Bocap Private Equity Oy

Pääomasijoitusyhtiö Bocapin kolmas rahasto sai jälleen uusia sijoittajia mukaan yltäen 100 miljoonaan euroon

Jaa

Pääomasijoitusyhtiö Bocap Private Equity Oy:n uusi rahasto, Bocap SME Achievers Fund III Ky, sai keväällä merkittävän määrän uusia suomalaisia sijoittajia kasvattaen rahaston sijoituskapasiteetiltaan 100 miljoonaan euroon. Bocap on näin ollen vakiintunein suomalainen kasvurahasto oltuaan toiminnassa vuodesta 2012 lähtien. Rahasto on saanut ykköskaartin suomalaissijoittajia mukaan, sillä mukana on niin institutionaalisia sijoittajia kuin menestyneiden yrittäjien sijoitusyhtiöitä. Bocapin rahastoista on tehty sijoituksia 13:een vastuullisesti toimivaan suomalaiseen yrittäjävetoiseen huippukasvuyhtiöön. Bocap on vauhdittanut yhtiöitä merkittävän seuraavan kasvuloikan tekemisessä, minkä myötä yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto on yltänyt 300 milj. euroon. Uudesta rahastosta tullaan tekemään sijoituksia noin 8 suomalaisyhtiöön. Kolmannen rahastonsa myötä Bocap ilmoittaa selvittävänsä mahdollisuutta perustaa edustustotyyppisiä toimistoja mm. New Yorkiin, Berliiniin ja Singaporeen tukeakseen entistä vahvemmin suomalaisia kohdeyhtiöitään.

Bocapin rahasto on Suomen ensimmäinen vain vähemmistösijoituksia suomalaisiin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin tekevä pääomasijoitusrahasto. Rahasto sijoittaa tyypillisesti 4 - 10 milj. euroa suomalaisiin, yrittäjävetoisiin, noin 4 - 50 miljoonaa euroa liikevaihtoa vaihtaviin listaamattomiin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, joiden toimintaa leimaa voimakas ja kannattava kasvu.

Suomalaista rahaa ja rohkeutta kasvun moottoriksi uuteen normaaliin

Bocapin rahastot ovat tarkan seulontansa ansiosta Suomen parhaiten suoriutuvia rahastoja. Bocap on myös haluttu pk-yrittäjien kumppani, joka sijoittaessaan tuo pääomien lisäksi vahvaa kasvunteko-osaamista mm. kansainvälistymiseen, yrityskauppoihin ja myyntiorganisaatioiden rakentamiseen. Bocap on muutamassa vuodessa kasvanut johtavaksi suomalaisiin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin sijoittavaksi  pääomasijoitusyhtiöksi. Yhtiön pääomasijoitustoiminta tunnetaan kyvystä saada kohteikseen suomalaisia ‘gaselliyhtiöitä’, jotka kukin ovat oman alansa  huippusuorittajia.’’Yrittäjiä erityisesti motivoi se, että hyväksymme vähemmistöomistuksen, jolloin olemme samassa veneessä edesauttamassa menestystarinoita. Lisäksi Bocap on itse yrittäjälähtöisesti synnytetty, edelleen riippumaton pääomasijoitusyhtiö’’, toteaa Bocapin perustaja Julianna Borsos.

Ensimmäisen rahaston timantti oli lähes kuusinkertaiseksi markkina-arvoltaan kasvanut oululainen Detection Technology Oyj, jonka menestystarina jatkuu Helsingin pörssissä. Toisesta rahastosta, joka käynnistyi v. 2016, tehtiin viime vuonna ensimmäinen irtaantuminen, kun oululainen fotoniikka-alan edelläkävijä Specim myytiin japanilaiselle alan jätille Konica Minoltalle, mikä toi yhtiölle ja Bocapille globaalia näkyvyyttä ja tunnustusta. Laadusta kertoo paljon sekin, että Bocapin salkkuyhtiöiden liikevaihto kasvoi v. 2020 keskimäärin 35 % pandemiasta huolimatta.

Rahaston sijoituskapasiteetti noin 100 miljoonaa euroa

Viime kevään vaikeissa koronaolosuhteissa mallikkaasti aikaansaatu kolmannen rahaston ensimmäinen sulkeminen sai kunniakkaan jatkon, kun merkittävä joukko suomalaisia sijoittajia sitoutui rahastoon hyvien suomalaisten pk-yritysten toimintaedellytysten varmistamiseksi koronapandemian runtelemilla markkinoilla. Koska rahaston sijoittajilla on mahdollisuus toimia tarvittaessa kanssasijoittajina, rahaston kokonaissijoituskapasiteetti on n. 100 miljoonaa euroa. Myös Bocapin tiimi itse sijoittaa lähipiirineen merkittävästi.

Mukana ovat mm. Nordea Henkivakuutus, YLE:n Eläkesäätiö, Valion Eläkekassa, SITRA, OP Henkivakuutus, Espoon kaupunki, MELA, Konstsamfundet, Serlachiuksen säätiö, Emil Aaltosen säätiö, Wihurin säätiö, Pauligin suvun sijoitusyhtiö Etrisk Oy sekä Risto Virkkalan TCG-ryhmä.

Vastuullista sijoitustoimintaa

Yhteiskunnallista lisäarvoa rahaston tiimi tuo uusien työpaikkojen synnyttämisellä sekä monimuotoisuuden ja suomalaisen omistajuuden edistämisellä. Bocapin salkkuyhtiöt edustavat mm. toimialojensa, sukupuolten välisen tasa-arvon ja eettisyyden osalta ESG-pohjaisen toiminnan eturintamaa. Bocap itse on yhtenä viidestä suomalaisista sijoittajatahoista ollut jo vuodesta 2014 YK:n vastuullisen sijoittamisen ohjelmajulistuksen (UNPRI) allekirjoittaja. Bocapin monimuotoisuudesta kertoo se, että Bocap oli perustettaessa Pohjoismaiden ensimmäinen naisen perustama pääomasijoitusrahasto Pohjoismaissa.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja antavat:


Julianna Borsos, hpj perustajaosakas
julianna@bocap.fi, puh 050 386 3530


Vilma Torstila, osakas, sijoitusjohtaja
vilma@bocap.fi, puh. 040 547 4010


Angelo Moita, osakas, sijoitusjohtaja
angelo@bocap.fi, puh. 044 231 9370


Lisätietoja Bocapista: www.bocap.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Bocap Private Equity Oy
Bocap Private Equity Oy
Mikonkatu 9
00100 HELSINKI

https://www.bocap.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Bocap Private Equity Oy

Bocap sijoittaa strategisen tulevaisuusasiantuntijuuden edelläkävijään Gemiciin25.11.2021 08:00:00 EET | Tiedote

Bocapin kasvurahasto (Bocap SME Achievers Fund III) on sijoittajana Gemic Oy:n historian ensimmäisellä, yli 13 miljoonan euron rahoituskierroksella. Bocapin pääomasijoituksen lisäksi rahoituskierros sisältää pankkilainaa. Suomalaislähtöinen Gemic on kolmella mantereella toimiva, globaaleja suuryrityksiä palveleva kasvu- ja innovaatiostrategioihin keskittyvä asiantuntijayritys. Perinteisistä strategisen konsultoinnin toimijoista poiketen Gemic yhdistää yhteiskunta- ja ihmistieteitä sekä systeemiajattelua tulevaisuuden kasvuajurien tunnistamiseen ja kasvupolkujen luomiseen. Gemicin asiakkaisiin lukeutuu kymmenen Fortune 100 -listalla olevaa yritystä. Yhtiön liikevaihto nousee kuluvana vuonna yli 12 miljoonaan euroon.

Konica Minolta on allekirjoittanut sopimuksen Bocapin salkkuyhtiö Specimin osakekannan ostamiseksi27.11.2020 09:00:00 EET | Tiedote

Bocap Private Equity Oy (“Bocap”) ja Konica Minolta, Inc. (“Konica Minolta”) ilmoittivat tänään Konica Minoltan hollantilaisen tytäryhtiön Konica Minolta Sensing Europe B.V.:n allekirjoittaneen sopimuksen Bocapin ”PK Arvonkasvattajat II” -rahaston salkkuyhtiöihin lukeutuvan Specim Spectral Imaging Oy:n (”Specim”) koko osakekannan hankkimiseksi. Oulusta lähtöisin oleva Specim on yksi globaalin fotoniikka-alan edelläkävijöistä.

Bocap käynnistää koronan runtelemaan talouteen 70 miljoonan euron rahaston suomalaisten pk-yritysten kasvun moottoriksi12.5.2020 08:00:00 EEST | Tiedote

Vuonna 2012 perustettu riippumaton ja yrittäjävetoinen pääomasijoitusyhtiö Bocap käynnistää kesäkuussa 2020 aiempien pääomasijoitusrahastojensa jatkeeksi samalla konseptilla toimivan kolmannen ja täysin markkinaehtoisen "Bocap PK Arvonkasvattajat III" -pääomasijoitusrahaston. Rahasto sijoittaa suomalaisiin, yrittäjävetoisiin ja etabloituneisiin noin 4 - 50 miljoonaa euroa vaihtaviin listaamattomiin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, joiden toimintaa leimaa voimakas ja kannattava kasvu.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye