StaffPoint Oy

Palkallinen kokkien koulutus veti ryhmän täyteen

Jaa
Maanantaina 29.8. starttaa ennennäkemätön kokkikoulutus Helsingissä. Uutta koulutuksessa on se, että opiskelijoille maksetaan palkkaa ensimmäisestä koulupäivästä lähtien.
Kuva StaffPointin ja Perhon yhteistyössä järjestämästä kokkikoulutuksesta vuodelta 2019. Kuva: Heini Laitinen
Kuva StaffPointin ja Perhon yhteistyössä järjestämästä kokkikoulutuksesta vuodelta 2019. Kuva: Heini Laitinen

Ravintola-alan työvoimapulaan uudenlaista koulutusta

Ravintola-ala kärsii todella pahasta työvoimapulasta ja osa ravintoloista on joutunut sulkemaan ovensa osaavan henkilöstön puutteen vuoksi. Perho PRO, osana Perho Liiketalousopistoa, järjestää uudenlaista koulutusta yhteistyössä StaffPointin kanssa. Kyseessä on kokkien intensiivinen koulutus, joka kestää kolme viikkoa.

Uutta koulutuksessa on se, että opiskelijoille maksetaan palkkaa myös opiskeluajalta.Tämä mahdollistaa myös alan vaihtajien uudelleenkouluttautumisen ilman taloudellista riskiä”, kertoo Juha Turtiainen, Perho PROn päällikkö. Kolmen viikon intensiivijakson jälkeen opiskelijat siirtyvät työelämään oppimaan ja heille tarjotaan mahdollisuus suorittaa alan perus- tai ammattitutkinto oppisopimuksella. Opintopolku on mahdollista myös ilman tutkinnon suorittamista. Uutta koulutuksessa on myös StaffPointin mentori, joka tukee kokkiopiskelijoiden oppimista sekä auttaa mukana olevia työyhteisöjä ottamaan uudet kyvyt sujuvasti vastaan. 

Mukana koulutuksessa ovat Scandic Hotels ja HOK-Elannon ravintolat, jonne kokit lähtevät intensiivijakson jälkeen työssä oppimaan.

HOK-Elannon ravintolatoimialan henkilöstöpäällikkö Satu Vennalan mukaan maailma on muuttunut niin, etteivät vanhat keinot enää riitä: "Nyt on hyvä kokeilla uusia tapoja houkutella tulevaisuuden osaajia alalle ja hakijamäärän mukaan tässä onnistuttiin puhuttelemaan kohderyhmää." Vennala pitää myös eri toimijoiden välistä yhteistyötä tärkeänä ja StaffChef-valmennus on loistava esimerkki ennakkoluulottomasta yhteistyöstä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ensisijaisesti kysymyksiin vastaa:


Kehityspäällikkö
Sanna Helttunen
sanna.helttunen@staffpoint.fi
StaffPoint Oy
044-7866007

Kuvat

Kuva StaffPointin ja Perhon yhteistyössä järjestämästä kokkikoulutuksesta vuodelta 2019. Kuva: Heini Laitinen
Kuva StaffPointin ja Perhon yhteistyössä järjestämästä kokkikoulutuksesta vuodelta 2019. Kuva: Heini Laitinen
Lataa
Kuva StaffPointin ja Perhon yhteistyössä järjestämästä kokkikoulutuksesta vuodelta 2019. Kuva: Heini Laitinen
Kuva StaffPointin ja Perhon yhteistyössä järjestämästä kokkikoulutuksesta vuodelta 2019. Kuva: Heini Laitinen
Lataa
Kuva StaffPointin ja Perhon yhteistyössä järjestämästä kokkikoulutuksesta vuodelta 2019. Kuva: Heini Laitinen
Kuva StaffPointin ja Perhon yhteistyössä järjestämästä kokkikoulutuksesta vuodelta 2019. Kuva: Heini Laitinen
Lataa
Kuva StaffPointin ja Perhon yhteistyössä järjestämästä kokkikoulutuksesta vuodelta 2019. Kuva: Heini Laitinen
Kuva StaffPointin ja Perhon yhteistyössä järjestämästä kokkikoulutuksesta vuodelta 2019. Kuva: Heini Laitinen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

StaffPoint Oy
StaffPoint Oy
Ruoholahdenkatu 14
00180 HELSINKI

030 047 2000http://www.staffpoint.fi

StaffPoint-konserni suurena rekrytointitalona tekee työelämän löytöjä. Näemme nopeasti, millaisella osaamisella työntekijä onnistuu ja millaisilla HR-ratkaisuilla yritys menestyy. Teemme parasta mahdollista työelämää. StaffPoint-konserni kuuluu Suomen suurimpiin työnantajiin ja on myös yksi suurimmista henkilöstöpalveluyrityksistä Suomessa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta StaffPoint Oy

StaffPoint voitti merkittävän sopimuksen Hanselin henkilöstövuokrauskilpailutuksessa8.3.2023 14:58:43 EET | Tiedote

StaffPoint jatkaa julkishallinnon yhteishankintayhtiö Hanselin sopimustoimittajana henkilöstövuokrauspalveluissa. Kumppanina StaffPoint vastaa sekä suorittavan tason että asiantuntija- ja päällikkötason vuokratyövoiman rekrytoinneista kaikille palveluita tilaaville julkishallinnon organisaatioille sekä muille puitesopimukseen liittyneille tahoille. Puitejärjestely kestää vuoteen 2027 ja sen kokonaisarvo voi nousta jopa 90 miljoonaan euroon.

Interim Management – markkina Suomessa kasvaa trendien keskiössä14.2.2023 08:43:47 EET | Tiedote

Tuore markkinatutkimus v. 2022 Interim Management – toiminnasta Suomessa nosti esiin positiivisia muutoksia verrattuna edellisvuoteen. Tutkimus toteutettiin loppuvuodesta 2022 ja se lähetettiin yli 1000 henkilölle, jotka edustivat tilaajia, interim-ammattilaisia ja interim-palvelun käyttöä harkitsevia johtajia. Kyselyn tavoitteena oli selvittää interim-markkinoissa tapahtuvia muutoksia rakenteen, kysynnän potentiaalin, käyttötarpeiden ja tarjonnan suhteen. Kyselyn tuloksia vertaillaan vuoden 2021 vastaavan kyselyn tuloksiin. Kyselyn toteutti StaffPoint Executive.

StaffPointin ja EK:n Työstä turvaa -hanke on Vuoden rekrytointiteko4.11.2022 14:45:41 EET | Tiedote

Ukrainalaisten turvapaikanhakijoiden työllistymistä edistävä Työstä turvaa -hanke voitti 3.11.2022 pidetyssä Rekrygaalassa Vuoden rekrytointiteko -sarjan. Palkittu rekrytointiteko tuo turvaa sotaa paenneille ja rakentaa yhdenvertaista työelämää. Hanke on auttanut satoja ukrainalaisia pakolaisia työllistymään Suomessa. Rekrygaalan tuomaristo arvosti teon yhteiskunnallista merkityksellisyyttä ja sitä, miten se toi yhteen julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijat.

Työstä turvaa -hanke löysi väylän työllistää ukrainalaisia6.10.2022 11:06:42 EEST | Tiedote

Ukrainan sodan myötä Suomeen on saapunut tuhansia ukrainalaisia, joille työpaikka on ratkaiseva tapa rakentaa elämää uudelleen. StaffPoint Oy käynnisti yhteistyössä Elinkeinoelämä keskusliitto EK:n kanssa Työstä turvaa -hankkeen, jonka tavoitteena oli työllistää suomalaisiin yrityksiin 200-400 ukrainalaista sekä parantaa jo Suomessa olevien ulkomaisten osaajien työllistymistä nykyistä tehokkaammin. Työstä turvaa -hanke mahdollisti pilottivaiheen aikana 439 ukrainalaisen ja muun työluvallisen pakolaisen työllistymisen. StaffPoint jatkaa ukrainalaisten ja muiden kansainvälisten osaajien työllistämistä.

TOM KESKINEN STAFFPOINT-KONSERNIN TALOUSJOHTAJAKSI19.9.2022 14:19:45 EEST | Tiedote

StaffPoint on nimittänyt konsernin uudeksi talousjohtajaksi Tom Keskisen (KTM). Keskinen vastaa tehtävässään StaffPoint-konsernin talous- ja riskienhallintatoiminnoista, joista hän raportoi toimitusjohtaja Anu Ahokkaalle. Keskinen aloittaa 3.10.2022. "Olen iloinen, että saamme Tom Keskisen kaltaisen laaja-alaisen ja osaavan talousjohtajan osaksi StaffPoint-konsernin johtoryhmää. Hänellä on vahva kokemus talousjohtajan tehtävistä ja tarvittava strateginen osaaminen StaffPointin kasvutarinan toteuttamiseen yhdessä muun johtoryhmän kanssa. Haluan toivottaa Tomin lämpimästi tervetulleeksi taloon. Tom tuo meille mukanaan vankan osaamisensa niin palvelu- kuin ICT-yritysten taloushallinnon johtotason tehtävistä", Anu Ahokas, StaffPoint-konsernin toimitusjohtaja toteaa. Tom Keskinen (KTM) siirtyy tehtävään Avarn Securityn talousjohtajan tehtävästä. Aiemmin hän on työskennellyt talousjohdon tehtävissä mm. Microsoftilla ja Nokialla. "Olen todella innostunut uudesta tehtävästäni StaffPoint-konser

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme