Metsäteollisuus historiansa suurimmassa murroksessa - väitöstutkimus valottaa globaalia muutosta
25.10.2021 13:30:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Väitöskirjatutkija Khoa Nguyen analysoi väitöskirjassaan globaalin metsäteollisuuden kilpailun muutosta ja uusien liiketoimintamallien nousua.
”Kaikkien suurten yritysten oli pakko reagoida jollain tapaa toimintaympäristön rajuihin muutoksiin ensin Kiinan markkinoiden avauduttua 1990-luvulla ja sitten painopapereiden kysynnän siirryttyä pakkausmateriaaleihin 2000-luvulla”, kertoo Nguyen.
Neljästä artikkelista koostuvassa väitöskirjassa Nguyen analysoi maailman suurimpien metsäteollisuusyritysten tasapainottelua tehtaiden sulkemisten, uusien liiketoiminta-alueiden löytämisen ja voitollisen liiketoiminnan jatkamisen välillä.
”Vain muutamat yritykset kykenivät selviämään useammasta muutoksesta kuivin jaloin, voitollisuuttaan menettämättä. Osa reagoi ympäristön muutoksiin muuttamalla liiketoimintaansa kannattavuudesta tinkimällä, ja suuri osa joko fuusioitui tai lopetti toimintansa”.
Suomalaisyritykset eivät erotu aineistosta positiivisesti. Innovatiiviset ja varhain muutoksiin sopeutuneet yritykset löytyivät Nguyenin mukaan Yhdysvalloista ja Etelä-Amerikasta.
”Erityisesti kuluttajatuotteisiin keskittyminen oli tie kannattavaan muutokseen, samoin varhainen panostus pakkaustuotteisiin. Avain kannattavaan strategiseen muutokseen oli monialaisuuden hallittu lisääminen. Toimintaansa voimakkaasti 1990-luvulla virtaviivaistaneet suomalaisyritykset eivät verrokkiryhmään verrattuna ymmärtäneet kovin nopeasti tarvetta radikaalille muutokselle”.
Vaikka suomalaisyritykset muuttivat strategiaansa melko myöhään, 2000-luvulle tultaessa, uusi johtajasukupolvi ymmärsi strategisten päätösten ja niistä kertomisen tärkeyden.
”Työssä esitetyt teoreettiset mallit auttavat ymmärtämään yhtäältä suomalaisyritysten hidasta reagointia maailman muuttumiseen 1990-luvulla ja toisaalta muutoksen nopeutta 2000-luvulla”, Nguyen toteaa ja jatkaa:
”Tasapainon löytäminen tuotannon sulkemisen ja uusien liiketoimintojen välillä sekä niistä kertominen sijoittajille ja muille sidosryhmille on haastava prosessi, johon globaalilla tasolla kaikki yritykset eivät kyenneet edes takamatkalta”, kiteyttää väitöskirjatutkija.
KTM Nguyen Ngoc Duy Khoan strategian ja yrittäjyyden väitöskirja 'Adding Context into Competitive Dynamics Research: Strategy and Evolution in the Global Paper and Pulp Industry' tarkastetaan Jyväskylän yliopistossa 27.10.2021.
Vastaväittäjänä toimii professori Robin Gustafsson (Aalto yliopisto) ja kustoksena professori Juha-Antti Lamberg (Jyväskylän yliopisto).
Väitöskirja on julkaistu sähköisenä ja tilaisuutta voi seurata verkkovälitteisenä. Yleisöllä on tilaisuuden jälkeen mahdollisuus esittää kysymyksiä ottamalla yhteyttä kustoksen puhelinnumeroon +358505771698.
Lisätietoja (more information in English)
Khoa Nguyen
khoa.n.d.nguyen@jyu.fi
Yhteyshenkilöt
Petra Thurenviestinnän asiantuntijaJyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu
Puh:+358504711642petra.t.thuren@jyu.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Väitös: Taiteellinen koulutus muokkaa aivoja – tutkimus osoittaa valon ja lämpimien värien herkkyyden vahvistuvan6.2.2026 11:00:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopistossa tehty väitöstutkimus osoittaa, että kuvataidealan tausta muokkaa aivojen tapaa käsitellä värejä. Kuvataidetaustan omaavilla ihmisillä mitattiin tutkimuksessa voimakkaampia hermostollisia reaktioita kirkkaisiin väreihin ja myös muita ihmisiä myönteisemmät reaktiot lämpimiin värisävyihin. Väitöstutkija Liting Songin mukaan taiteilijoiden aivot tulkitsevat ja kokevat värejä eri lailla kuin muiden ihmisten.
Miksi pelko leviää vääriin tilanteisiin? Väitöstutkimus avaa uusia näkökulmia erotteluoppimiseen ja pelon yleistymiseen (Lehtonen)6.2.2026 09:50:03 EET | Tiedote
Pelko on elintärkeä tunne, mutta toisinaan pelon tunne voi yleistyä tilanteisiin, joissa vaaraa ei ole. Jyväskylän yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus tuo lisätietoa siitä, miten aivot erottavat uhkaavat ja turvalliset kokemukset, ja miksi tässä prosessissa voi olla eroja sukupuolten välillä.
Tutkimus: Toimittajat tasapainoilevat kansalaisjournalismin, digitaalisten alustojen ja poliittisen paineen välissä5.2.2026 10:40:54 EET | Tiedote
MA Edwin Nfor tarkastelee väitöskirjassaan, miten ammattijournalistit toimivat ympäristössä, jossa kansalaisjournalismi, digitaaliset alustat ja poliittinen kontrolli kietoutuvat yhä tiiviimmin yhteen. Tutkimus keskittyy Kamerunin anglofoniseen separatistikriisiin ja analysoi, miten journalistit raportoivat kriisistä nopean digitaalisen murroksen, uusien mediavälineiden ja -toimijoiden sekä jatkuvan paineen keskellä.
Miten liikunta vaikuttaa kehossamme? Uusi professori Riikka Kivelä tutkii vaikutuksia solu- ja molekyylitasolla5.2.2026 10:19:55 EET | Tiedote
Uusi liikunta- ja terveystieteen professori Riikka Kivelä tutkii liikunnan terveysvaikutuksia solu- ja molekyylitasolla. Parempi ymmärrys näistä mekanismeista auttaa kehittämään esimerkiksi sydän- ja verisuonitautien ehkäisyä ja hoitoa. Kivelä on aloittanut professorina Jyväskylän yliopistossa 1.1.2026.
Simulaatiot ja kokeet kohtaavat: koneoppiminen ennustaa kulta-nanoklusterien rakenteita ja dynamiikkaa5.2.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston tutkijat ennustivat kulta-nanoklusterien käyttäytymistä korkeissa lämpötiloissa koneoppimiseen perustuvien simulaatioiden avulla. Tieto on tärkeää nanomateriaalien suunnittelussa, jotta niiden ominaisuuksia voidaan muokata esimerkiksi katalyysiin ja muihin teknologisiin sovelluksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

