Suomen Monikkoperheet ry

Monikkoperheiden ohjaukseen valmistui päivitetty opas

Jaa
Suomen Monikkoperheet ry on julkaissut päivitetyn version Hyvä alku monikkovanhemmuuteen -ohjausmateriaaliin kuuluvasta monikkoperhevalmennusoppaasta. Opas on tarkoitettu monikkoperhevalmennuksen ohjaukseen terveydenhoitoalan ammattilaisille. Myös monikkovanhemmat voivat käyttää opasta neuvolaseurannan tukena tai itseopiskelumateriaalina.

Oppaan uuteen versioon on koottu tuoretta tutkimustietoa kaksosten ja kolmosten odotuksesta, synnytyksestä ja vanhemmuudesta sekä arjesta kotona uusien perheenjäsenten kanssa. Päivitetyssä oppaassa monikkoperheet kohdataan yhä monimuotoisempina.

− Päivitetty opas vastaa nykykäytäntöjä raskauden seurannassa ja synnytyksen hoitamisessa. Se tuo uutta tutkimustietoa vanhemmuuteen kasvusta, monikkovanhemmuudesta sekä monikkolasten yksilöllisyyden tukemisesta, oppaan toimittanut terveystieteiden tohtori Jenni Kerppola kertoo.

Täysin uusina sisältöinä oppaassa on monimuotoisiin perheisiin keskittyvä luku sekä kestävän kehityksen teemat, joilla kannustetaan monikkoperheitä pohtimaan ekologisia valintoja pikkulapsiarjessa. Myös isien osuutta tuodaan yhä näkyvämmäksi.

Oppaan kirjoittamiseen on osallistunut laaja joukko monikkoperheiden ja terveydenhuollon asiantuntijoita. Opas on julkaistu sähköisenä versiona Suomen Monikkoperheet ry:n verkkosivuilla www.monikkoperheet.fi ja se lähetetään sähköpostitse Suomen äitiys- ja lastenneuvoloihin loppuvuoden aikana. Myös ohjaustilanteen tueksi laaditut esitysdiat on päivitetty ja ne ovat saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Ohjausmateriaali on maksuton.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Monikkoperheet ry
Suomen Monikkoperheet ry
Ilmarisenkatu 17 A
40100 JYVÄSKYLÄ

https://monikkoperheet.fi/

Suomen Monikkoperheet ry

Suomen Monikkoperheet ry on Suomessa toimivien alueellisten monikkoperheyhdistysten valtakunnallinen kattojärjestö. Järjestö on perustettu vuonna 1995. Toiminnan päätavoitteita ovat kaksos-, kolmos- ja nelosperheistä kertovan tiedon jakaminen, edunvalvonta ja vertaistuki. Järjestön päärahoittaja on Veikkaus. Suomessa toimii tällä hetkellä vapaaehtoisvoimin 16 alueellista monikkoperheyhdistystä, jotka järjestävät tapahtumia ja toimintaa jäsenistölleen omalla toimialueellaan.

Monikkoperheet

Monikkoperheellä tarkoitetaan perhettä, johon syntyy kerralla kaksi tai sitä useampi lapsi. Suomessa syntyy vuosittain kaksoset noin 600-700 perheeseen ja kolmoset noin 5-10 perheeseen. Nelosia syntyy harvoin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Monikkoperheet ry

Suuri osa kotipalveluapua tarvitsevista monikkoperheistä tarvitsisi sitä pitkäkestoisemmin30.1.2023 11:31:55 EET | Tiedote

Monimuotoiset perheet -verkosto teetti syyskuussa 2022 valtakunnallisen kyselyn lapsiperheiden kotipalvelusta. Kyselyyn vastasi 664 alle 18-vuotiaan lapsen vanhempaa ympäri Suomea. Kyselyn teknisestä toteutuksesta vastasi konsulttiyhtiö Innolink. Monikkoperheitä oli 36 prosenttia kyselyyn vastaajista. Suurin osa palvelua saaneista monikkoperheistä koki sen vastanneet hyvin tarpeisiinsa. Kyselyn tulokset paljastivat kotipalvelusta kuitenkin myös monia kehittämisen kohteita.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye