
Opiskelija käytti sahaa ilman suojia: opettajalle sakkorangaistus työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta
Tuomio liittyy 30.10.2018 Espoossa sattuneeseen tapaturmaan, jossa maahanmuuttajille tarkoitetun kalusteasentajakurssin opiskelija loukkasi kätensä pöytä- ja jiirisahan terään ollessaan työstämässä puupalaa. Opettaja ei ollut opiskelijan kanssa samassa työtilassa tapaturman sattuessa.
Opettaja oli tapaturmapäivänä ohjeistanut opiskelijoille työtehtävän, joka oli hänen mukaansa edellyttänyt eräiden koneen suojausten poistamista. Opettaja oli kertonut, että normaalisti suojalaitteita ei saa poistaa, mutta kyseistä työtehtävää ei ollut mahdollista tehdä suojien ollessa paikallaan. Opettaja oli poistanut suojaukset ja neuvonut noudattamaan erityistä varovaisuutta.
Tehtävänanto oli annettu ainakin yksinkertaisella suomen kielellä ja mahdollisesti osittain englanniksi. Kurssi oli tapaturmahetkellä kestänyt muutaman viikon, opiskelijoiden aikaisempi työkokemus oli vaihdellut ja heidän suomenkielentaitonsa oli ollut varsin heikko. Loukkaantunut opiskelija ei osannut englantia.
Opettaja kiisti syytteen. Hänen mukaansa pöytä- ja jiirisaha oli ollut sopiva ja turvallinen kyseiseen työhön ja työolosuhteisiin. Opettajan mukaan hän oli huolehtinut valvonnalla ja opastuksella siitä, että työtä tehdään turvallisesti, sekä opastanut opiskelijoille turvalliset työskentelytavat huomioiden valmistajan ohjeet.
Käräjäoikeus katsoi, että opiskelija oli voinut jäädä ymmärrykseen, että hän voi jatkaa harjoitustehtäväänsä tauon jälkeen ilman opettajan läsnäoloa. Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että käyttöohjeet olivat edellyttäneet, että erityisesti toinen irrotetuista suojuksista, yläsuojus, on aina kiinnitettynä. Käräjäoikeuden mukaan työturvallisuusmääräyksiä ei voi tulkita siten, että työvälineestä voidaan poistaa kokonaan sen käyttöohjeiden mukaiset turvalaitteet ja pyrkimällä tämän jälkeen varmistamaan turvallisuus muilla tavoin.
Työvälinettä käytettävä valmistajan ohjeiden mukaisesti
Käräjäoikeus katsoi, että mikäli työtä ei voida lainkaan suorittaa työkoneen käyttöohjeissa edellytetyillä suojuksilla, työkonetta ei voida katsoa tarkoitetun kyseiseen työhön eikä pitää siihen sopivana. Opetuksessa ei voitu käyttää kyseiseen työhön tai työolosuhteisiin soveltumatonta ja vaarallista työkonetta riippumatta siitä, miten varsinaisissa kalusteasentajan työtehtävissä mahdollisesti toimitaan.
Valittu työkone ei ollut kyseiseen työvaiheeseen sopiva ja turvallinen työväline. Se oli vaarallinen koneella työskenteleville, koska siitä oli irrotettu kaksi suojusta ja sitä oli käytetty ilman asianmukaisia suojaimia vastoin valmistajan ohjeita. Käräjäoikeus katsoi opettajan menettelyllään laiminlyöneen huolimattomuudesta velvollisuutensa huolehtia oppilaidensa turvallisuudesta ja terveydestä työssä erityisesti kiinnittäen huomiota näiden henkilökohtaisiin ominaisuuksiin.
Työsuojelun lakimies Reeta Holmi Etelä-Suomen aluehallintovirastosta muistuttaa, että valtioneuvoston asetus työvälineiden turvallisesta käytöstä ja tarkastamisesta edellyttää, että työnantajan on huolehdittava, että työvälineen käytössä otetaan huomioon valmistajan käyttöohjeet. Työvälineen käyttäminen käyttöohjeiden vastaisesti lisää tapaturman riskiä.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomio 2.7.2021, asianro R 20/3479
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lakimies Reeta Holmi, 050 380 7369, reeta.holmi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirasto/RegionförvaltningsverketTyösuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lainsäädäntö uudistui 21.12.2025: Miten asbestityöt pitää tehdä uudistuksen jälkeen?22.12.2025 07:41:37 EET | Tiedote
Asbestilainsäädäntö uudistui 21. joulukuuta. Uudistuneeseen lainsäädäntöön liittyen työsuojeluviranomainen on julkaissut päivitetyn soveltamisohjeen. Soveltamisohje kertoo, miten asbestityöt pitää käytännössä tehdä Suomessa uudistuksen jälkeen.
Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.
Tillsyn avslöjade brister i behörighetsvillkoren för personalen på privata daghem19.12.2025 11:45:39 EET | Pressmeddelande
År 2025 övervakade regionförvaltningsverken att behörighetsvillkoren enligt lagen om småbarnspedagogik uppfylldes för de privata daghemmens fostrings-, undervisnings- och vårdpersonal samt daghemsföreståndare. Som ett resultat av tillsynen gav regionförvaltningsverken över 200 tjänsteproducenter administrativ styrning.