Oma Tauno Palo seinälle?

Hakasalmen huvilassa on päättymässä sunnuntaina 12.2.2023 Rikoksen ja rakkauden kaduilla -näyttely, joka on omistettu Pitkänsillan pohjoispuolisen Helsingin elokuvahistorialle. Näyttelyssä on esillä lukuisien elokuvakatkelmien lisäksi runsaasti laadukkaita stillkuvia elokuvista ja tv-draamoista sadan vuoden ajalta, vuosilta 1920–2021.
Helsingin kaupunginmuseo haluaa purkaa näyttelyn mahdollisimman kestävällä tavalla. Tekijänoikeuksien omistajien luvalla kuvatulosteet lahjoitetaan Helsingin kaupunginmuseon ystävät ry:lle, jonka nimissä vedokset myydään yleisölle näyttelyn viimeisinä viikkoina. Kuvien myyntituoton ystäväyhdistys lahjoittaa Hurstinavulle, perinteiselle hyväntekeväisyysjärjestölle, joka toimii näyttelyn maisemien sydämessä auttaen tuhansia hätää kärsiviä.
”On hienoa, että näyttelykuvat voivat jatkaa elämäänsä oikeudenomistajien luvalla näyttelyn jälkeenkin. Samalla tarjoutuu mahdollisuus auttaa niitä helsinkiläisiä, jotka ovat nyt monista syistä hankalassa tilanteessa elämässään”, kertoo kuraattori Minna Santakari.
Kuvatulosteet myydään gallerioiden tapaan. Myytävät kuvat hintoineen on kirjattu myyntiluetteloon, jonka kanssa näyttelyä voi kiertää. Haluttu kuva maksetaan museon kassalla, jolloin myyty teos merkitään näyttelyssä tarralla. Ostoksensa voi noutaa näyttelyn päätyttyä. Kuvien myynti alkaa lauantaina 21.1.2023.
Rikoksen ja rakkauden kaduilla
Hakasalmen huvilassa, Mannerheimintie 13 B
12.2.2023 asti ti klo 11–19, ke–su klo 11–17
14/10 €, Museokortilla ja alle 18-vuotiaille vapaa pääsy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
viestintäsuunnittelija Roope Pokki roope.pokki@hel.fi, 040 152 6479
tutkija-tuottaja Jere Jäppinen jere.jappinen@hel.fi, 050 325 5440
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Hakasalmen huvila
Hakasalmen huvila on osa Helsingin kaupunginmuseota ja siellä järjestetään vaihtuvia näyttelyitä. Hakasalmen huvila sijaitsee Finlandia-talon ja Musiikkitalon välissä lähellä Töölönlahtea. Elegantissa rakennuksessa voi tavoittaa muiston empireajan huvila-arkkitehtuurista. Huvilan tunnetuin asukas oli Aurora Karamzin (1808–1902).
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingfors stads pris Kulturgärning 2025 till projektet Juurilauluja13.1.2026 15:30:07 EET | Pressmeddelande
Helsingfors stads pris Kulturgärning 2025 har beviljats till Kapsäkki Osuuskuntas projekt Juurilauluja, som ordnar musicerande för äldre som bor hemma. Prisbeloppet är 5 000 euro. Porttiteatteri och Karhupuisto Film Festival fick hedersomnämnanden.
Helsingin kaupungin Kulttuuriteko 2025 -palkinto Juurilauluja-hankkeelle13.1.2026 15:30:07 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin Kulttuuriteko 2025 -palkinto on myönnetty Kapsäkki Osuuskunnan Juurilauluja-hankkeelle, joka tuo musiikin tekemistä kotona asuvien ikäihmisten luokse. Palkinnon suuruus on 5 000 euroa. Kunniamaininnan saivat Porttiteatteri ja Karhupuisto Film Festival.
Helsingissä tapahtuu joulunpyhinä – kirjastot kutsuvat jouluaattona, nuorisotaloilla uudenvuoden ohjelmaa ja tekojäille pääsee luistelemaan18.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Joulu ja vuodenvaihde tuovat mukanaan poikkeusaukioloja, mutta Helsingissä riittää tekemistä myös pyhien aikaan. Jouluaattona kolme kirjastoa toivottaa kaupunkilaiset tervetulleiksi, nuorisotaloissa järjestetään toimintaa ja tekojäillä pääsee luistelemaan lähes kaikkina päivinä. Kulttuurikeskuksissa nautitaan koko perheen elokuvista sekä Lux Helsingin valotaiteesta.
Det händer och sker i Helsingfors under julen och nyåret – biblioteken bjuder in stadsborna på besök på julafton, ungdomsgårdarna lockar ungdomarna med nyårsprogram och på konstisbanorna kan alla skrinna av hjärtans lust18.12.2025 07:59:00 EET | Pressmeddelande
Julen och nyåret innebär särskilda öppettider, men det finns mycket att göra i Helsingfors också under helgdagarna. På julafton välkomnar tre bibliotek helsingforsarna, många ungdomsgårdar har alla möjliga aktiviteter och de konstgjorda isbanorna är öppna för skridskoåkning nästan varje dag. Kulturcentren erbjuder filmer för hela familjen och Lux Helsinki lyser upp fasader, parker och torg med ljuskonst 6-11.1.
Vuoden 2026 Helmet-haasteet on julkaistu17.12.2025 09:41:44 EET | Tiedote
Vuoden 2026 Helmet-haasteet on julkaistu Helmet-verkkokirjastossa 17.12.2025. Helmet-kirjastot haastavat lukijat, kuuntelijat, pelaajat ja katsojat jälleen kirjojen, musiikin, pelien ja elokuvien pariin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
