Helsingin yliopisto

Onnistunut vuosi sijoitustoiminnassa: erinomainen tuotto, alemmat kustannukset ja sijoitukset fossiilisiin nollaan

Jaa

Helsingin yliopistokonsernin sijoitukset tuottivat yli 19 prosenttia vuonna 2020. Spinout-yhtiö Nanoformin listautuminen toi yli 20 miljoonan euron tuoton.

Helsingin yliopistokonsernin sijoitusomaisuus tuotti 19,43 prosenttia vuonna 2020, kun vertailuindeksi tuotti 6,54 prosenttia. Poikkeuksellisen hyvän tuoton takana oli suurelta osin spinout-yhtiö Nanoform, joka listautui pörssiin vuoden aikana. Yliopiston alkuvaiheen sijoitus yhtiöön oli noin 300 000 euroa ja markkinat arvioivat sijoituksen yli 20 miljoonan euron arvoiseksi listauksen yhteydessä. Listattujen sijoitusten tuotto vuonna 2020 oli lisäksi vertailuindeksiä parempi.

– Onnistuessaan Nanoformin kehittämä – lääkkeiden tehoa parantava – menetelmä voisi auttaa koko ihmiskuntaa. Tämä on merkittävä onnistuminen yliopistolle tutkimustulosten kaupallistamiseen liittyen ja luo innostavan esimerkin kaikille tutkijoille, Helsingin yliopiston sijoitusjohtaja Anders Ekholm sanoo.

Nanoformista listauksen yhteydessä saatu tuotto lisätään yliopiston sijoitussalkkuun, jota hallinnoidaan vuonna 2019 julkaistujen vastuullisen sijoittamisen periaatteiden mukaisesti. Periaatteiden avulla ovat muun muassa ulkoisen varainhoidon vuosikustannukset alentuneet 0,1 prosenttiin.

– Kustannukset ovat rahoitustieteellisen tutkimuksen mukaan yksi tulevaa tuottoa parhaiten ennustavia tekijöitä, sijoitusjohtaja Anders Ekholm jatkaa.

Yliopiston sijoitussalkun koko on reilu 500 miljoonaa euroa. Sijoitustoiminnan tuotoilla maksetaan osa yliopiston perustoiminnan, opetuksen ja tutkimuksen, kuluista.

Tavoitteena hiilineutraali sijoitussalkku

Helsingin yliopiston tavoitteena on olla Euroopan johtava ja vastuullisin yliopistosijoittaja. Yhtenä tärkeänä välitavoitteena on ollut lopettaa sijoitukset fossiilisten polttoaineiden tuotantoon.

– Olemme saavuttaneet yhden tavoitteemme matkalla kohti hiilineutraalia salkkua. Salkussamme ei ole enää sijoituksia fossiilisten polttoaineiden tuotantoon, sijoitusjohtaja Anders Ekholm ilmoittaa tyytyväisenä.

Yliopiston sijoitustoiminnan tuloksiin voi tutustua tarkemmin nyt toista kertaa julkaistun sijoitustoiminnan raportin ja kuukausiraportin avulla.

Ensimmäinen julkinen sijoitussuunnitelma julkaistu

Helsingin yliopisto parantaa edelleen sijoitustoimintansa läpinäkyvyyttä. Yliopiston hallituksen kesällä 2019 hyväksymien vastuullisen sijoitustoiminnan periaatteiden lisäksi julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa myös sijoitussuunnitelma vuosille 2021-2022. Verkkosivuilla raportoidaan merkittävistä pitkän aikavälin sijoituksista sekä sijoitusten kehityksestä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anders Ekholm, p. 050 526 4253, anders.g.ekholm@helsinki.fi
Marjo Berglund, p. 0400 812538, marjo.berglund@helsinki.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto
Helsingin yliopisto
PL 3
00014 Helsingin yliopisto

02941 911 (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Se on toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Helsingin yliopiston spinout-yhtiö GlucoModicumin verensokerin mittaamiseen suunniteltu non-invasive-ratkaisu on 13 kertaa tehokkaampi verrattuna aiemmin kehitettyyn neulattomaan state-of-art-teknologiaan20.4.2021 16:33:12 EEST | Tiedote

Nature Portfolio -julkaisuperheeseen kuuluvassa Scientific Reports -tiedelehdessä julkaistut tiedot mahdollistavat diabeteksen seurantaan tarkoitettujen mullistavien puettavien ratkaisujen kehittämisen. Keksintö perustuu Helsingin yliopistossa tehtyyn tutkimukseen. Yliopisto on ollut yksi GlucoModicumin omistajista vuodesta 2018.

Tutkimus vahvistaa: kehitysvammaisuus on harvoin perinnöllistä - riski tulevien sisarusten sairastumiselle on pieni18.4.2021 09:00:00 EEST | Tiedote

Kehitysvammaisuus johtuu useimmiten perimän muutoksista, jotka ovat syntyneet varhaisen sikiökehityksen aikana ja joita ei löydy vanhempien perimästä. Siksi niiden uusiutumisriski perheen seuraavalle lapselle on hyvin pieni, selvisi Helsingin yliopiston tutkimuksessa. Suomalaisilla ei myöskään ole suurempi perinnöllisten kehityshäiriöiden riski kuin muilla eurooppalaisilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme