Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP)

OYS:n leikkaussalien ilmanvaihtoa remontoidaan

Jaa

Oulun yliopistollisessa sairaalassa (OYS) uudistetaan ensi kesän aikana keskusleikkausosaston kuuden leikkaussalin ilmanvaihto. Remontti turvaa salien käytön OYS 2030 -hankkeen ensimmäisen vaiheen valmistumiseen saakka. Keskusleikkausosaston leikkaussalit siirtyvät uuteen sairaalaan vuoden 2023 aikana.

OYS:ssa on tunnistettu riski kuuden leikkaussalin yhteydessä olevan ilmanvaihtojärjestelmän rikkoutumiselle. Ilmanvaihdon häiriintyminen merkitsisi välitöntä leikkaustoiminnan alasajoa näissä saleissa. Potilaiden hoidon turvaamiseksi IV-remontin suunnittelu aloitetaan välittömästi ja häiriöiden minimoimiseksi remontti ajoitetaan kesäaikaan.

“Saamme näillä toimenpiteillä leikkaussaleille neljä vuotta käyttöaikaa lisää”, toteaa Juhani Kettunen OYS:n tekniikan palveluista. “Teemme nyt välttämättömiä korjauksia. Tavoitteena on, että leikkaustoiminta voi siirtyä uuteen sairaalaan häiriöittä ja ilman suunnittelemattomia keskeytyksiä”.

Remontin hinnaksi on arvioitu noin kaksi miljoonaa euroa. Vanhojen kiinteistöjen kunto tiedetään huonoksi, ja OYS:n investointisuunnitelmissa on varauduttu erilaisiin remontti- ja ylläpitokustannuksiin. Kiinteistöjä korjataan ja uusitaan tarvittaessa toimintojen ylläpitämiseksi.

Vaikutuksia potilaiden hoitoon

Kesäaikana suunniteltujen leikkausten määrä vähenee ja henkilöstöä on lomalla. Remontin ajoittaminen kesälle helpottaa väistöjen suunnittelua ja toiminnan uudelleen järjestämistä. 

“Ilmanvaihtokanavien uusiminen kestää arviolta noin neljä kuukautta, mikä tuo väistämättä muutoksia leikkaustoimintaan. Pyrimme tietysti saamaan aikaan sellaiset järjestelyt, että haitta potilaille olisi mahdollisimman pieni”, kertoo OYS:n operatiivisen tulosalueen johtaja Päivi Laurila.

Kaikenkaikkiaan OYS:ssa on käytössä oli 40 leikkaussalia. Henkilöstön kanssa voidaan neuvotella esimerkiksi ilta-aikaan jatkuvasta toiminnasta, jolloin käytössä oleviin saleihin mahtuisi enemmän leikkauksia. Suunnittelu aloitetaan välittömästi ja asiasta kerrotaan lisää sen valmistuttua. Laurila uskoo, että maaliskuun loppuun mennessä asiasta tiedetään enemmän.

Lisätietoja:

Päivi Laurila, operatiivisen tulosalueen johtaja, PPSHP. Puh 0400 610 076, paivi.laurila@ppshp.fi

Juhani Kettunen, sairaalainsinööri LVI-tekniikka, PPSHP. Puh. 0400 234 350, juhani.kettunen@ppshp.fi

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP)
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP)
Kajaanintie 50
90220 Oulu

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri PPSHP hallinnoi Oulun yliopistollista sairaalaa. OYS vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista ja lähes 750 000 suomalaisen erityisvaativasta erikoissairaanhoidosta. Toimimme myös Oulaskankaan sairaalassa. Parhaillaan rakennamme kokonaan uutta yliopistollista sairaalaa. Näin hoitoprosessimme ja tilamme vastaavat myös tuleviin 2020- ja 2030-lukujen erikoissairaanhoidon haasteisiin. 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP)

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme