Mikä kannabiksessa viehättää? Mikä huolettaa? Nuoret aikuiset vastaavat
8.11.2021 08:50:00 EET | EPT-verkosto | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen päihdetutkimuksen mukaan noin 800 000 suomalaista on kokeillut kannabista. Yleisintä kannabiksen käyttö on 25–34-vuotiailla. Viime vuosina kannabiksen käytöstä on tullut suosittua erityisesti ikäryhmän miesten keskuudessa, joista lähes puolet ilmoitti vuonna 2018 kokeilleensa kannabista ainakin kerran elämässään.
Myös asenteet käyttöä kohtaan ovat muuttuneet sallivammiksi.
EHYT ry kysyi joukolta nuoria aikuisia, mikä kannabiksen käytössä viehättää. Vastauksissa esiin nousi rentouttava vaikutus ja käyttöön liittyvä luovuuden kokemus. Kannabista pidettiin terveellisempänä vaihtoehtona alkoholille.
Kannabiksen käyttö herätti myös huolia. Varsinkin mielenterveyden ongelmat ja pelko psykoosista sekä mahdollinen rikosrekisterimerkintä nousivat esiin vastauksissa.
”Poltin nuorena, silloin huoletti vaikutus omaan mielenterveyteen ja ahdistuneisuuteen.”
”Lähinnä on huolettanut rahan käyttö ja käytöstä johtuva aikaansaamattomuus. Kannabiksen passivoiva efekti ja toleranssin nousu.”
Syyt kannabiksen käyttöön herättivät ajatuksia.
”Onhan se jännä, että ihan nuoretkin on niin jotenkin loppu, että sitten vaikka käännytään kannabikseen et voitais rentoutuu.”
Kommentteja pyydettiin myös kaverin kannabiksen käyttöön liittyvistä huolista.
”Kaverin passivoituminen ja se ettei hän itse näe käytön lisääntyvän ja rahojen hupenevan. Koko elämän pyhittäminen kannabikselle.”
”Vaikka sanotaan, että kannabis ei koukuta, on sen aiheuttama rentous ja "kelat" sellaisia, mitä kaverit tuntuvat hakevan yhä uudelleen ja uudelleen.”
Kysely toteutettiin anonyymisti. Tutustu myös aiheesta tehtyyn videoon https://youtu.be/-zdS4bCaze0
Ehkäisevän päihdetyön viikon järjestää vuosittain Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto, johon kuuluu 58 ehkäisevää päihdetyötä tekevää valtakunnallista järjestöä. Tänä vuonna perinteikäs viikko täyttää sata vuotta: aiemmin Raittiustyön viikkona tunnettua kampanjaviikkoa vietettiin ensimmäisen kerran jo 1920-luvulla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Kannabis ja puheeksiotto:
Kim Kannussaari, asiantuntija, EHYT ry
p. 050 597 7555
kim.kannussaari@ehyt.fi
Ehkäisevän päihdetyön viikko:
Maaret Väkinen, viestinnän asiantuntija, EHYT ry / Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto
p. 050 327 0009
maaret.vakinen@ehyt.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto (EPT-verkosto) kokoaa yhteen 58 Suomen merkittävintä ehkäisevän päihdetyön asiantuntijajärjestöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta EPT-verkosto
Järjestöjen yhteistyörakenteita puretaan ehkäisevän päihdetyön kustannuksella3.2.2026 08:32:00 EET | Tiedote
Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston valtionavustus lopetetaan tilanteessa, jossa päihdetyön tarve on kovassa kasvussa. Ministeriö ajaa järjestelmällisesti alas myös muita järjestöyhteistyötä tukevia verkostoja. Verkostotoiminta on säästänyt järjestöjen resursseja, lisännyt tiedonkulkua ja tukenut tätä kautta ihmisten hyvinvointia.
Jo pieni määrä alkoholia heikentää unta – humalahakuinen käyttö vaikuttaa pidempään22.1.2026 08:01:00 EET | Tiedote
Päihdelääketieteen professori Solja Niemelä kertoo, että jo pari annosta alkoholia muuttaa unen rakennetta niin, että unesta tulee pintapuolista. Huonon unen seurauksena olo on seuraavana päivänä väsynyt ja keskittyminen vaikeaa. Humalahakuinen käyttö vaikuttaa uneen vielä pidempään, jopa useamman vuorokauden.
Valtaosa Tipattoman viettäjistä käyttää alkoholia vähemmän myös helmikuussa29.12.2025 10:09:30 EET | Tiedote
Peräti 81 prosenttia Tipatonta tammikuussa 2025 viettäneistä joi alkoholia vähemmän myös helmikuussa.
Nuoret haluavat keskustella päihteistä ja riippuvuudesta aikuisen kanssa30.10.2025 09:40:51 EET | Tiedote
Moni nuori on huolissaan omasta päihteiden käytöstään. Myös riippuvuus esimerkiksi nikotiinituotteisiin herättää nuorissa huolta ja kysymyksiä. Terveydenhoitaja Soile Tanska kertoo, että nuoret pohtivat paljon päihdeaiheita ja moni haluaa lopettaa päihteiden käytön.
Suomella ei ole varaa lisätä alkoholin kulutusta3.4.2025 08:20:00 EEST | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpon hallitus kokoontuu kasvuriiheen, jonka tarkoituksena on tarkastella valtion taloutta pitkällä aikavälillä ja päättää valtion menojen ylätasosta tulevina vuosina. Hallitus on tähän mennessä pyrkinyt leikkaamaan menoja ja kiristyksiä on luvassa myös jatkossa. Päihdetyötä tekevät järjestöt pitävät alkoholin kulutuksen kasvattamista menoja lisäävänä toimena, johon Suomella ei ole varaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
