Neljä museota Vuoden museo -kilpailun finaaliin
28.1.2022 11:51:17 EET | Suomen museoliitto | Tiedote

Palkintolautakunta vierailee kevään aikana finalistimuseoissa ja jakaa palkinnot Valtakunnallisten museopäivien Museopalkintogaalassa Ahvenanmaalla 19. toukokuuta 2022. Gaalassa jaetaan myös Vuoden museojulkaisu- ja Vuoden museokauppa -palkinnot. Lisäksi palkintolautakunta voi halutessaan jakaa Vuoden erikoispalkinnon.
Vuoden museoksi valitaan vaikuttava ja esimerkillinen museo
Vuoden museo -tunnustuspalkinto myönnetään museolle, joka on edistänyt merkittävällä tavalla museoalan yhteiskunnallista näkyvyyttä ja vaikuttavuutta omalla toiminta-alueellaan. Se voi olla myös tunnustus kokoelmiin, näyttelyihin tai museopedagogiaan liittyvistä saavutuksista tai muusta innovatiivisesta toiminnasta.
Vuoden museo -tittelin ovat aiemmin voittaneet Suomen maatalousmuseo Sarka, Satakunnan Museo, EMMA – Espoon modernin taiteen museo, Helsingin kaupunginmuseo, Ahvenanmaan merenkulkumuseo, Serlachius-museo Gösta ja Forssan museo.
Vuoden museojulkaisu
Vuoden museojulkaisu -kilpailuun ilmoitettiin 23 museoiden julkaisemaa kirjaa. Palkinto jaetaan julkaisulle, joka sisällön ja esitystavan innovatiivisuudella tavoittaa poikkeuksellisen hyvin kohderyhmänsä. Kirjat ovat parhaillaan palkintolautakunnan luettavina ja arvioitavana. Vuoden museojulkaisu -kilpailun finalistit julkistetaan myöhemmin keväällä.
Palkintolautakunnan jäseninä ovat ICOMin edustajat Anne Laiti (lautakunnan puheenjohtaja), Tuulia Tuomi ja Elina Makkonen sekä kulttuurijohtaja Samu Forsblom, toimittaja Toivo Haimi, kulttuuriasiainneuvos Mirva Mattila ja museonjohtaja Sami Louekari. Lautakunnan sihteerinä toimii Museoliiton viestintäpäällikkö Tuuli Rajavuori.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Palkintolautakunnan puheenjohtaja Anne Laiti, p. 050 518 4591, anne.laiti@lahti.fi
Palkintolautakunnan sihteeri Tuuli Rajavuori, p. 0444 300 710, tuuli.rajavuori@museoliitto.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen museoliittoPohjoisesplanadi 35 Aa
00100 HELSINKI
museoliitto(a)museoliitto.fihttp://www.museoliitto.fi
Suomen museoliitto on museoalan keskusjärjestö. Sen 211 yhteisöjäsentä ylläpitävät yli 400 ammattimaisesti hoidettua museokohdetta: kulttuurihistoriallisia museoita, taidemuseoita ja tiedekeskuksia. Museoliitto valvoo museoiden etua, edustaa museoita alan yhteisissä kysymyksissä ja toimii museoiden yhteistyöverkostona.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen museoliitto
Museobarometri: Kulttuuriperinnön suojaamisen merkitys on kasvanut museoissa17.8.2026 12:18:49 EEST | Tiedote
Suomalaisten museoiden näkemyksen mukaan kulttuuriperinnön suojaamisesta on tullut aiempaa tärkeämpi osa yhteiskunnan turvallisuutta. Valtaosa Museobarometri-kyselyyn vastanneista museonjohtajista arvioi, että kulttuuriperinnön suojaamisen merkitys on kasvanut. Museonjohtajat uskovat, että museot vahvistavat yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta ja kriisinkestävyyttä.
Museot avaavat ovensa päättäjille – yli 60 poliitikkoa osallistuu ensi viikolla Poliitikon museoharjoitteluun ympäri Suomea14.8.2026 14:58:05 EEST | Tiedote
Valtakunnallinen Poliitikon museoharjoittelu -viikko käynnistyy maanantaina 17.8. Kampanjaviikon aikana yli 60 puoluejohtajaa, kansanedustajaa sekä kunta- ja aluevaltuutettua tutustuu museoiden arkeen osallistumalla käytännön museotyöhön eri puolilla Suomea. Museoliiton järjestämää kampanjaa vietetään 17.–21.8.2026 yli 30 museossa ympäri maan. Media on tervetullut seuraamaan päättäjien harjoittelupäiviä.
Museoilla on hyvä maine suomalaisten mielissä – museoalan Luottamus&Maine tutkittiin ensimmäistä kertaa11.8.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset arvioivat museoalan maineen hyväksi. Erityisen onnistuneiksi koetaan museoiden vastuullisuus sekä niiden tarjoamat tuotteet ja palvelut. Museoalan etujärjestö Suomen museoliiton tilaama Luottamus&Maine-tutkimus vahvistaa kuvaa museoista yhteiskunnan luotettuina instituutioina.
Museoliiton mitalit museotoiminnan puolesta toimineille vuonna 202622.5.2026 13:19:50 EEST | Tiedote
Suomen museoliiton hallitus on myöntänyt viisi mitalia museoalalla ansioituneille henkilöille. Mitalit menivät tänä vuonna ansioituneille museo-osaajille Rovaniemelle, Porvooseen, Helsinkiin ja Outokumpuun. Kuvanveistäjä Kauko Räsäsen suunnitteleman Suomen museoliiton 50-vuotismitalit saivat museonjohtaja Riitta Kuusikko, filosofian maisteri Peggy Frankenhaeuser, kokoelmapäällikkö Elina Leskelä, arkkitehti Klas Fontell sekä diplomi-insinööri, kaivosinsinööri Arto Hakola.
Särestöniemi-museo on Vuoden museo 202621.5.2026 20:53:28 EEST | Tiedote
Vuoden museo 2026 -kilpailun voittajaksi on valittu Särestöniemi-museo Kittilästä. Voittaja julkistettiin Museogaalassa Hämeenlinnassa torstaina 21. toukokuuta 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
