Naiset mukaan taloyhtiöiden hallituksiin!
5.3.2021 07:55:00 EET | Kiinteistöliitto | Tiedote

”Isännöintialalla naisten osuus on kasvanut viime vuosina selvästi, mutta taloyhtiöiden hallituksissa naisia on edelleen selvästi vähemmän kuin miehiä”, toteaa Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.
Kevään yhtiökokouskausi on jo käynnissä, ja yksi varsinaisen yhtiökokouksen tärkeimmistä asioista on hallituksen valitseminen. Kiinteistöliiton tekemän selvityksen mukaan taloyhtiöiden hallitukset ovat miesvaltaisia, ja naisia niissä on vain noin kolmannes.
”Naisille on tilausta taloyhtiöiden hallituksissa. Siellä he pystyvät vaikuttamaan taloyhtiön asioiden hoitamiseen, asumisviihtyvyyteen ja omaisuuden arvoon”, Pynnönen sanoo.
Kristel Pynnönen muistuttaa kaikkia taloyhtiön asioista kiinnostuneita, ettei hallitustyöskentelyyn osallistuakseen tarvitse olla kiinteistönpidon tai rakennusalan osaaja.
”Hallituksen jäsenen tärkein ominaisuus on kiinnostus omasta taloyhtiöstä. Tärkeää on tahto toimia taloyhtiön parhaaksi ja kiinnostus ottaa asioista selvää”, Pynnönen korostaa.
Pynnösen mielestä hallituksen jäsenyyttä harkitsevat pelkäävät usein liikaa myös vastuukysymyksiä.
”Vastuuta pelätään usein aivan turhaan. Riittää, että hallituksen jäsenet toimivat huolellisesti ja pyrkivät ottamaan asioista selvää silloin, kun oma osaaminen ei riitä.”
Yhteyshenkilöt
Kristel Pynnönenapulaispäälakimies
Puh:040 579 6978kristel.pynnonen@kiinteistoliitto.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.
Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto
Hallituksen tunnettava taloyhtiön sopimukset ja käsiteltävä hinnankorotukset22.9.2026 08:55:00 EEST | Tiedote
Taloyhtiön solmimat sopimukset vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka suuria kustannuksia yhtiölle koituu kuukausittain maksettavista palveluista, kuten esimerkiksi isännöinnistä, kiinteistönhuollosta ja siivouksesta. Sen vuoksi taloyhtiön hallituksella on tärkeä rooli kustannusten kurissa pitämisessä.
Kiinteistöliiton johtoryhmä uudistunut 1.9.202611.9.2026 11:03:27 EEST | Tiedote
Kiinteistöliiton johtoryhmään kuuluvat 1.9.2026 alkaen toimitusjohtaja Mia Koro-Kanervan lisäksi yhteysjohtaja, YTM Timo Tossavainen, johtaja, tradenomi Jaana Kuoppala (talous ja hallinto), johtaja, KTM Juho Järvinen (jäsenpalvelut ja kehitys), johtaja, VT Jenni Hupli (vaikuttaminen, vastuullisuus, media) ja johtaja, DI Petri Pylsy (tekniikka, tutkimus, data).
Päästökauppa on toimiva työkalu taloyhtiöiden päästöjen vähentämisessä10.9.2026 09:07:00 EEST | Tiedote
Euroopan unionissa käydään parhaillaan keskustelua päästökaupan tulevaisuudesta. Kiinteistöliiton mielestä päästökauppaa ei saa heikentää, sillä se on osoittautunut tehokkaaksi työkaluksi asumisen päästöjen vähentämisessä.
Kuntakohtaiset kiinteistökustannukset nousseet tänä vuonna lähes kaikissa kunnissa9.9.2026 08:57:00 EEST | Tiedote
Kuntakohtaiset kiinteistökustannukset eli kaukolämmön, veden ja jätehuollon hinta sekä kiinteistövero ovat nousseet tänä vuonna lähes kaikissa Kiinteistöliiton Indeksitalo-vertailun kunnissa. Vertailussa on mukana 59 suomalaista kaupunkia ja kuntaa, joista kustannukset nousivat 55:ssä. Keskimäärin kustannukset ovat nousseet kaksi prosenttia.
Kiinteistöliiton toive parveketupakoinnin kieltämisestä lailla ei sisälly hallituksen esitykseen27.8.2026 15:12:20 EEST | Tiedote
Kiinteistöliiton ensisijainen toive parveke- ja huoneistopihojen tupakoinnin kieltämisestä lailla taloyhtiöissä ei sisälly hallituksen torstaina 27.8.2026 antamaan tupakkalain muutosesitykseen. Parveke- ja huoneistopihatupakoinnin kieltäminen suoraan lailla kohtelisi samassa taloyhtiössä asuvia osakkaita ja vuokralaisia tulevaisuudessa yhdenvertaisesti. Lakiesitys sisältää kuitenkin muita merkittäviä muutoksia asuntoyhteisöjen tupakointikieltosääntelyyn.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

