Mökkikysely paljastaa: Suomalaiset säntäsivät mökeille – talviasuminen kiinnostaa yhä useampaa
23.4.2021 08:00:00 EEST | S-Pankki Oyj | Tiedote

Viime keväänä alkanut mökkikuume ja koronan muut vaikutukset näkyvät selvästi S-Pankin Kantarilla teettämän Suuren Mökkikyselyn (PDF) tuloksissa. Yli neljäsosa vastaajista, joilla on mökki käytössään, sanoo viettäneensä mökillä aikaa aiempia vuosia enemmän. Yhtä moni aikoo myös tulevan vuoden aikana mökkeillä aiempaa enemmän.
Useimmiten syyksi lisääntyneelle mökkeilylle mainittiin kaipuu luonnon keskelle. Kolmannes vastaajista on korvannut mökkireissuilla kotimaan ja ulkomaan matkoja. Etätyöt mainitsi syyksi seitsemän prosenttia. Alle 30-vuotiaista viidennes on viettänyt aikaa mökillä ollakseen lähempänä sukua tai perhettä. Karanteeni nousi esiin erityisesti yli 60-vuotiaiden vastauksissa, joista 13 prosenttia vietti sitä mökillä.
”Korona lisäsi suomalaisten kiinnostusta mökkeilyyn ja aiheutti ryntäyksen mökkikaupoille useamman hiljaisemman vuoden jälkeen. Viimeisen vuoden aikana S-Pankin mökkilainakanta on kasvanut kolmanneksella ja kasvu jatkuu edelleen”, kertoo kehityspäällikkö Päivi Huttunen S-Pankista.
Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton asuntomarkkinakatsauksen mukaan mökkikauppojen määrä kasvoi tammi–maaliskuussa 52 prosenttia vuoden 2020 vastaavaan ajankohtaan.
Nuoret haluavat mökille paljuilemaan
Vaatimukset mökin varustelutasosta ovat nousseet selvästi verrattuna vuoteen 2019, jolloin S-Pankki toteutti mökkikyselyn ensimmäisen kerran. Sauna, jääkaappi ja sähköt olivat tärkeimmät mukavuudet molempina vuosina.
”Kyselyn mukaan erityisen paljon ovat lisääntyneet toiveet talviasuttavuudesta, kiinteästä nettiyhteydestä ja juoksevasta vedestä. Tämä kertoo siitä, että arki etätöineen on siirtymässä mökille. Monet ”mökit” ovatkin nykyisin täysin varusteltuja kakkosasuntoja”, Huttunen sanoo.
Eri ikäryhmien toiveet mökin mukavuuksista ovat muuten varsin yhteneväisiä, mutta yksi asia erottaa sukupolvet toisistaan. Kolmannes alle 30-vuotiaista pitää paljua tärkeänä, kun yli 70-vuotiaista näin ajattelee vain kuusi prosenttia.
Lisääntyneet toiveet mökin varustelusta näkyvät myös mökkibudjeteissa. Suurin osa mökin ostoa suunnittelevista on valmis maksamaan mökistä 40 000–150 000 euroa. Vuoteen 2019 verrattuna useampi olisi valmis sijoittamaan mökkiin yli 80 000 euroa.
”Kiinnostavaa on, että jopa lähes viidennes mökistä haaveilevista olisi valmis maksamaan siitä yli 150 000 euroa. Se on jo omistusasunnon hinta”, Huttunen sanoo.
Mökin ostamista pohtiessa kannattaa olla hyvissä ajoin yhteydessä pankkiin lainan hakemista ja omalle kukkarolle sopivan lainasumman haarukointia varten, Päivi Huttunen muistuttaa.
”Ostohinnan ja mahdollisten remonttikulujen lisäksi mökinomistajan on tärkeä varautua myös erilaisiin ylläpitokuluihin. Tiemaksuista, kiinteistöverosta, sähköstä, jätemaksusta ja muista säännöllisistä kuluista voi kertyä vuodessa pitkä penni lainanlyhennysten päälle”, hän vinkkaa.
Tutkimuksen toteutti S-Pankin toimeksiannosta Kantar. Tutkimusaineisto kerättiin Kantarin internet-paneelissa 26.2.–3.3.2021. Tutkimukseen vastasi 1 007 yli 15-vuotiasta suomalaista. Vastaajajoukko edustaa 15–79-vuotiasta väestöä. Virhemarginaali korkeintaan 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa koko vastaajajoukossa.
Lisätietoja:
Päivi Huttunen, kehityspäällikkö, S-Pankki, p. 045 152 0766, paivi.huttunen@s-pankki.fi
S-Pankin viestintä, p. 050 573 5855, viestinta@s-pankki.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi Huttunen, kehityspäällikkö, S-Pankki, p. 045 152 0766, paivi.huttunen@s-pankki.fi
S-Pankin viestintä, p. 050 573 5855, viestinta@s-pankki.fi
Päivi HuttunenLainojen kehityspäällikkö
Asumisen ja koko elämän rahoittamisen kommentaattori, joka tuntee suomalaisen kodinostajan sielunmaailman läpikotaisin.
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
S-Pankki on suomalainen pankki, joka haluaa mahdollistaa vähän rahakkaamman huomisen jokaiselle lompakon paksuudesta riippumatta. Meillä asiantuntemus tarkoittaa sekä talouden että ihmisen ymmärtämistä: osana S-ryhmää tunnemme 3,1 miljoonan asiakkaamme arjen. Uudistamme pankkialaa tarjoamalla ylivoimaista helppoutta ja hyötyä pankin ja kaupan palveluita yhdistämällä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
Spararnas Finland: Vardagen gör finländarna till investerare – över 70 000 sparar vid varje kortköp17.3.2026 08:00:00 EET | Pressmeddelande
S-Bankens nya översikt Spararnas Finland visar att automatisering, fonder och mikrosparande förändrar på vilket sätt finländarna ökar sin förmögenhet. S-Bankens mikrospartjänst Spararen har redan över 130 000 användare som sparar i genomsnitt 105 euro i månaden. Närmare 71 000 av Spararen-användarna överför pengar till sina besparingar vid varje debit-kortköp. Spartjänster med låg tröskel lockar även förstagångsinvesterare.
Säästäjien Suomi: Arki tekee suomalaisista sijoittajia – yli 70 000 säästää jokaisella korttiostolla17.3.2026 08:00:00 EET | Tiedote
S-Pankin uusi Säästäjien Suomi -katsaus osoittaa, että automaatio, rahastot ja mikrosäästäminen muuttavat tapaa, jolla suomalaiset kerryttävät varallisuuttaan. S-Pankin mikrosäästämispalvelu Säästäjällä on jo yli 130 000 käyttäjää, jotka säästävät keskimäärin 105 euroa kuukaudessa. Lähes 71 000 Säästäjä-palvelun käyttäjistä siirtää jokaisesta debit-korttiostoksestaan rahaa säästöön. Matalan kynnyksen säästämisen palvelut houkuttelevat mukaan myös ensikertalaisia sijoittajia.
Euroopan keskuspankin 19.3.2026 korkokokouksen ennakko: EKP tarkkailee inflaatiopaineita ja pitää korkonsa yhä ennallaan16.3.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Euroopan keskuspankin (EKP) koroista päättävä neuvosto kokoontuu tällä viikolla vuoden toiseen rahapolitiikkakokoukseen, josta korkopäätös saadaan torstaina 19.3. Päättäjillä on paljon pohdittavaa, sillä maaliskuun alussa aloitetut sotatoimet Iranissa ja Lähi-idässä ovat muuttaneet inflaationäkymiä ja epävarmuus tulevasta on huomattavaa. Arvioimme S-Pankissa EKP:n jäävän vielä tarkkailemaan ensisijaisesti energiahinnoista kumpuavia inflaatiopaineita, ja pitävän talletuskorkonsa torstaina ennallaan 2,0 prosentissa, missä se on ollut kesäkuusta 2025 lähtien.
Tutkimus: kuusi kymmenestä on varautunut asumisen lisäkuluihin – lähes puolet kokee kustannusten yllättäneen11.3.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Suomalaisten asumiskustannukset pysyvät useimmilla hallinnassa, mutta arjen yllätykset ovat silti tavallisia. S-Pankin teettämän tuoreen kyselyn mukaan lähes joka toinen suomalainen on viimeisen vuoden aikana kohdannut tilanteen, jossa asumisen kuukausikustannukset ovat olleet suuremmat kuin mihin oli varautunut. Yli puolella suomalaisista on yli 1 000 euron säästöt yllättäviä asumismenoja varten.
Bankbedrägerier sker nu via telefonsamtal och WhatsApp – brottslingar söker nya metoder att nå finländare10.3.2026 08:23:52 EET | Pressmeddelande
Formen av bankbedrägerier har förändrats och brottslingar kontaktar finländare allt oftare direkt per telefon och meddelandetjänster. ”Bankerna och myndigheterna kan förhindra och identifiera bedrägerier, men systemet fungerar inte utan människors eget omdöme”, säger Leo Niemelä, datasäkerhetschef på S-Banken.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
