Nuorilla naisilla työn henkistä kuormitusta muita enemmän

Yleinen työttömyyskassa YTK kysyi jäseniltään maaliskuussa, mikä olisi ensimmäinen asia, jonka he haluaisivat parantuvan nykyisessä työssään. Asiaa tiedusteltiin osana laajaa Jäsenpulssi-kyselytutkimusta, johon vastasi lähes 20 000 YTK:n jäsentä.
Kysyttäessä, mikä olisi ensimmäinen asia, jonka haluaisit parantuvan nykyisessä työssäsi, 25–34-vuotiaista naisista 23 % valitsi vaihtoehdon ”työn henkinen kuormittavuus”. Saman ikäryhmän miehistä tämän vaihtoehdon valitsi 13 %. Alle 25-vuotiailla tulos oli samansuuntainen.
Vanhemmilla vastaajilla erot tasoittuvat. Yli 35-vuotiaat naiset ja miehet kertovat työn henkisen kuormituksen olevan samoissa määrin ongelma.
Nuorilla naisilla työn henkinen kuormitus on siis suurempaa kuin nuorilla miehillä, mutta myöhemmin työuralla ero tasoittuu.
"Ihmiset, jotka ovat hyviä ja osaavia työssään, saattavat kuitenkin epäillä omaa osaamistaan tai omia ansioitaan työssään menestymisessä eli potea ns. huijarisyndroomaa. Varmasti hyvin monessa organisaatiossa pohditaan, miten työyhteisöissä voitaisiin purkaa näitä paineentuntoja tai luoda turvallisuutta”, pohtii YTK:n toimitusjohtaja Auli Hänninen.
Varmuus työn jatkumisesta tärkeää etenkin keski-ikäisille miehille
Naisilla on läpi ikäryhmien hieman miehiä enemmän aikeita vaihtaa työpaikkaa. Ero ei ole iso, kyse on muutamista prosenteista.
Selkeimmin tämä näkyy nuorissa aikuisissa. Kysyttäessä “harkitsetko tällä hetkellä työpaikan vaihtoa?” 25–34-vuotiaista naisista 38 % vastasi kyllä, mikä on kaikista ikä-sukupuoliryhmistä eniten. Saman ikäisistä miehistä näin vastasi 34 %.
Työpaikan vaihtoaikeet pienenevät vanhemmissa ikäryhmissä. 55–64-vuotiaista vastaajista enää 19 % harkitsee työpaikan vaihtamista, eikä tuloksessa ole tässä ikäryhmässä sukupuolten välillä enää eroa.
“Työn kuormittavuus ja työpaikan vaihtoaikeet ovat molemmat korkealla tasolla nuorilla, työuransa alkupuolella olevilla naisilla. Meillä on huutava työntekijäpula esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla. Nyt on oikea aika pohtia tulevien hyvinvointialueiden organisoimista ja johtamista ja rakentaa se niin, että se tukee työssä menestymistä ja työhyvinvointia”, Auli Hänninen sanoo.
Varmuus työn jatkumisesta olisi tärkeää etenkin työuran loppupuolella, mutta myös alkutaipaleella oleville miehille. 55–64-vuotiasta miehistä 25 % ja 18–24-vuotiaista 23 % valitsi tämän vaihtoehdon keskeisimpänä.
Jäsenpulssi-kyselytutkimus lähetettiin kaikille YTK:n jäsenille. Vastauksia kertyi yhteensä 19 797 kappaletta. Kyselyn vastausaika oli 4.-13.3.2022.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilona KangasAsiakkuus- ja viestintäjohtaja
Puh:050 590 7853ilona.kangas@ytk.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Yleinen työttömyyskassa YTK on kaikkien alojen palkansaajien työttömyyskassa, joka vakuuttaa yli puoli miljoonaa palkansaajaa työttömyyden varalta. Jäsenmäärältään YTK on Suomen suurin työttömyyskassa. Tehtävämme on järjestää ansioturva jäsenillemme tehokkaasti, helposti ja inhimillisesti. Palvelemme valtakunnallisesti verkossa. Meillä työskentelee yli 200 ansioturvan ammattilaista. www.ytk.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta YTK
Työttömyyden taso vakiintui, yli 60-vuotiaiden tilanne tasaisen hankala7.6.2023 07:50:00 EEST | Tiedote
Suomen suurimman työttömyyskassan jäsenistön työttömyys on samalla tasolla kuin vuosi sitten. Haasteet kasaantuvat työuran loppuun.
Yli 26 000 uutta jäsentä YTK:lle alkuvuonna23.5.2023 08:25:00 EEST | Tiedote
YTK Työttömyyskassa jatkaa vahvaa kasvuaan. Suomen suurimpaan työttömyyskassaan on liittynyt alkuvuoden aikana jo yli 26 000 uutta jäsentä. Kaiken kaikkiaan jäseniä on nyt noin 530 000.
Työttömyys lähti huhtikuussa laskuun11.5.2023 07:50:00 EEST | Tiedote
Työttömyys aleni huhtikuussa, kertovat Suomen suurimman työttömyyskassan luvut. Etelä-Karjala on noussut maakunnista työttömyyden kärkeen.
Työttömyys jatkaa kasvuaan kesää kohti26.4.2023 07:35:00 EEST | Tiedote
Suomen suurimman työttömyyskassan jäsenistön työttömyys nousi helmikuusta 0,7 prosenttiyksikköä.
Jättikysely: 70 % haluaa lisätoimia työllisyyden parantamiseksi29.3.2023 07:50:00 EEST | Tiedote
Vain 9 % vastaajista lyhentäisi ansioturvan kestoa. Mielipiteensä kertoi yli 18 500 YTK:n jäsentä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme