Nuorten arkeen hyviä hetkiä Hope ry:n kautta – SSO tukee toimintaa
17.2.2021 14:02:40 EET | Suur-Seudun Osuuskauppa SSO | Uutinen

Viime kevään rajoitustoimenpiteiden vuoksi monen koululaisen arki muuttui ja myös lasten sosiaaliset kontaktit vähenivät lisäten lasten ja nuorten syrjäytymistä. ”Halusimme SSO:ssa kantaa kortemme kekoon lasten ja nuorten syrjäytymistä ehkäisevän työn tukemiseksi myös tällä tavoin. Järjestimme lähinnä sosiaalisessa mediassa näkyvän pienimuotoisen kampanjan lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi. Otimme asiakasomistajat mukaan ja pyysimme heitä ehdottamaan paikallista toimijaa, joka tekee työtä lasten ja nuorten hyvinvoinnin saralla ja jonka toimintaa SSO voisi tukea lahjoituksella. Ehdotuksia tuli useita ja tukikohteeksi valikoitui Hope ry Lohja. Lahjoitamme paikalliselle hyväntekijälle 1000 euron tukisumman toiminnan tukemiseksi”, kertoo asiakkuus- ja viestintäpäällikkö Anu Karppinen.
”Olimme erittäin ilahtuneita siitä, että meidät HOPE Lohja oli ehdotettu tukikohteeksi, iloitsee Hope Lohjan tiiminvetäjä Marju Ojanperä. Jo tämä ehdokkuus oli osoitus siitä, että vapaaehtoistyötämme arvostetaan ja olimme siitä erittäin otettuja. Isot kiitos kaikille meitä ehdottaneille. Olemme erittäin kiitollisia siitä, että tulimme valituksi hyväntekeväisyyskohteeksi muiden ehdokkaiden joukosta”, kiittelee Ojanperä
”HOPE Lohjan teemana on tänä vuonna `Luovuus ja lukeminen`. Koronavirusepidemian vuoksi lapset ja nuoret ovat aiempaa enemmän viettäneet aikaa kotona. Jo ennen epidemiaa olemme saaneet asiakasperheiltämme vaateapupyyntöjen ohessa yhteydenottoja, joissa pyydetään lapsille askartelu- tai kuvataidetarvikkeita, juuri tiettyjä kirjoja, erilaisia opiskeluvälineitä tai lukemisen opetteluun liittyvää materiaalia. Vuoden 2021 aikana haluamme auttaa asiakasperheidemme huoltajia saamaan lapsilleen kotiin viihdyttäviä ja kehittäviä tarvikkeita, jotka vastaisivat juuri kunkin lapsen ja/tai nuoren yksilöllisiä tarpeita. Tavoitteenamme on antaa jokaiselle vaateapua kauttamme saavalle 6-17-vuotiaalle lapselle (ikätason mukaisesti) lahjakortti kirjakauppaan näitä hankintoja varten, joko yksin tai huoltajan kanssa tehden ja pienemmille yli 3-5-vuotiaille "puuhapussi", konkreettisten tarvikkeiden muodossa. Tulemme käyttämään lahjoituksen lahjakorttien, sekä näiden muiden tarvikkeiden hankintaan”, kertoo Ojanperä.
Yhteyshenkilöt
Anu Karppinenasiakkuus- ja viestintäpäällikkö
Puh:+358447705365anu.karppinen@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
Asiakkaiden luottamus SSO:hon säilynyt vahvana27.2.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Syksyllä 2025 tehdyssä Luottamus & Maine -tutkimuksessa Suur-Seudun Osuuskaupan toimialueen asukkaat arvioivat SSO:n vakaaksi ja luotettavaksi toimijaksi, joka toimii vastuullisesti ja viestii avoimesti. Tutkimuksen kokonaistulokset osoittavat, että SSO:n maine on säilynyt vahvana ja vakaana myös muuttuvassa toimintaympäristössä.
SSO:n hallitus vuodelle 2026 on valittu19.2.2026 09:30:00 EET | Tiedote
SSO:n hallintoneuvosto on valinnut SSO:n hallituksen vuodelle 2026. Uutena jäsenenä on valittu toimitusjohtaja Pasi Berggren.
Elinvoimaa kotiseudulle – enemmän hyötyä ja sujuvampaa arkea asiakasomistajille13.2.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO vahvistaa kotiseudun elinvoimaa tarjoamalla omistajilleen entistä sujuvampaa arkea, edullisia ostoksia ja palvelu-uudistuksia, jotka näkyvät jokaisen arjessa. Vuoden 2025 aikana uudistukset, paikalliset teot ja henkilöstön hyvinvointiin panostaminen ovat tuoneet konkreettista hyötyä asiakasomistajille – aina digipalveluista lähikauppoihin ja nuorten kesätyöpolkuun saakka.
Kiitos kannustuksesta – vuodesta 2022 jaossa ollut Kannustajat-tuki on ilahduttanut jo 133 paikallista seuraa tai yhdistystä26.1.2026 12:10:43 EET | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n Kannustajat-ohjelman kautta jaettiin viime vuonna yhteensä 60 000 euroa tukea paikallisille seuroille ja yhdistyksille. SSO:n asiakasomistajat saivat jälleen äänestämällä vaikuttaa siihen, miten tukipotti tällä kertaa jakautui. Vuodesta 2022 alkaen Kannustajat-sponsorointitukea on jaettu yhteensä yli 195 000 euroa - oman seudun onneksi.
Niko Kähkönen nimitetty SSO:n uudeksi toimialajohtajaksi – Lohjan Autokeskuksen toimitusjohtajaksi Petteri Heiskanen13.1.2026 10:00:00 EET | Tiedote
SSO:n liikennemyymäläkaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan uudeksi toimialajohtajaksi on nimitetty Niko Kähkönen, joka aloittaa uudessa tehtävässään 15.1.2026 ja aloittaa samalla SSO:n johtoryhmän jäsenenä. Niko siirtyy tehtävään Lohjan Autokeskuksen toimitusjohtajan tehtävistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

