Consti Oyj

Oulunkylän ala-asteen ja päiväkodin korjaus- ja uudisrakennushanke käynnistyy

Jaa
Consti toteuttaa Helsingissä sijaitsevan Oulunkylän ala-asteen ja päiväkodin korjaus- ja uudisrakennushankkeen.

Consti toteuttaa Helsingissä sijaitsevan Oulunkylän ala-asteen ja päiväkodin korjaus- ja uudisrakennushankkeen. Urakka alkaa tammikuussa 2023 ja valmistuu vuoden 2024 lopussa. Hanke toteutetaan kiinteähintaisena kokonaisurakkana, joka sisältää talotekniikkatyöt. Urakan arvo on noin 17 miljoonaa euroa. Tilaajana toimii Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan Tilat-palvelu.

Urakassa vuonna 1959 valmistuneen koulurakennuksen tilat ja tekniikka sekä piha-alue päivitetään. Rakennuksessa sijaitseva keittiö ja ruokala uudistetaan vastaamaan tulevaa oppilasmäärää ja tiloja ajanmukaistetaan nykyistä opetussuunnitelmaa palveleviksi.

Uudessa koulurakennuksessa tulee toimimaan päiväkoti, minkä lisäksi sinne sijoitetaan opetus- ja hallintotiloja sekä liikuntasali. Laajennusosa yhdistetään vanhaan rakennukseen yhdyskäytävällä, jolloin rakennus tulee muodostamaan nykyisten tarpeiden mukaisen toiminnallisen kokonaisuuden. Saneerattavan osan laajuus on 4 424 brm2 ja uuden rakennusosan laajuus 4 583 brm2.

Pääurakasta vastaa Consti Korjausrakentaminen Oy, ja talotekniikkatyöt toteuttaa Consti Talotekniikka Oy.

Hanke tullaan kirjaamaan Constin vuoden 2022 tilauskantaan.

Constin Julkiset- ja Talotekniikka-toimialoilla on vahva kokemus niin koulukorjaamisesta kuin uudisrakennushankkeista. Consti on toteuttanut vuosien aikana useita mittavia kouluhankkeita, ja vuoden 2023 alussa käynnissä on kolme kouluhanketta. Joulukuussa 2022 Consti tiedotti niin ikään tammikuussa 2023 käynnistyvästä Taivallahden peruskoulun perusparannushankkeesta. Järvenpään uuden Yhteiskoulun rakentaminen käynnistyi syksyllä 2021 ja valmistuu vuoden 2023 alkupuoliskolla.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Consti Oyj
Consti Oyj
Valimotie 16
00380 Helsinki

010 288 6000http://www.consti.fi

Consti on yksi Suomen johtavista korjausrakentamiseen ja taloteknisiin palveluihin keskittyneistä yhtiöistä. Consti tarjoaa kattavasti korjausrakentamisen ja talotekniikan sekä valikoidusti uudisrakentamisen palveluita taloyhtiöille, yrityksille ja sijoittajille sekä julkiselle sektorille Suomen kasvukeskuksissa.

Yhtiöllä on neljä toimialaa: Taloyhtiöt, Yritykset, Julkiset ja Talotekniikka. Vuonna 2023 Consti-konsernin liikevaihto oli 320,6 miljoonaa euroa, ja se työllistää noin 1000 korjausrakentamisen ja talotekniikan ammattilaista.

Consti Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalla, ja sen kaupankäyntitunnus on CONSTI. www.consti.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Consti Oyj

GLO Hotel Kluuvi muuntautuu Hobo Helsingiksi10.8.2023 09:00:11 EEST | Tiedote

Kluuvikadun ja Aleksanterinkadun kulmassa sijaitseva, GLO Hotel Kluuvina tunnettu rakennus uudistuu ja muuttaa mittavassa remontissa ilmettään merkittävästi. Consti toteuttaa hotellin modernisointiurakan, jossa sisätilat remontoidaan kauttaaltaan. Tilaajana toimii kiinteistön omistava Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen. Hanke toteutetaan projektinjohtourakkana tavoitebudjetilla. Tiloissa toiminnan aloittaa ainutlaatuisesta ja urbaanista tyylistään mainetta niittänyt Hobo Hotel. Hobo on yksi Pohjoismaiden johtavan hotellikonsernin Strawberryn menestyneimmistä hotellikonsepteista. Paikallista kulttuuria korostavan hotellin 184 hotellihuonetta toteutetaan virtautetulla toteutusmallilla, minkä lisäksi aula, käytävät ja kokoustilat sekä ravintola ja baari rakennetaan ja sisustetaan vaiheittain. Constin vastuulle kuuluu toteutuksen rinnalla myös osa suunnittelusta. Uudistustyöt valmistuvat kokonaisuudessaan kesään 2024 mennessä. Hanke on kirjattu Constin vuoden 2023 toisen kvartaalin t

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye