Jyväskylän yliopisto

Päävalmentaja Jukka Jalonen sai kunniatohtorin arvonimen

Jaa
Jyväskylän yliopisto vihki 20.5. 2023 viisitoista uutta kunniatohtoria. Yliopiston tiedekunnat promovoivat kunniatohtoriksi henkilöitä, jotka ovat ansioituneet työelämässä, yhteiskunnallisissa tai tieteellisissä tehtävissä.
Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen promovoitiin Jyväskylän yliopiston promootiossa kunniatohtoriksi. Jalonen sai promoottorina toimivalta romaanisen filologian professori Outi Merisalolta tohtorin hatun päähänsä ja miekan käsiinsä.

Liikuntatieteellinen tiedekunta promovoi päävalmentaja Jukka Jalosen. Hän on valmistunut liikuntatieteellisestä tiedekunnasta pääaineenaan liikuntapedagogiikka. Päävalmentajana toimiessaan hän on osoittanut, miten liikuntakasvatusta huippu-urheiluun soveltamalla voi saada joukkueellisen yksilöitä toimimaan yhdessä – ja saavuttamaan jotain, mitä pelkästään huippuyksilöitä yhteen kokoamalla ei voida saavuttaa.

Suomen pitkäaikaisena jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajana Jalonen on toistuvasti osoittanut, mikä merkitys on sillä, että joukkueessa jokainen saa pelata omilla vahvuuksillaan, kuitenkin kohti yhteistä päämäärää. Siitä viimeisimpänä osoituksena on Suomen olympiakultamitali jääkiekossa vuonna 2022. Tämä kultamitali on Suomen ensimmäinen olympialaisten joukkuepalloilussa.

Jukka Jalonen on työssään pitkäjänteisesti ja systemaattisesti toteuttanut yhteistyötä painottavaa arvojohtamista sekä matkasta nauttimista. Hän on julkisessa toiminnassaan tuonut esille kasvattiyliopistoaan ja sen liikuntatieteellistä osaamista.

Yliopiston muut kunniatohtorit: https://www.jyu.fi/fi/akateemiset-tapahtumat/promootio/kunniatohtorit-2023

Promootioon osallistui myös 117 maisteria ja 150 tohtoria.

Lisätietoja:

Viestintäpäällikkö Liisa Harjula, puh. 040 805 4403, viestinta@jyu.fi

Kuvat

Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen promovoitiin Jyväskylän yliopiston promootiossa kunniatohtoriksi. Jalonen sai promoottorina toimivalta romaanisen filologian professori Outi Merisalolta tohtorin hatun päähänsä ja miekan käsiinsä.
Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen promovoitiin Jyväskylän yliopiston promootiossa kunniatohtoriksi. Jalonen sai promoottorina toimivalta romaanisen filologian professori Outi Merisalolta tohtorin hatun päähänsä ja miekan käsiinsä.
Lataa
Kuva: Jyväskylän yliopisto/Petteri Kivimäki.
Kuva: Jyväskylän yliopisto/Petteri Kivimäki.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Pyöräillen vai vanhempien kyydillä kouluun? Vanhempien liikunnallisuus ja lyhyet matkat edistävät aktiivista kulkemista8.5.2025 06:30:00 EEST | Tiedote

Koulumatkojen kulkeminen aktiivisesti, esimerkiksi pyöräillen tai kävellen, on vähentynyt merkittävästi, osoittaa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan pitkittäistutkimus. Tutkimuksessa verrattiin 1980-luvulla koulua käyneiden koulumatkaliikkumista heidän lastensa koulumatkaliikkumiseen 2010-luvun lopulla. Vanhempien rooli on tärkeä, sillä heidän liikunnallisuutensa vaikuttaa myönteisesti lasten aktiiviseen koulumatkaliikkumiseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye