Metsäteollisuus vastaa hallituksen hiilineutraali Suomi 2035 -tavoitteeseen laatimalla toimialan ilmastotiekartan
Antti Rinteen hallituksen ohjelmassa todetaan, että hallitus laatii yhteistyössä eri toimijoiden kanssa toimialakohtaiset vähähiilisyystiekartat, jotka sovitetaan yhteen uusien ilmastotoimien kanssa. Metsäteollisuus on halukas vastaamaan esitettyyn haasteeseen osallistumalla työ- ja elinkeinoministeriön tänään käynnistämään työhön.
Metsäteollisuudella on vahvaa näyttöä monenlaisista tuotantoon liittyvien päästöjen vähentämisestä. 1990-luvun alusta lähtien tuotantoon suhteutetut päästövähenemät ovat merkittäviä. Esimerkiksi kaatopaikkajätteet ovat vähentyneet 95 %, hajurikkiyhdisteet 97 % ja fosforipäästöt 80 %.
- Politiikka on ohjannut teollisuutta investoimaan bioenergiaan Suomessa. Ja näin on myös tapahtunut. Tehtaamme ovat pitkälti irtautuneet fossiilisista, sillä uusiutuvien polttoaineiden osuus tehtaillamme on jo 86 %. Tavoitteemme on nostaa osuus 90 %:n tasolle vuoteen 2025 mennessä, Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen toteaa.
Metsäteollisuuden tiekartta ei valmistuessaan tule kuvaamaan vain sitä, miten ala vähentää omia päästöjään. Fokuksen on oltava fossiilitalouden alasajossa. Kun tavoitteena ovat globaalisti myönteiset ilmastovaikutukset, tarvitaan toimenpiteitä neljässä kokonaisuudessa.
Päästöjä tulee saada alas investoimalla tehtaiden vähäpäästöiseen teknologiaan sekä vähentämällä päästöjä metsäteollisuuden koko toimintaketjussa. Samalla ympäristölle haitallinen hiilivuoto tulee estää vahvistamalla ympäristösuoristuskyvyltään maailmanluokkaa olevien suomalaisten tehtaiden toimintaedellytyksiä. Kolmanneksi, hiilivarastoja tulee kasvattaa huolehtimalla metsien kasvusta sekä elinvoimasta ja neljänneksi, teollisuuden tulee kyetä valmistamaan yhä enemmän tuotteita, jotka korvaavat fossiilisia, uusiutumattomia materiaaleja ja vastaavat ympäristötietoisten kuluttajien vaatimuksiin.
Ilmastomyönteisille ratkaisuille on jatkuvasti lisääntyvä tarve maailmalla. Puusta valmistettujen tuotteiden maailmanmarkkinat kasvavat suunnittelu- ja konsultointiyritys Pöyryn arvion mukaan lähes 200 miljardilla eurolla vuoteen 2030 mennessä. Menestyvä suomalainen metsäteollisuus voi ottaa tästä osansa ja samaan aikaan Suomi voi jatkaa metsävarojensa kasvattamista.
- Tulevan menestyksen ja ilmastokartan toteutumisen tae on kilpailukykyinen toimintaympäristö ja metsäteollisuuden uudistuminen. Nykyistäkin ilmastomyönteisempien tuotteiden kehittely vaatii innovointia ja investointeja Suomeen. Puunkäyttö puolestaan edellyttää terveitä, uudistuvia ja kestävästi hoidettuja metsiä. Näistä lähtökohdista uskomme, että Suomen ilmasto- ja taloustavoitteet saavutetaan vahvasti puujaloilla seisten tulevaisuudessakin, Jaatinen summaa.
Lisätietoja: Energia- ja ilmastopäällikkö Ahti Fagerblom, p. 040 820 9763, ahti.fagerblom@forestindustries.fi
Suomi on yksi maailman suurimmista sellun, paperin ja kartongin tuottajista sekä Euroopan suurimpia sahatavaran tuottajia.
Metsäteollisuus työllistää suoraan ja välillisesti noin 140 000 suomalaista. Alan kerrannaisvaikutukset ulottuvat laajasti ympäröivään yhteiskuntaan. Suomella on ainutlaatuiset mahdollisuudet nousta biotalouden suunnannäyttäjäksi runsaiden metsävarojensa, kestävän metsätalouden ja koko metsäklusterin eturivin osaamisen ansiosta.
Viestintäkontakti:
Mika Mäkinen, viestintäjohtaja, 050 555 3425
Internet: www.metsateollisuus.fi
Twitter: http://twitter.com/metsateollisuus
________________________________________________________________________
Internet: www.forestindustries.fi
Finland is one of the world's largest producer of pulp, paper and paperboard in addition to being one of Europe's largest producers of sawn timber.
The forest industry directly and indirectly employs approximately 140,000 Finns. The industry's multiplier effects extend broadly into surrounding society.
Finland has a unique opportunity to pioneer the bioeconomy thanks to the abundant forest resources, sustainable forestry practices and the first-rate expertise and competence of the forest cluster as a whole.
Contact in Communications:
Mika Mäkinen, Communications Director, mobile +358 50 555 3425
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja: Energia- ja ilmastopäällikkö Ahti Fagerblom, p. 040 820 9763, ahti.fagerblom@forestindustries.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki
09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry
Suomalaiset näkevät metsäteollisuuden hyvinvoinnin luojana10.9.2025 09:17:22 EEST | Tiedote
Suomalaisen metsäteollisuuden maine kansalaisten mielissä on säilynyt hyvänä. Laaja kansalaiskysely kertoo, että suomalaiset näkevät metsäteollisuuden tärkeänä hyvinvoinnin tuottajana, työllistäjänä, viennin moottorina ja verojen maksajana. Näkemykset metsäteollisuuden vastuullisuudesta sekä tavasta kohdella metsien monimuotoisuutta ovat kuitenkin muuttuneet hieman aiempaa kriittisemmiksi.
Riihestä kovia päätöksiä3.9.2025 08:29:52 EEST | Tiedote
Hallituksen budjettiriihi päättyi odotetusti vähin yllätyksin, niukkuutta jaettiin. Orpon hallituksen talouspolitiikan suuri linja on oikea ja sen johdonmukaisessa noudattamisessa on tehty hyvää työtä. Muutama harha-askel polulla kuitenkin on. Jatkossa teollisuuden kilpailukyvystä ja metsien kasvua tukevista toimista on pidettävä entistä paremmin huolta, myös valtiontaloutta sopeutettaessa.
Teollisuus: Budjettiriihen tärkein tavoite on talouskasvun ja kilpailukyvyn edellytysten vahvistaminen – ei heikentäminen26.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Hallituksen tärkeimpiä tehtäviä budjettiriihessä on lisätä toimia, joilla tuetaan yritysten mahdollisuuksia investoida tulevaisuuden kasvuun, innovaatioihin ja työpaikkoihin Suomessa. Hallituksen tulee huolehtia pitkän aikavälin talouskasvun ja kansainvälisen kilpailukyvyn turvaamisesta, muistuttavat Energia-, Kemian-, Metsä- ja Teknologiateollisuus.
Metsäteollisuus suhtautuu EU:n ilmastotavoitteisiin toiveikkaan realistisesti2.7.2025 14:07:07 EEST | Tiedote
Euroopan komissio on tänään julkaissut vuotta 2040 koskevat EU:n ilmastotavoitteet. Suomen metsäteollisuus suhtautuu kunnianhimoisiin tavoitteisiin toiveikkaan realistisesti. Ilmastopolitiikan painopiste on pidettävä fossiilisten päästöjen vähentämisessä ja ratkaisujen, kuten metsäpohjaisen biotalouden, edistämisessä.
Uusi selvitys: Satama-automaatio vahvistaa Suomen resilienssiä ja kilpailukykyä26.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Globaalien kriisien, toimitusketjujen häiriöiden ja muuttuvan turvallisuusympäristön keskellä Suomen yhteiskunnan ja elinkeinoelämän resilienssi korostuu entistä vahvemmin. Satamilla on keskeinen rooli huoltovarmuuden ja viennin kivijalkana, ja juuri nyt on tärkeää vauhdittaa satamien automaatiokehitystä. Uuden satama-automaatioselvityksen mukaan suomalaisella osaamisella, yhteistyöllä ja kansainvälisistä ratkaisuista oppimalla voidaan rakentaa tehokkaita, turvallisia ja kestäviä satamaympäristöjä, jotka tukevat koko yhteiskunnan toimintakykyä ja kilpailuetua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme