Software Finland ry

Ohjelmistoala tekee historiaa: ”Meillä on Juniorirekry-tapahtumassa yli 800 osallistujaa, joista ylivoimainen enemmistö on naisia!”

Jaa
Ohjelmistoalan suurin haaste on uusien osaajien löytäminen. ”Tarve on huutava ja toivomme, että Juniorirekry-tapahtumassa mahdollisimman moni koodari-junnu kohtaa tulevan työnantajansa – edellytykset ovat erinomaiset”, visioi Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha. Roihan mukaan tapahtuma menee varmuudella historiaan: ”Tuskin koko universumista löytyy isoa IT-rekrytapahtumaa, jossa miehet olisivat olleet pieni vähemmistö.” Yrityksiä kaivataan mukaan lisää, vaikka ”23 yritystä on mainio alku.”
Katja Ahonen urakoi itsensä yliopiston tietotekniikka-linjalle ja kohti ohjelmistoalaa lastenhoidon ohessa suorittamillaan opinnoilla.
Katja Ahonen urakoi itsensä yliopiston tietotekniikka-linjalle ja kohti ohjelmistoalaa lastenhoidon ohessa suorittamillaan opinnoilla.

Lehdistötiedote 11.05.2022

Ohjelmistoala tarvitsisi heti yli 10 000 uutta työntekijää. Valtavan koodaripulan helpottamiseen tarvitaan kipeästi uusia osaajia. Suuri Juniorirekry-tapahtuma yhdistää kerralla yli 800 osallistujaa ja 23 uusia työntekijöitä etsivää ohjelmistoyritystä. Tapahtuman järjestävän Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha pitää Juniorirekryä tärkeänä askeleena.

”Meidän on toimialana saatava aivan uutta vauhtia junioriosaajien työllistymiselle. On aivan selvää, etteivät esimerkiksi nuori opiskelija tai itseopiskellut alanvaihtaja voi olla valmiita senioriosaajia. ’Ilman junnuja ei ole sennuja’ on lentävä lauseemme, joka meidän pitää saada yhä useampi ohjelmistoyritys ymmärtämään. 23 yritystä on mainio alku tässä tapahtumassa, mutta jos nyt olisi tarjolla 800 senioriosaajaa, mukaan tulisi yrityksiä kymmenkertainen määrä”, arvioi Roiha.

Juniorirekry on Roihan suureksi iloksi myös vahva viesti ohjelmistoalan muutoksesta.

”Meillä on Juniorirekry-tapahtumassa yli 800 osallistujaa, joista ylivoimainen enemmistö on naisia! Tuskin koko universumista löytyy isoa IT-rekrytapahtumaa, jossa miehet olisivat olleet pieni vähemmistö. Tästä on suuri ansio Mimmit koodaa -ohjelmallamme, joka on tempaissut mukaan jo tuhansia ja tuhansia naisia. Heistä yhä useampi pyrkii nyt tosissaan töihin ohjelmistoalalle, haaveista ollaan tekemässä totta. Ohjelmistoala muuttuu ja hyvään suuntaan”, kiittää Roiha.

Naiset eivät ujostele: Miehiä korkeampi palkkatoive

Juniorirekryn ilmoittautumisen yhteydessä toteutettiin kysely, joka tuotti erittäin mielenkiintoisia tuloksia. Miesten palkkatoiveet ovat perinteisesti olleet naisten toiveita korkeampia – eivät enää.

”Oli iloinen yllätys, että naisten palkkatoiveet sekä harjoittelun että ensimmäisen työpaikan osalta olivat jonkin verran miesten toiveita korkeampia. Tätä osin selittää se, että naisten joukossa on runsaasti alanvaihtajia, joilla on aiemman kokemuksensa perusteella jo terve kuva arvostaan työmarkkinoilla. Silti on ennen kaikkea aivan loistavaa, että naiset eivät palkkatoiveissa ujostele, vaan ohjelmistoalalle on luvassa myös parantuvaa palkkatasa-arvoa”, iloitsee Roiha.

Ohjelmisto- ja e-business ry:n puolesta Mimmit koodaa -ohjelmaa vetävä Milja Köpsi on vähintään yhtä tyytyväinen.

”Olen itse todella onnellinen, koska tässä nähdään Mimmit koodaa -ohjelman neljän vuoden työn konkreettinen tulos. Juniorirekryssä on mukana pyöreästi 600 naista, ’mimmiä’ jotka hakevat ensimmäistä työpaikkaa. Mahtavaa, että Mimmit koodaa -ohjelma on voinut olla mukana muutoksessa”, painottaa Köpsi.

Fiksu yritys tarjoaa junioreilleen vahvan tuen

Kyselyyn vastanneiden 400 ihmisen vastaukset muodostavat ainutlaatuisen aineiston. Viesti työnantajille on selvä: Tukea oppimiseen ja kasvuun toivotaan ja sen puutetta pelätään. Vastaajista löytyy upeita tarinoita, kuten jyväskyläläisen Katja Ahosen urakointi kohti ohjelmistoalaa.

”Koodaus on tosi mielenkiintoista, tykkään ongelmanratkaisusta ja haluan todella alalle. Olin kiinnostunut jo pitkään, mutta vanhempainvapaalla laitoin kaiken peliin. Minulla oli aiempi AMK-tutkinto teollisesta muotoilusta, joten jos saisin erinomaiset arvosanat vapaan yliopiston tenteistä, oli mahdollisuus päästä yliopistoon maisteriohjelmaan. Pusersin sitten lastenhoidon ohessa ne erinomaiset tenttitulokset, ja minusta tulee siksi vielä tietotekniikan maisteri.”

”Tulevalta työnantajalta toivon tukea ja ymmärrystä, että vasta työkokemus antaa valmiudet, joihin opinnot eivät vielä riitä. Siksi harjoittelupaikka on ensimmäinen tavoitteeni”, kertoo Ahonen.

Juniorirekry ei nimenä viittaa ihmisen ikään, vaan vielä puuttuvaan kokemukseen alalta. Sari Hietanen on loistava esimerkki siitä, miten alanvaihto houkuttaa jo pitkän uran tehneitäkin.

”Olen ollut pankkialalla 40 vuotta, ja nyt toivon vain pääseväni junnuna ohjelmistoalalle! Minulla on hyvä tausta myös esimiestyöstä, joten Scrum Master on haaveeni. Pankissa ketterät menetelmät käytössä, niin siihen liittyen asiat ovat tuttuja. CGI:n kanssa on jo puhuttu, heitä kiinnostaa pitkä pankkiurani yhdistettynä koodausopintoihini”, avaa tarmokas Hietanen.

”Pelkoja? Ei minulla sellaisia ole. Olen sen ikäinen, että uskallan sanoa, että ’näytä mulle, en osaa vielä…’ En lähde soveltamaan! En tiedä miksi pitäisi pelätä – askel on vaan otettava jonain päivänä!”

Juniorirekry -tapahtuma järjestetään keskiviikkona 11.5.2022 klo 9–15 (online).

Lisätiedot:

Rasmus Roiha,Ohjelmisto ja e-business ry, toimitusjohtaja, 0400 180 434, rasmus@ohjelmistoebusiness.fi

Milja Köpsi, Mimmit koodaa-ohjelma, vetäjä, 040 152 5154, milja@mimmitkoodaa.fi

Katja Ahonen, opiskelija, 044 042 4672, katja.ahonen@gmx.com

Sari Hietanen, opiskelija, 044 023 6636, sala.hietanen@gmail.com

Avainsanat

Kuvat

Katja Ahonen urakoi itsensä yliopiston tietotekniikka-linjalle ja kohti ohjelmistoalaa lastenhoidon ohessa suorittamillaan opinnoilla.
Katja Ahonen urakoi itsensä yliopiston tietotekniikka-linjalle ja kohti ohjelmistoalaa lastenhoidon ohessa suorittamillaan opinnoilla.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Software Finland ry
Software Finland ry
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

https://softwarefinland.fi

Software Finland ry on vuonna 1993 perustettu ainutlaatuinen yritysjohdon yhteisö ja ohjelmistoalan vaikuttaja. Toimintamme tärkein tavoite on jäsenyritystemme ja koko ohjelmistoalan kukoistus. Suomessa nimittäin tehdään huippulaadukasta ja kansainvälisesti kilpailukykyistä softaa, ja me uskomme, että sen avulla ratkaistaan maailman isotkin ongelmat. Mukana alaa koskevaan päätöksentekoon vaikuttamassa, tutkimusta ja koulutusta tukemassa sekä liiketoimintaansa kehittämässä on yli 600 softayritystä Suomesta. Software Finland ry tunnettiin vuoden 2023 alkuun asti nimellä Ohjelmisto- ja e-business ry ja vuoteen 2018 nimellä Ohjelmistoyrittäjät ry.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Software Finland ry

Suomen SaaS-bisnes kasvaa ”vain” sadoilla miljoonilla – ”Menestyksen salaisuus löytyy siitä, miten yritys asiakkaat verkossa kohtaa”14.12.2023 15:00:00 EET | Tiedote

Uunituore tutkimus löytää yhden kiistattoman menestystekijän Suomen 100 suurimman SaaS-yrityksen (Software as a Service) taustalta. ”Tulokset ovat selkeät: Kasvun ja digitaalisen asiakaskokemuksen välillä on suora ja vahva yhteys”, kiteyttää tutkimuksen toteuttanut Mika Heikinheimo. ”SaaS-bisnes kasvaa keskimäärin 20 prosenttia, mutta kasvua maailmalle tavoitellaan silti aivan liian vähän. Potentiaali olisi paljon parempaan”, tulkitsee ohjelmistoalan kattojärjestön Software Finland ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha.

”Eikö eduskunnassa tajuta, että digivallankumous on yritysvetoinen? Ohjelmistoalan väistyvä puheenjohtaja vaatii alan parempaa kuulemista5.12.2023 12:40:53 EET | Tiedote

Ohjelmistoalan kattojärjestön Software Finlandin pitkäaikainen puheenjohtaja Pekka Walkama peräänkuuluttaa alan parempaa kuulemista yhteiskunnan keskeisissä ratkaisuissa. ”Suomen ja koko maailman ongelmat ratkaistaan pitkälti juuri ohjelmistovetoisilla teknologioilla, joita kehittävät etenkin yritykset. Silti eduskunnasta ei ole kutsuja valiokuntiin kuulunut, vaikka jäsenyrityksemme ovat monissa suurissa kysymyksissä avainasemassa”, ihmettelee puheenjohtajuudesta tänään luopunut Walkama.

”Maailma tarvitsee esikuvia” – Suomen ohjelmistoalan ensimmäinen naispuheenjohtaja Taija Engman tavoittelee alalle vientiloikkaa5.12.2023 09:30:22 EET | Tiedote

Suomen ohjelmistoalan kattojärjestö Software Finland ry on valinnut puheenjohtajakseen monin tavoin ansioituneen Taija Engmanin. Engman on mm. nostanut perustamansa SaaS-(Software as a Service) yrityksen Good Sign Oy:n kansainväliseksi kasvuyritykseksi ja vaikuttanut aktiivisesti ohjelmistoalan hyväksi. ”Tietotekniikka on jo nyt Suomen 4. suurin vientiala ja valtava potentiaali viennin kasvulle – siinä on painopisteeni”, linjaa Engman. ”Taija on loistava esikuva alalle, joka tarvitsee naiset mukaan”, kiteyttää Software Finlandin toimitusjohtaja Rasmus Roiha.

”Tekoälyn käyttöönotto huikean nopeaa” – 80 % ohjelmistoyrityksistä kasvaa: ”Softafirma, joka ei käytä AI:ta, on pian entinen softafirma”17.11.2023 08:50:12 EET | Tiedote

Kun muu talous yskähtelee taantuman kourissa, 80 prosenttia ohjelmistoyrityksistä ennakoi kasvua. ”Katsomme optimistisesti tulevaisuuteen, yritysten kasvuluvut ovat pysyneet miltei ennallaan”, taustoittaa alan kattojärjestön Software Finland ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha uunituoretta Sykemittari-tutkimusta. Roihan mukaan merkittävä rooli on erilaisilla tekoälysovelluksilla, joita käyttää ohjelmistoyrityksistä jo lähes neljä viidestä. ”Tekoälyn hyödyntäminen korreloi selvästi nopean kasvun kanssa”, valottaa Roiha alan tilannetta.

”Heistä kuullaan vielä” – Vuoden Ohjelmistoyrittäjä Jukka Rantalan Cadmaticille ennakoidaan suurta tulevaisuutta: Asiakkaita jo 60 maassa9.11.2023 17:47:46 EET | Tiedote

Vuoden Ohjelmistoyrittäjä 2023 on Jukka Rantala, Cadmatic Oy:n pitkäaikainen toimitusjohtaja ja kansainvälisen kasvun luoja. ”Cadmatic on ponnistanut tulorahoituksella hienoon kasvuun, joka on tuonut jo 6000 asiakasta 60 maassa”, tiivistää ohjelmistoalan kattojärjestön Software Finland ry:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Walkama. ”Riskinottomme on onnistunut, sillä 3D cad-suunnittelun maailmaan ei ole helppo tulla. Palkinnosta suuri ansio kuuluu upealle tiimillemme”, kiittää palkittu Jukka Rantala itse.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye