Parempi avioliitto ry

Pahat kotiriidat saavat yhä useamman miehen tarttumaan tukipuhelimeen

Jaa
Alkusyksy ja vuodenvaihde ovat aikoja, jolloin moni parisuhde kriisiytyy. Reilun vuoden palvelleessa Parempi yhteys -tukipuhelimessa tämä näkyy myös piikkinä soittojen määrässä.
Copyright: Parempi Avioliitto ry
Copyright: Parempi Avioliitto ry

- Soittajista kolmannes eli 32 prosenttia on ollut miehiä kuluvan vuoden aikana. Monet soittajista kertovat, etteivät he puhu näistä asioista kenellekään muulle, edes puolisolleen. Syyksi ilmoitetaan luottamuspula tai kunnioituksen puute, kertoo projektikoordinaattori Tanja Kallio parisuhdepuhelinta ylläpitävästä Parempi avioliitto ry:stä.

Tukipuhelimen vahvuuksia on se, että sinne voi soittaa täysin anonyymisti, mikä madaltaa yhteydenottokynnystä. Keskimäärin puhelut ovat melko pitkiä, puolesta tunnista puoleentoista.

- Monille ajatus pariterapiasta on vielä vieras, tai puoliso on haluton lähtemään mukaan. Puhelinpalvelulla tavoitamme hyvin myös haja-asutusseuduilla asuvat parit, joille terapia- tai kurssitarjontaan osallistuminen voi pitkien etäisyyksien takia olla vaikeaa. Parhaimmillaan puhelinkeskustelu antaa käytännön työkaluja ongelmien purkamiseen ja herättää toivon, että juuri sillä hetkellä toivottomalta tuntuvaan tilanteeseen on olemassa hyvä ratkaisu.

Osa soittajista on hakenut apua jo monelta luukulta, osalle yhteydenotto on ensimmäinen askel hakea apua arjen haasteisiin.

- Puheluista käy ilmi, että monissa parisuhteissa peruskommunikaatiotaidoissa on todella isoja haasteita. On paljon riitaa, puhumattomuutta, syyttelyä, huutamista ja kykenemättömyyttä käsitellä ristiriitatilanteita. Monet näistä ongelmista olisi ratkaistavissa käytännön taitoja ja pelisääntöjä hiomalla, sanoo Kallio.

Parempi yhteys-tukipuhelin päivystää kolmena päivänä viikossa, keskiviikosta perjantaihin, ja maksaa vain paikallisverkkomaksun verran. Puhelimessa neuvontaa antavat koulutetut avioliittotyöntekijät, ja toimintaa rahoittaa Sosiaali- ja terveysministeriö Veikkauksen tuotoilla.

Soittaja ei jää puhelun jälkeen yksin, vaan häntä ohjataan eteenpäin kertomalla esimerkiksi tukiparitoiminnasta tai parisuhdekursseista. Parempi avioliitto ry järjestää runsaasti tapahtumia valtakunnallisesti ympäri vuoden, ja vuosittain niihin osallistuu yli 1350 paria.

Parempi yhteys -tukipuhelin päivystää ke-pe klo 10-16 numerossa 050 3122 325.

Lue lisää: parempiavioliitto.fi

Yhteyshenkilöt

Tanja Kallio
Projektikoordinaattori
Tukiparihanke
tanja.kallio@parempiavioliitto.fi
puh. 040 562 7981


Elina Holappa
Projektikoordinaattori
Tukiparihanke
elina.holappa@parempiavioliitto.fi
puh. 045 669 4694

Kuvat

Copyright: Parempi Avioliitto ry
Copyright: Parempi Avioliitto ry
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Parempi avioliitto ry
Parempi avioliitto ry
Järvenpääntie 640
04400 Järvenpää

https://parempiavioliitto.fi

Parempi avioliitto ry edistää perheiden hyvinvointia puolisoiden välistä suhdetta ja yksilöllistä kasvua tukemalla. Yhdistys tarjoaa taitoja ja työkaluja parisuhteensa kehittämisestä kiinnostuneille. Toiminta perustuu vapaaehtoiseen vertaistukeen, kristilliseltä pohjalta. Tarjontaan kuuluvat avioliittoleirit ja -kurssit, mies- ja naistapahtumat sekä tukiparitoiminta kriisissä oleville pareille. Yhdistys kouluttaa myös vertaisryhmien ohjaajia, tukipareja ja luennoitsijoita valtakunnalliseen parisuhdetyöhön. Parempi avioliitto ry:n kurssit ovat vapaan sivistystyön koulutusta, jota järjestetään yhteistyössä kansanopistojen kanssa. Vuosittain tapahtumiin osallistuu yli 1350 paria. parempiavioliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Parempi avioliitto ry

Toivoa ja voimavaroja yli 300 parille – Valtakunnallinen tukiparihanke sai jatkorahoituksen5.12.2018 10:44:38 EET | Tiedote

Jo yli 300 paria on saanut apua parisuhdekriisiinsä Parempi avioliitto ry:n tukiparitoiminnasta. STEA:n tänään julkaiseman avustusehdotuksen mukaan valtakunnallinen tukiparihanke saa jatkorahoituksen. Kolmivuotisen (2016-2018) valtakunnallisen tukiparihankkeen viimeinen vuosi on päättymässä. Sosiaali- ja terveysministeriö päättää myönnettävistä avustuksista tammi-helmikuussa 2019.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye