Opiskelijat muokkaavat Flow-festivaalin alueesta kaupunkikeitaan

Tänään käynnistyvä Flow on Euroopan mielenkiintoisimpia festivaaleja. Sen musiikillinen tarjonta on totuttuun tapaan huikea, mutta aivan erityisen Flow’sta tekevät sen tarjoamat musiikin ulkopuoliset elämykset.
Suvilahden alueelle rakentuu tapahtuman ajaksi suoranainen kaupunkikeidas, joka tarjoaa tilaa luovalle toiminnalle ja viihtymiselle. Yli 40 Aalto-yliopiston opiskelijaa ja opettajaa ovat luoneet festivaalialueelle ainutkertaista taidetta, arkkitehtuuria ja luovia osallistumismahdollisuuksia.
Aalto-yliopisto näkee yhteistyön festivaalin kanssa antoisana: sen avulla voidaan valjastaa Aallon opiskelijoiden luova energia laajemman yleisön käyttöön sekä tarjota foorumi opiskelijoille töidensä esittelemiseen.
"Opiskelijamme palauttavat tämän tilan kaupunkilaisten käyttöön tekemällä siitä kauniin ja vaikuttavan – ja tarjoamalla jotain uutta. Festivaaliyhteistyö antaa meille mahdollisuuden osoittaa, miten suuri merkitys muotoilulla ja taiteella on yhteiskunnassa. Yhteiset kaupunkitilat, parkkipaikat ja unohdetut alueet näyttäytyvät aivan uudesta näkökulmasta", kertoo Aalto-yliopiston markkinointipäällikkö David Lewis.
Aika-lava tarjoaa hyvää ”flow’ta”
Aalto-yliopiston Flow-näkyvyyden ydin on puustudion opiskelijoiden suunnittelema ja toteuttama Aika-lava, jolla kävijät voivat kirjaimellisesti nauttia hyvästä ”flow’sta”: rentoutua, pelata tai latautua. Valtava puinen rakennelma on suunniteltu Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi viime vuoden SuomiAreenalle. Sen rungon muodostavat viisikymmentä viilupuukehää ja sen sata jalkaa symboloivat Suomen itsenäisyyden aikaa. Lava on esimerkki siitä, miten suurikin rakennelma voidaan rakentaa nopeasti ja kevyistä materiaaleista.
Nähtävillä on myös satametrinen seinämaalaus sekä lyhytanimaatioita, jotka pyörivät esiintymislavoilla. Festivaalikävijät voivat hellitellä robottilemmikkejä, katsoa opiskelijoiden elokuvia tai pelata videopelejä värivalojen loisteessa. Sunnuntain perhepäivässä tarjolla on innostavia työpajoja myös perheen pienimmille.
”Minulle jännittävin asia Flow’hun osallistumisessa on yleisö. Paikalle odotetaan viikonlopun aikana jopa yli 80 000 kävijää, joten toivon, että kävijät myös pelaavat paljon”, sanoo Aallon MediaLabin opiskelija Caleb Rugg. Hän kuuluu opiskelijaryhmään, joka suunnitteli ja toteutti tapahtumaan tyyliteltyjä kolikkopelejä.
Aalto-yliopiston ohjelma Flow-festivaaleilla:
Aika-lava
Arkkitehtuuri
Festivaalia varten rakennettava Aika-lava on Aalto-yliopiston arkkitehtuurin koulutusohjelman taidonnäyte. Lavan rungon muodostavat viisikymmentä viilupuukehää, joiden sata jalkaa symboloivat Suomen itsenäisyyden aikaa. Lava on kooltaan 285 m2, ja se on rakennettu Stora Enson LVL-viilupuusta, jota valmistetaan Varkauden tehtaalla.
Antti Hannula, Antti Rantamäki, RansuHelenius
Alt+Ctrl+Aalto
Game Design & Production
New Media Design & Production
Sound in New Media
Computer Science
Collaborative and Industrial Design
Tule rapsuttelemaan hauskoja robottilemmikkejä tai pelaamaan ystäväsi kanssa videopeliä värivalojen loisteessa. Kun mieli ja ruumis yhdistyvät kollektiivisesti ja ympäristöystävällisesti, koko Aika-lava valaistuu. Ja kuuntele tarkasti, mille penkille istuudut lepuuttamaan jalkojasi, joku saattaa koputtaa…
Prototyypit on rakennettu Indie Game Designer Robin Baumgartenin ohjaamassa työpajassa. Projektin on tehnyt Aalto-yliopiston MediaLab.
Zuzanna Buchowska, Helena Sorca, Sannimari Honkanen, Jung Huh, Shreyasi Kar, Caleb Rugg, Bryant Hoban, Mikko Kolehmainen, Felix Bade, Izzan Bacharrudin
Liminal
Product & Spatial Design
Tuote- ja tilasuunnittelun opiskelijoiden installaatio Liminal symboloi alkavaa muutosta. Installaatio on moniaistinen elämys, jossa voi rentoutua, pelata tietokonepeliä ja latautua. Sisätilaan loihditaan tilasuunnittelun keinoin kirjaimellisesti ja symbolisesti hyvä ”flow”, joka täydentää Aika-lavan upeaa arkkitehtuuria.
Jenna Ahonen, Mervi Antila, Manuel Fonseca, Megan McGlynn, Miia Palmu
Snapshot
Visual Communication Design
Visual Communication Design -ohjelman opiskelijat palaavat Flow’hun konseptilla nimeltä Snapshot, joka taltioi koko festivaalikokemuksen ja tunnelman voimakkaisiin kuvituksiin. Tuokiokuvat syntyvät kahdeksan kuvittajan voimin satametriseen seinään sekä viiden suunnittelijan festivaalinäytöillä pyöriviin lyhytanimaatioihin.
Zureik Samar, Juliana Hyrri, Robert Lönnqvist, Tiia Londström, Terhi Adler, Veera Krouglov, Aino Salonen, Iris Halme, Matias Ylikangas, Lukasz Geratowski, Anni Tolvanen, Anni Sairio, Veera Kortelainen, Oona Viskari, Joosung Kang
Yhteisöllinen tekstiilitaidetyöpaja
Taidekasvatus
Taidekasvatuksen koulutuohjelma järjestää Flow’ssa työpajan, jossa koko perhe voi osallistua yhteisöllisen tekstiilitaideteoksen tekemiseen. Jokainen saa suunnitella ja toteuttaa kierrätetyistä kankaista kangastusseja ja kangasvärejä hyödyntäen oman tilkun, joista kootaan iso yhteinen taideteos.
Elisa Rauma, Mirva Paastela, Joni Mäkelä, Beriwan Ceylan, Susanna Nurmi, Elena Salminen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lucas Millheim
viestintäpäällikkö
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
Aalto-yliopisto
050 5704 267
lucas.millheim@aalto.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Metsähovin radio-observatorioon rakennetaan maailman laajakaistaisin vastaanotinjärjestelmä8.5.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Kahden kansainvälisen yrityksen tuki tuo parhaan mahdollisen tekniikan suomalaistutkijoiden käyttöön avaruuden mysteerien ratkomiseksi Aalto-yliopistoon kuuluvassa Metsähovin radio-observatoriossa.
Uusi painovoimateoria voi antaa vastauksia maailmankaikkeuden syntyyn7.5.2025 13:30:00 EEST | Tiedote
Tutkijoiden kehittämä ratkaisu painovoiman kvanttiteoriaan auttaisi löytämään vastauksia fysiikan suurimpiin kysymyksiin.
Kutsu: Tuotekehityskurssin loppugaala esittelee opiskelijoiden hienoimmat ratkaisut aina laajennettavasta minisaunasta muovimiinoja havaitsevaan drooniin7.5.2025 11:00:00 EEST | Kutsu
Huippusuositulla tuotekehityskurssilla opiskelijat kehittävät luovia ratkaisuja yritysten antamiin aitoihin haasteisiin. Monialaisilla tiimeillä on yhdeksän kuukautta aikaa ja 10 000 euron budjetti.
Tähtitieteilijät kuvasivat maailmankaikkeuden varhaisimpia galakseja29.4.2025 18:00:00 EEST | Tiedote
James Webb -avaruusteleskoopin tuoreet kuvat tarjoavat tutkijoille ainutlaatuisen näkymän galaksien kehitykseen siitä lähtien, kun maailmankaikkeus oli alle miljardin vuoden ikäinen.
Ainutlaatuinen tutkimus kartoitti satelliittitietojen avulla elinoloja: ahma palaamassa Etelä-Suomeen23.4.2025 08:35:00 EEST | Tiedote
Tuore tutkimus antaa arvokasta tietoa siitä, minkälaisissa metsätyypeissä ahma viihtyy. Suomen ahmapopulaatio on kasvanut tasaisesti viime vuosina, mutta laji on edelleen erittäin uhanalainen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme