MobilePay ja 4H yhdessä vahvistamaan nuorten yrittäjyyttä
24.10.2019 09:01:24 EEST | Suomen 4H-liitto | Tiedote

MobilePayn ja nuorisojärjestö 4H:n kaksivuotisen yhteistyösopimuksen kautta pyritään helpottamaan nuorten yrittäjyyttä valtakunnallisesti. 4H on järjestö, joka antaa 13–28-vuotiaille nuorille mahdollisuuden kokeilla yrittäjyyttä kevyesti ja matalalla kynnyksellä. Yritysideana voi olla esimerkiksi leivonnaisten myynti, nettisivujen suunnittelu, siivouspalvelu tai lastenhoito.
Tällä hetkellä 4H-yrityksiä on valtakunnallisesti 1260 kappaletta, niissä toimivia yrittäjiä taas yli 1500. Yrittäjyys on Suomessa tärkeä elinkeino: Suomessa on yhteensä lähes 290 000 yrittäjää, joista suurin osa, 93 %, on mikroyrittäjiä. MobilePay haluaa nyt osaltaan tehdä suomalaisesta yrittäjyydestä helpompaa, sillä se on talouskasvun, työllisyyden ja hyvinvoinnin kannalta elintärkeää.
Yrittäjyyden kokeileminen helpottuu entisestään, kun MobilePay tarjoaa 4H-yrittäjille helpon tavan hoitaa yrityksen rahaliikennettä. MobilePayn 4H-yrittäjille tarjoama MyShop-maksutapa on kevyt ratkaisu maksujen vastaanottoon, sillä se ei vaadi erillisiä laitehankintoja, eikä yrittäjälle koidu sen käytöstä kiinteitä kustannuksia. MobilePayn ja 4H:n yhteistyöllä autetaan nuoria yrittäjiä hallinnoimaan myynnistä syntyvää rahaliikennettä luotettavasti ja turvallisesti.
– 4H-yrittäjyys on järjestömme avaintoimintoja ja erinomainen tapa tukea nuorten työllistymistä ja osallisuutta. Yhteistyömme MobilePayn kanssa mahdollistaa nuorille 4H-yrittäjille turvallisen, matalan kynnyksen maksutavan. MobilePay on myös digitaalisiin sovelluksiin tottuneille nuorille luontainen maksuväline, joka kulkee helposti kännykässä mukana, 4H:n toimitusjohtaja Tomi Alakoski kommentoi.
4H-järjestö tekee työtä, jotta jokainen suomalainen lapsi ja nuori löytää omat vahvuutensa ja saa mahdollisuuden kasvaa aktiiviseen, kestävään elämäntapaan, työhön ja yrittäjyyteen. Järjestö tavoittaa sekä kaupungeissa että maakunnissa asuvat nuoret ja tarjoaa tasavertaiset mahdollisuudet kaikille asuinpaikasta riippumatta.
– Nuoret ovat olleet ydinkohderyhmämme alusta saakka ja he ovatkin ottaneet MobilePayn käyttöön osaksi päivittäistä arkeaan ensimmäisinä. On hienoa, että nyt pääsemme yhdessä 4H-järjestön kanssa tarjoamaan nuorille joka puolella Suomea kevyen ratkaisun maksujen vastaanottamiseen. Haluamme promota yrittäjyyttä Suomessa ja kehittää nuorten taloustaitoja. Siihen tämä yhteistyö on oiva toimenpide, ja odotamme innolla yhteistyömme tuloksia, MobilePay Finlandin CEO Anniina Heinonen sanoo.
MobilePay on Pohjoismaiden johtava mobiilimaksuratkaisu, joka on ilmainen kaikkien pankkien asiakkaille. Sovellus toimii kaikilla yleisimmillä älypuhelimilla, kaikilla korteilla ja kaikissa maksutapahtumissa, kuten kuluttajien välisissä maksuissa, verkkokaupoissa, pienemmissä myymälöissä, suurilla ketjuilla, sovelluksissa, kansalaisjärjestöjen varainkeruussa, toistuvissa maksuissa ja laskujen maksussa. MobilePay Suomi on osa MobilePay-konsernia. Vuoden 2019 kolmen ensimmäisen kvartaalin aikana tehtyjen siirtojen määrä kasvoi 129 prosentilla verrattuna vastaavaan ajanjaksoon 2018.
Suomen 4H-liitto on valtakunnallinen nuorisojärjestö, jossa on 50 000 jäsentä. Lapsille ja nuorille monipuolista toimintaa järjestävät yli 200 4H-yhdistystä eri puolilla Suomea. 4H on toiminut Suomessa nuorten työllistäjänä jo yli 90 vuoden ajan. Työelämä- ja yrittäjyyskasvatus ovat tärkeä osa 4H-nuorisotyötä. Yli 8 000 nuorta vuosittain saa työkokemuksen 4H:n kautta. Lue lisää: www.4h.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Anniina Heinonen
CEO, MobilePay Finland Oy
anniina.heinonen@mobilepay.fi
050 422 3122
Tomi Alakoski
Toimitusjohtaja, 4H
tomi.alakoski@4h.fi
040 501 5307
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö.
Annamme lapsille ja nuorille mahdollisuuden löytää omat vahvuutensa tekemällä oppien. Luomme harrastuksen kautta turvallisen ja vastuullisen polun aktiiviseen ja kestävään elämäntapaan, työelämään ja yrittäjyyteen. Toimimme sen puolesta, ettei yksikään lapsi tai nuori jäisi syrjään yhteiskunnasta.
4H-järjestö muodostuu Suomen 4H-liitosta ja eri puolella Suomea sijaitsevista yli 180 paikallisesta 4H-yhdistyksestä. Toiminnassamme on mukana 46 000 jäsentä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen 4H-liitto
"Tää on ihan parasta!", totesivat koululaiset metsätapahtumassa, jonka avasi tänään tapahtuman suojelija, ministeri Adlercreutz3.9.2026 13:30:45 EEST | Tiedote
4H-järjestö ja Suomen Metsäyhdistys kutsuvat tänä lukuvuonna 24 000 kuudesluokkalaista metsään oppimaan. Kaikki kuutoset metsään -toimintaa järjestetään ympäri Suomen.
Nuorten tulevaisuususko on heikentynyt – yrittäjyys on yksi keino vahvistaa sitä1.9.2026 08:50:00 EEST | Tiedote
Nuorten tulevaisuususkoa vahvistetaan antamalla heille enemmän mahdollisuuksia kokeilla omia ideoitaan käytännössä ja nähdä, mitä omalla tekemisellä voi saada aikaan. Yrittäjän päivän kynnyksellä 4H-järjestö vetoaa päättäjiin: jokaisella nuorella Suomessa pitäisi olla mahdollisuus kokeilla yrittäjyyttä matalalla kynnyksellä.
Mediakutsu: ministeri Adlercreutz avaa koululaisten uuden metsätapahtuman Tuusulassa 3. syyskuuta – 4H ja Metsäyhdistys vievät 24 000 kuudesluokkalaista metsään oppimaan20.8.2026 08:24:11 EEST | Tiedote
Kaikki kuutoset metsään -metsäpäivät käynnistyvät syyskuussa eri puolilla Suomea. Toiminnan suojelija on opetusministeri Anders Adlercreutz.
Maatalousmuovit kiertoon yhteisvoimin – Reilu Teko ‑keräys alkaa jälleen5.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Vuonna 1975 alkanut Reilu Teko -säkkikeräys on Suomen pitkäaikaisimpia kierrätystekoja. Keräyksessä varmistetaan, että maatalouden lannoite-, rehu- ja siemensäkkimuovit päätyvät kiertoon ja uusiokäyttöön. Samalla keräys työllistää nuoria paikallisesti. Uutena kumppanina keräykseen tulee mukaan Junttilan Tila.
Harrastustoiminnassa ansioituneita nuoria palkitaan 4H-stipendeillä31.3.2026 09:11:37 EEST | Tiedote
4H-säätiö myöntää vuosittain stipendejä ansioituneille nuorille sekä aktiivisesti 4H:n toiminnassa mukana oleville henkilöille. Nuorten stipendeissä palkitsemisperusteena on pitkäaikainen, monipuolinen, tuloksellinen ja edelleen jatkuva 4H-harrastus. 4H-säätiön myöntämät 12 valtakunnallista stipendiä jaetaan Valtioneuvoston juhlahuoneistossa Helsingissä tiistaina 7.4. kello 14.30. Media on tervetullut tilaisuuteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



