Kuluttajaliitto

Nykyinen esitys sähkönsiirtomaksuista ei takaa kuluttajille kohtuullisia hintoja

Jaa
Kuluttajan ja sähkönkäyttäjän kannalta hallituksen esitys sähkön siirtohintojen kohtuullistamisesta on jäämässä jälleen pannukakuksi. Esitys jättää edelleen sähkönsiirron kuluttajahintoihin liian suuria korotusmahdollisuuksia. Kuluttajaliitto vaatii muutoksia alijäämän perimiskausiin sekä vuotuiseen korotuskattoon.

"Esitys on oikeansuuntainen, mutta aivan liian kosmeettinen", toteaa Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell. Takuita kuluttajan maksamien sähkön siirtohintojen laskusta ei esityksen myötä ole luvassa. Päinvastoin, sähkönkäyttäjän laskussa saattaa odottaa ikäviä yllätyksiä tulevina vuosina. Kuluttajaliiton näkemyksen mukaan esityksessä on kaksi keskeistä asiaa, joita tulee tarkastella erityisen kriittisesti.

Sähköyhtiöt saisivat esityksen mukaan veloittaa asiakkailtaan alijäämää sähkönsiirtomaksuina takautuvasti nykyistä pidempään. Esityksessä ehdotetaan jopa alijäämän tasoitusjakson pidentämistä painavasta syystä yhdestä kaudesta kahteen. "Tasoituskauden pidentäminen vähentää sähkönkuluttajan turvaa entisestään ja lisää mahdollisuuksia hinnankorotuksiin", Juha Beurling-Pomoell korostaa.

Lisäksi enimmäiskorotuskaton lasku 8 prosenttiin jää edelleen liian suureksi. "Sähkönsiirron vuotuisen korotuskaton tulee olla nykyistä esitystä huomattavasti alhaisempi", Juha Beurling-Pomoell toteaa. "Kuluttajan äänen ylläpitäjänä emme missään nimessä voi hyväksyä nykyistä hallituksen esitystä ilman muutoksia kohti parempaa kuluttajan suojelua hinnankorotuksilta".

Eduskunta sai tammikuussa käsiteltäväkseen esityksen sähkönsiirron uudistuksista ja asia on nyt valiokuntakäsittelyssä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Kuluttajaliitto
Kuluttajaliitto
Ritarikatu 1 B
00170 HELSINKI

info@kuluttajaliitto.fihttps://www.kuluttajaliitto.fi/

Suomen ainoa yleinen kuluttajien ja julkisten palvelujen käyttäjien edunvalvonta-, koulutus- ja neuvontajärjestö.

Finlands enda allmänna intressebevaknings-, utbildnings- och rådgivningsorganisation för konsumenterna och användare av offentliga tjänster.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kuluttajaliitto

Lude vai kuoriainen? Tunnista kodin tuholainen oikein8.11.2023 05:00:00 EET | Tiedote

Tunnistamalla tuhohyönteisen oikein voi välttyä turhalta riidalta ja säästää pitkän pennin. Viime aikoina mediassa on keskusteltu vilkkaasti luteista ja niiden torjunnasta. Kodin erilaiset ötökät ovat jo pitkään olleet vakioaihe Kuluttajaliiton asumisneuvonnassa. Kuluttajaliitto muistuttaa, että tuholaisten haitallisuudessa ja torjuntatoimissa on eroja. Tuholaisen varma tunnistaminen ennen toimenpiteitä onkin paras keino edetä asiassa. Kuluttajaliiton juristi kertoo vinkit mitä tehdä, jos huomaa kodissa ylimääräisiä ötökkävieraita.

Kuluttajilta vastausvyöry kutistuneista tuotteista – kuinka yleistä ”shrinkflaatio” on?27.9.2023 06:00:00 EEST | Tiedote

Kuluttajaliitto selvitti, kuinka yleistä tuotteiden pienentyminen vaivihkaa oikein on. Shrinkflaatiosta puhutaan yleensä silloin, kun tuotteen sisältö pienenee ilman myyntihinnan vastaavaa alentumista. Yli 700 kuluttajaa ilmoitti havaintonsa pienentyneestä tuotteesta Kuluttajaliiton verkkosivuilla olleen kyselylomakkeen kautta. Vastauksissa toistuivat selvästi tietyt tuotteet ja tuoteryhmät. Kuluttajaliitto peräänkuuluttaa selkeää ja avointa viestintää pakkauskokojen muutoksista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye