Suomen ympäristökeskus

Motiva ja Suomen ympäristökeskus tiedottavat: Ilmasto- ja talousjohtamisen malli kaikille kunnille sovellettavaksi

25.1.2023 08:00:00 EET | Suomen ympäristökeskus | Tiedote

Jaa
Resurssiviisaat Fisu (Finnish Sustainable Communities) -kunnat ovat yhdessä rakentaneet mallin ilmasto- ja talousjohtamisen kytkemiseksi. Tämä tarjoaa kaikille kunnille apua siihen, kuinka ilmastotyö käytännössä sovitetaan kunnan vuosittaiseen taloussuunnitteluun ja -seurantaan.
Kuva: AdobeStock
Kuva: AdobeStock

”Mallissa on vaihe vaiheelta kuvattu, miten ilmastoasiat kytkeytyvät kunnan vuosittaiseen budjettikiertoon ja miten ilmastoasiat pitäisi huomioida suunnittelussa, talousarviossa, seurannassa ja tilinpäätöksessä”, sanoo hankkeen projektipäällikkönä toiminut Anna Sahiluoma Motivasta.

Uraauurtavan mallin työstämiseen ovat osallistuneet Ii, Joensuu, Jyväskylä, Kuopio, Lahti, Riihimäki ja Turku kukin omista lähtökohdistaan ja kehitystarpeistaan. Mukana työskentelyssä oli ilmastoasiantuntijoiden lisäksi myös kuntien talousosaajat. Työ tehtiin osallistuvien kuntien, ympäristöministeriön, Kuntarahoituksen ja Sitran rahoittamassa Resurssiviisaiden kuntien talous- ja ilmastojohtaminen (Reetta) -hankkeessa.

Tuloksena kaikille kunnille tarjotaan käytännön työkaluja ja malliasiakirjoja, jotka on koottu Fisu-verkkosivuille. Mallin eri osa-alueista on koostettu materiaalia ja hyviä esimerkkejä.

”Yksi merkittävä oppi on ollut kuntien sisäisen keskustelun merkitys yli toimialarajojen. Poikkileikkaavia teemoja on edistettävä yhdessä kunnan taloustiimin kanssa, jotta saadaan vaikuttavuutta”, Sahiluoma korostaa.

Talous- ja ilmastojohtamisen yhteen sovittaminen on jatkuva prosessi. Jokaisen kunnan olemassa olevat toimintatavat, organisaatiokulttuuri ja resurssit vaikuttavat merkittävästi työhön. Kerralla ei kuitenkaan tule valmista kellään.

Pitkäjänteistä työtä tiedolla johtamisen parantamiseksi

Lähivuosina kunnat joutuvat yhä useammin kohtaamaan ilmastonmuutoksen etenemisen ja ratkaisemaan monia siihen liittyviä käytännön ongelmia. Sekä talouden vuosikierron että päästövähennysten näkökulmasta vuosi on lyhyt aika. Tavoitteita pitäisikin edistää pitkäjänteisesti.

"Reetta-hanke on ollut vaikuttava ja vakuuttava hanke ilmasto- ja talousjohtamisen kytkemisessä kuntien jokapäiväiseen toimintaan. Erinomainen esimerkki verkostomaisesti tehdystä projektista, jossa on mukana aktiivisia ja innovatiivisia edelläkävijäkuntia. Hienoa on, että työ jatkuu luontevasti Fisu-verkoston uudessa yhteishankkeessa”, toteaa ohjelmapäällikkö Olli-Pekka Pietiläinen ympäristöministeriöstä.

Kunnissa tuotetaan valtava määrä tietoa, mutta sen hyödyntämisessä on vielä parantamisen varaa. Fisu-verkoston edelläkävijäkunnat kokeilevat ja testaavat ratkaisuja, joita sitten jaetaan laajemmin kuntakentän hyödyksi.

”Kaikkien ei tarvitse tehdä samoja virheitä. Kannattaa kopioida parhaat käytännöt ja soveltaa niitä oman kunnan toimintaan. Reettaa seuraavassa Resurssiviisaiden kuntien tiedolla johtaminen (Reijo) -hankkeessa on tarkoitus pureutua uusiin tapoihin kerätä ja hyödyntää entistä tehokkaammin ja vaikuttavammin erilaista resurssiviisaustietoa”, erityisasiantuntija Janne Pesu Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.

Tiedon kerääminen yksittäisistä hankkeista tai hankinnoista saattaa olla paljon vaikeampaa kuin on ajateltu. Kokonaistavoitteen saavuttamiseksi ja seuraamiseksi keskeisten hankkeiden ja hankintojen päästövähennyksien, kustannuksien ja säästöjen seuraaminen on tärkeää, jotta myös poikkeamiin pystytään puuttumaan.

Fisuun kuuluu tällä hetkellä yksitoista kuntaa. Fisu-verkoston koordinaattoreina toimivat Suomen ympäristökeskus Syke ja Motiva, jotka yhdessä muodostavat Fisu-kuntia tukevan palvelukeskuksen.

Verkkosivut:

Lisätietoja:

Motiva, asiantuntija Anna Sahiluoma, anna.sahiluoma@motiva.fi, puh. 044 551 4124

Suomen ympäristökeskus, erityisasiantuntija Janne Pesu, janne.pesu@syke.fi, puh. 050 341 2897

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa

Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.

Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.

Puh:029 525 1072syke_ajankohtaiset@syke.fi

Kuvat

Kuva: AdobeStock
Kuva: AdobeStock
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen ympäristökeskus
Suomen ympäristökeskus
Latokartanonkaari 11
00790 HELSINKI

0295 251 000https://www.syke.fi

On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Syke on tutkimuslaitos, jossa työskentelee 650 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus

A sustainable energy transition strengthens Finland’s security and supports the achievement of climate goals30.6.2026 10:59:23 EEST | Press release

Finnish Environment Institute, Geological Survey of Finland (GTK) and VTT press release: A transition to a sustainable, electrified and fossil-free energy system is essential in order to reduce risks and achieve climate targets. Finland’s dependence on imported fossil fuels weakens energy security and limits opportunities for economic growth. Although the use of imported fossil fuels has already been successfully reduced, further action is still needed to advance a sustainable energy transition.

Kuivuus pitää järvien ja pohjavesien pinnat poikkeuksellisen alhaalla sateista huolimatta16.6.2026 12:01:00 EEST | Tiedote

Alkukesän sateista huolimatta kuivuuden vaikutukset näkyvät edelleen eri puolilla maata. Järvien vedenpinnat ovat yhä selvästi ajankohdan keskiarvojen alapuolella, ja pohjaveden pinnat ovat monin paikoin poikkeuksellisen alhaalla. Vaikka sateet ovat paikoin kohentaneet tilannetta ja pienentäneet akuuttia kuivuutta, vesistöjen ja pohjavesien palautuminen on hidasta. Kuivuustilanteen kehittyminen riippuu loppukesän sademääristä. Kuivuuden vaikutukset voivat jatkua vielä pitkään, vaikka sateita saataisiin lisää. Suomen ympäristökeskus seuraa kuivuustilannetta edelleen aktiivisesti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye