Pähkinänakkelien vaelluksesta tekoälysovelluksiin – Lähteessä juhlitaan kansalaistiedettä ja muuttolintuja 10.5.

Jyväskylän yliopiston kirjasto Lähteessä juhlistetaan 10.5. kansalaistiedettä ja Muuttolintujen kevät -nimistä sovellusta. Jo yli 30 000 suomalaista on ladannut ainutlaatuisen Jyväskylän yliopistossa kehitetyn sovelluksen. Lisätietoa sovelluksesta JYU:n tiedotteessa.
Ohjelmassa on paljon mielenkiintoista asiaa muuttolinnuista kaikille linnuista kiinnostuneille. Mukana on myös vahva kansalaistieteen painotus: Jyväskylän yliopiston biologian tutkijat kertovat projekteista, joissa kansalaisten osallistumisella on tärkeä merkitys.
Tilaisuus huipentuu Yle Luonto ja kansalaistiede -keskusteluun, jossa kansalaistieteen vaiheita kerrataan vuoden 1983 pähkinänakkeleiden suurvaelluksesta nykytutkimuksen supertietokoneisiin ja tekoälyyn. Mukana on Luontoillan legendaarinen Veikko Neuvonen.
- Marraskuussa 1983 aloitimme radion Luontoilta-ohjelmassa pähkinänakkelikyselyn. Kuuntelijat saivat tehtäväksi havainnoida kuukauden ajan pähkinänakkeleita ja lähettää postitse havaintonsa meille. Luontoillan kyselyn perusteella saatu kokonaiskuva pähkinänakkelivaelluksesta oli melko erilainen kuin miltä se näytti talvilintulaskijoiden havaintojen perusteella. Luontoiltaan kertyi havaintoja moninkertainen määrä, mutta mikä merkittävää, nakkeleita havaittiin lähes Suomen joka kolkassa, Veikko Neuvonen kertoo.
- Uuden Muuttolintujen kevät -sovelluksen avulla tutkimusaineistoksi keräämämme kansalaisten tekemät nauhoitukset ovat tutkimuksen kannalta ainutlaatuisen arvokkaita. Niiden avulla voidaan havainnoida lintuja samanaikaisesti kattavasti ympäri Suomea, akatemiaprofessori Otso Ovaskainen kertoo. Hän puhuu tilaisuudessa kansalaistieteen nykypäivästä ja tekoälyn hyödyntämisestä tutkimuksessa.
Tilaisuus järjestetään yhteistyössä BirdLife Suomen 50-v. juhlavuotta viettävän Keski-Suomen Lintutieteellinen Yhdistys ry:n kanssa.
Lisätietoja:
Akatemiaprofessori Otso Ovaskainen, puh. 050 309 2795, otso.t.ovaskainen@jyu.fi
Pääarkkitehti Ari Lehtiö, puh. 050 361 0992, ari.lehtio@jyu.fi
Juhlapäivän ohjelma:
11:30 Tervetuloa Kansalaistieteen Lähteeseen
- Vararehtori Henrik Kunttu, Digijohtaja Ari Hirvonen
12:15 Lapset kansalaistieteilijöinä
- Ohjelmaa ennakkoon ilmoittautuneille ryhmille
13:00 Kirjastosta Kansalaistieteen Lähteeksi
- Avoimen tieteen keskuksen johtaja Pekka Olsbo
13:45 Tutustu tieteentekijään, kansalaistiedeprojektien esittely
- Yliopistolehtori Riitta Nissinen, Lukiolaiset mikrobijahdissa - tieteen ja monioppimisen yhdistäminen tutkimusprojektissa
- Yliopistolehtori Panu Halme, Missä se hytymaljakas lymyilee? Suomen sieniatlas sieniharrastusta mullistamassa
- Yliopistolehtori Atte Komonen, Ampiaisten ja ihmisten yhteiselo: kansalaisten havaintoja keräämässä
15:15 Lintujen kevätmuutto Keski-Suomessa - mitä, missä ja milloin?
- Tero Toivanen, BirdLife Suomi
16:15 Lintujen havainnointi ja kuvaaminen harrastukseksi, liity mukaan!
- Ossi Nokelainen, Keski-Suomen Lintutieteellinen Yhdistys ry
17:00 Vuoden 1983 Pähkinänakkeleiden suurvaelluksesta nykytutkimuksen supertietokoneisiin ja tekoälyyn
- Luontoiltojen legendaarinen toimittaja Veikko Neuvonen, Väitöskirjatutkija Patrik Lauha / Akatemiaprofessori Otso Ovaskainen
19:00 Muuttolintujen kevät. Tervetuloa seuraamaan suoraa lähetystä kahvila Tieteen suurelta screenilta
- Ohjelman juontavat Minna Pyykkö jaTom Nylund, YLE TV1, Radio Suomi
20:30 Tilaisuus päättyy
Tapahtumassa on esillä myös näytteitä Luontomuseon tieteellisistä kokoelmista sekä lapsille ja perheille suunnattu omatoiminen lintutyöpaja.
Tapahtuma on kaikille avoin - tervetuloa mukaan!
Yhteyshenkilöt
Liisa Harjulaviestintäpäällikkö
Puh:040 805 4403viestinta@jyu.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Väitöstutkimuksen mukaan ryhmälauluopetus edistää nuorten hyvinvointia kehollisuuden ja hengitystietoisuuden kautta9.5.2025 09:48:03 EEST | Tiedote
Ryhmälauluopetus voi vahvistaa nuorten itsetuntoa, lievittää stressiä ja vähentää sosiaalista ahdistusta, todetaan FM, MuM Mari Koistisen musiikkikasvatuksen väitöstutkimuksessa.
Viisaus ei ole pelkkää tietämistä8.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus haastaa arkikäsitykset viisaudesta. Toisin kuin usein ajatellaan, pelkkä tieto ei tee ihmistä viisaaksi.
Pyöräillen vai vanhempien kyydillä kouluun? Vanhempien liikunnallisuus ja lyhyet matkat edistävät aktiivista kulkemista8.5.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Koulumatkojen kulkeminen aktiivisesti, esimerkiksi pyöräillen tai kävellen, on vähentynyt merkittävästi, osoittaa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan pitkittäistutkimus. Tutkimuksessa verrattiin 1980-luvulla koulua käyneiden koulumatkaliikkumista heidän lastensa koulumatkaliikkumiseen 2010-luvun lopulla. Vanhempien rooli on tärkeä, sillä heidän liikunnallisuutensa vaikuttaa myönteisesti lasten aktiiviseen koulumatkaliikkumiseen.
Uudet professorit esittäytyivät juhlaluennoilla 7.5.20257.5.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston uudet professorit esittäytyivät keskiviikkona 7.5.2025. Juhlaluentonsa pitivät taloustieteen professori Mika Haapanen, kognitiivisen neurotieteen professori Piia Astikainen, kansainvälisen kehitystutkimuksen professori Tiina Kontinen sekä aivojen kehityksen professori Jan Kujala.
Tuoretta professoria Miriam Nokiaa kiehtoo muistin hermostollinen perusta7.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojala on nimittänyt Miriam Nokian psykologian professorin tehtävään. Professuurin erityisalana on käyttäytymisen muutoksen taustalla olevat, erityisesti keskus- ja autonomisen hermoston perusmekanismit.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme