Naantalin Musiikkijuhlat

Olli Kortekankaan kantaesitys Naantalin Musiikkijuhlilla kesäkuussa 2021

Jaa
Naantalin Musiikkijuhlat on historiansa aikana tilannut ja kantaesittänyt lukuisan määrän uusia sävellyksiä. Ensi vuonna saa kantaesityksensä säveltäjä Olli Kortekankaan teos Partita concertante sellolle ja kamariyhtyeelle.
Naantalin Musiikkijuhlilla 2021 kantaesitetään Olli Kortekankaan teos.
Naantalin Musiikkijuhlilla 2021 kantaesitetään Olli Kortekankaan teos.

Sellosolistina esiintyy festivaalin taiteellinen johtaja Arto Noras. Konsertissa 17.6.2021 on lisäksi Mozartin ja Schumannin musiikkia.

-Partita concertante on parhaillaan työn alla. On todella mieluista saada tilaus Naantalin Musiikkijuhlilta ja tietää, että sen kantaesittäjiksi tulee joukko juhlien loistavia soittajia Arto Noras solistinaan. Arto on myös vaikuttanut teoksen erikoiseen kokoonpanoon. Soolosellon, puhallinkvintetin sekä harpun ja lyömäsoitinten yhdistelmä tarjoaa upean ja harvinaisen haasteen säveltäjälle, kertoo Olli Kortekangas.

Konsertin liput tulevat myyntiin 1.10. Lippupisteessä.

Naantalin Musiikkijuhlat olisi soinut 41. kerran 2. – 13.6., mutta festivaali jouduttiin korona-pandemian takia perumaan tältä vuodelta. Melkein kaikki taiteilijat pääsevät Naantaliin myös ensi vuonna, joten festivaaliohjelma siirtyy lähes sellaisenaan vuodelle 2021.

Festivaalin kesän 2021 liput ovat myynnissä Lippupisteessä. Huippusopraano Anne Sofie von Otterin ja pariin muuhun keväällä loppuun varattuun konserttiin on palautunut muutamia paikkoja.

Musiikkijuhlat on mukana järjestämässä perinteistä Lux Gratiae –tapahtumaa Naantaliin lokakuun lopussa yhdessä Naantalin kaupungin ja muiden toimijoiden kanssa. Musiikkijuhlien konsertissa pe 23.10. Naantalin Kylpylässä esiintyvät Art Teatro ja Total Cello Ensemble.

Naantalin Musiikkijuhlat perustettiin 1980 sellisti Arto Noraksen aloitteesta. Festivaali vietti viime vuonna 40-vuotisjuhlaansa ja ylsi lähes 20 000 kävijän yleisöennätykseen.

Naantalin Musiikkijuhlat soi ensi vuonna 8. – 19.6.2021.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Tiina Tunturi, toimitusjohtaja
tiina.tunturi@naantali.fi, 044 5161718
www.naantalinmusiikkijuhlat.fi

Kuvat

Naantalin Musiikkijuhlilla 2021 kantaesitetään Olli Kortekankaan teos.
Naantalin Musiikkijuhlilla 2021 kantaesitetään Olli Kortekankaan teos.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Naantalin Musiikkijuhlat
PL 46
21101 Naantali

050 5590 186http://www.naantalinmusiikkijuhlat.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Naantalin Musiikkijuhlat

Naantalin Musiikkijuhlat saa vieraakseen Norjalaisen kamariorkesterin Pekka Kuusiston johdolla9.1.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Naantalissa kuullaan kesällä yhtä maailman parhaista jousiorkestereista, Norjalaista kamariorkesteria taiteellisen johtajansa Pekka Kuusiston kanssa. Kyseessä on vuonna 1977 perustetun maineikkaan orkesterin toinen vierailu Suomessa. Ensimmäinen vierailu vuonna 1990 kohdistui sekin Naantalin Musiikkijuhlille. Kaikkiaan kesäkuun festivaalilla järjestetään 20 konserttia.

Naantalin Musiikkijuhlien vuoden 2024 ilme julkaistiin - valittu kuvataideteos on kannanotto rauhan ja luonnonsuojelun puolesta20.12.2023 13:23:08 EET | Tiedote

Naantalin Musiikkijuhlien visuaalinen ilme on vuodesta 2022 lähtien perustunut kuvataideteoksiin, jotka valitaan vuosittain ammattitaiteilijoille suunnatun haun perusteella. Syksyllä järjestettyyn hakuun tuli jälleen kiitettävästi useita kymmeniä ehdotuksia, joista raati valitsi vuoden 2024 kuvataideteokseksi turkulaisen kuvataiteilijan Meri-Pauliina Sundénin teoksen Taivaankansi (2023).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye