen, toimitusjohtaja Mellakka Helsinki
santtu@mellakkahelsinki.fi
+358400911130

Kuvat

Mellakka Managementin toimitusjohtajana ja osakkaana aloittaa pitkän uran Otavalla tehnyt Emma Alftan. Kuva: Anniina Nissinen
Mellakka Managementin toimitusjohtajana ja osakkaana aloittaa pitkän uran Otavalla tehnyt Emma Alftan. Kuva: Anniina Nissinen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Mellakka Helsinki
Mellakka Helsinki
Pursimiehenkatu 29-31 A
00150 HELSINKI

info@mellakkahelsinki.fihttp://mellakkahelsinki.fi

Mellakka Helsinki on luova PR- ja viestintätoimisto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Mellakka Helsinki

Saran kahdeksas albumi on valmis – kuuntele uusi single Ethän vielä kuole31.8.2018 08:45Tiedote

Kotimaisen tummanpuhuvan ja tunnelmallisen rockin kärkikaartiin kuuluva Sara-yhtye on saanut uuden pitkäsoittonsa valmiiksi. SUMMA-nimeä kantava albumi ilmestyy perjantaina 28. syyskuuta, ja se on tilattavissa nyt ennakkoon Backstage Rock Shopista ja Levykauppa Äxästä. SUMMA:lta on tänään julkaistu toinen single nimeltään Ethän vielä kuole. Kappaleen on tuottanut ja miksannut koko levyn tavoin Arto Tuunela. ”Ethän vielä kuole -biisin demo oli jo jäämässä unholaan, kunnes se löydettiin koneelta uudestaan. Biisi nousikin sen jälkeen koko bändin suosikiksi! Joan alkuperäinen demolauluraita on tunnelmaltaan ja muutenkin niin täydellinen otto, että se haluttiin jättää sellaisenaan lopulliseen versioon. Myös Arton kädenjälki näkyy isosti biisissä – hän loihti jo valmiiksi hienoon ja herkkään kappaleeseen herkulliset mausteet peruselementtien päälle”, kosketinsoittaja-kitaristi Marko Kivelä kertoo. Albumilta on aiemmin julkaistu single Avaa se ovi, joka viitoitti tietä unenomaiselle, melankol

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme